Usein kysyttyä kesätyösetelistä

Työnantaja

Mitä tietoja palkkalaskelmassa tulee olla? 

Millaisissa vuoroissa nuori voi työskennellä? 

  • Nuoren työaika ajoittuu välille klo 6–22 ja kesätyösetelillä nuoren työllistävän tulee noudattaa lakia nuorista työntekijöistä. Nuoren työskennellessä ilta- ja viikonloppuaikoina maksetaan hänelle asiaankuuluvat lisät.

Pitääkö minun maksaa sivukuluja/paljonko sivukuluja pitää maksaa?

  • Kesätyöseteliä käytettäessä palkkakustannuksista jää työnantajalle omavastuuosuutta. Työnantaja maksaa lisäksi lakisääteiset palkan sivukulut, jotka määrittyvät työehtosopimuksen mukaan.

Nuori

Mistä kesätöitä kannattaa kysellä? 

  • Kesätöitä kannattaa kysellä reippaasti monista erilaisista paikoista. Hyvä asenne ja valmius tehdä erilaisia työtehtäviä auttavat aina eteenpäin. Kesätyön tarkoitus on kartuttaa työkokemustasi, joten kysele töitä muualtakin kuin lempiliikkeistäsi.
    Katso myös Nuorten Jyväskylän Kesätyöoppaasta osio: Mistä kesätyöpaikkoja löytää.

Voinko hakea kesätyöseteliä, jos olen jo aiempana vuotena työllistynyt sillä?

  • Jos olet aikaisemmin käyttänyt Jyväskylän kaupungin kesätyösetelin tai ollut kaupungilla koululaisten kesätöissä, et valitettavasti voi saada kesätyöseteliä.

Voiko vanhempani/sukulaiseni/tuttuni ottaa minut kesätöihin?

  • Yksityishenkilö ei voi palkata työntekijää kesätyösetelituella. Työnantajalla tulee olla Y-tunnus.

Voinko päästä setelin avulla töihin esimerkiksi Jyväskylän kaupungin päiväkotiin?

  • Setelillä ei voi hakea mitään työtä Jyväskylän kaupungilta. Jyväskylän kaupunki tarjoaa erikseen kesätöitä ja niihin liittyvät ajankohtaiset tiedot kannattaa tarkistaa Kesätyöt-sivulta.
    Yksityiseen päiväkotiin voit setelin avulla hakea.