Hyppää pääsisältöön
Kuva
Syksyisiä lehtiä
Pääsisältö

Kaupungin yleisten alueiden käyttö edellyttää kaupungin lupaa. Yleisten alueiden käytöstä peritään taksan mukaista korvausta.

Sijoituspaikkaluvat

Sijoitettaessa rakenteita tai laitteita kaupungin omistamalle maalle, tulee toimenpiteelle saada kaupungin sijoituspaikkalupa. Lisätietoja luvan hakemisesta ja myöntämisestä löytyy Sijoituspaikkalupa-sivulta.

Katutyöluvat

Katutyölupa vaaditaan aina kun katua tai muuta yleistä aluetta rajataan pois yleiseltä käytöltä. Lupakäytännön ja siihen liittyvän valvonnan tavoitteena on varmistaa, että alueen käyttäminen on työn aikanakin turvallista ja että työmaan ympäristö pysyy riittävän siistinä. Työn jälkeen tarkastetaan, että alue on alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Lisätietoja luvan hakemisesta ja myöntämisestä löytyy Katutyölupa-sivulta.

Katutyöluvat Jyväskylän karttapalvelussa (palvelussa näkyvät voimassa olevat katutyöluvat)

Maa-alueen omistajan lupa tapahtuman järjestämistä varten

Kaikki tapahtumat tarvitsevat alueen omistajan luvan. Lisätietoa luvan hakemisesta ja myöntämisestä löytyy Alueen käyttölupa-sivulta.

Lisätietoa tapahtumien järjestämisestä löytyy Tapahtumakaupunki-sivuilta.

Sähköinen asiointipalvelu

Jyväskylän kaupungin Liikenne- ja viheralueiden vastuualue on ottanut käyttöön sähköisen asiointipalvelun, jonka kautta asiakas voi tehdä lupahakemuksen myös sähköisesti. Palvelun kautta voi hakea katutyö-, sijoituspaikka- ja tapahtumalupaa.

Palvelua käyttävä henkilö rekisteröityy palveluun luomalla käyttäjätilin, jonka jälkeen käyttäjätunnus ja salasana tulevat paluupostissa hakijan sähköpostiosoitteeseen. Kirjautumisen jälkeen valitaan toiminto ”Tee uusi hakemus tai ilmoitus”, jonka jälkeen valitaan lupatyyppi, sen mukaan minkälaiselle toimenpiteelle lupaa haetaan. Valittu lupatyyppi määrittelee mitä tietoja hakijan tulee täyttää ja mitä liitteitä lupa edellyttää. Sähköinen palvelu ohjaa hakemuksen täyttäjää koko hakemuksen täyttämisen ajan. Ennen hakemuksen lähettämistä hakijan täytyy tunnistautua pankkitunnustensa avulla. Palvelun säännölliset käyttäjät voivat hakea omia varmennettuja tunnuksia kaupunkirakennepalvelujen tonttituotannosta puh. (014) 266 5080.

Hakemuksen käsittelijä antaa tarvittaessa palautetta heti hakemuksen saavuttua ja käsittelyn aikana.

Sähköinen lupapalvelu

Asiasanat:  
tapahtuma
työmaa
kaivaminen