Asema-aukion kehittäminen uudeksi torialueeksi
Jyväskylän toritoiminta siirtyy Asema-aukiolle rakennettavalle torille alustavan arvion mukaan vuonna 2026. Rakentamisen aikataulu on sidottu Vapaudenkadun varren muiden laajojen rakentamishankkeiden valmistumiseen.
Tulevan Asema-aukion torin sijainti on keskeinen liikenteellisesti. Vapaudenkadun joukkoliikennekeskus tuo aukiolle kävijävirtaa ja tori tarjoaa kaupunkilaisten toivomaa levähdyspaikkaa päivittäisen kulkureittien varrelle.
Uusi torialue selkeyttää kaupunkirakennetta ja akseloi läheisen Matkakeskuksen paremmin keskustan ytimeen, Kompassi-aukiolle. Muutos vaikuttaa positiivisesti aukiota ympäröivien kiinteistöjen kaupalliseen potentiaaliin.
Yleissuunnittelu
Yleissuunnitelman liikennesuunnittelun perusajatus oli, että Asemakadusta muodostetaan pihakatu. Asemakadun ja Forumin P-laitoksen uuden ajoyhteyden väliin jäävälle alueelle on sijoiteltu torin myyntipaikat, jätepisteet, polkupyörien pysäköintialueet, yleisökäymälä sekä aukion viherrakenteet ja muutamia asiakaspysäköintipaikkoja.
Rakentamissuunnitelma
Yleissuunnitelman jatkoksi on laadittu suunnitteluratkaisuja tarkentava rakentamissuunnitelma. Yleissuunnitelmasta poiketen rakentamissuunnitelmassa esitetään Asemakadun muuttamista kävelykaduksi. Muilta osin alueen pysäköinti, torialue järjestelyineen sekä kiinteistöjen ajojärjestelyt ovat säilyneet yleissuunnitelmassa esitetyn mukaisina.
Myyntipaikat
Nykyisellä torialueella on noin 52 myyntipaikkaa. Asema-aukion uudelle torialueelle on sijoiteltu suunnitelmaratkaisussa 50 kpl myyntipaikkoja sekä 6 kpl varapaikkoja, jotka muodostuvat 4x4 metrin suuruisista ruuduista. Myyntipaikat on sijoiteltu aukiolle siten, että myyntipisteiden läpi muodostuu selkeä kävelyreitti Matkakeskuksen ja Asemakadun kävelykadun välille. Myyntipaikat merkitään torialueen pintaan, joten torialueelle ei pystytetä tai rakenneta pysyviä myyntikojuja tai vastaavia rakennelmia.
Liikennejärjestelyt
Torialueen läpi johtava Asemakatu on kävelykatu. Kävelykatua pitkin sallitaan kiinteistöjen huoltoajoliikenne, mutta varsinainen läpiajo Vapaudenkadun ja Hannikaisenkadun välillä kielletään. Uusi kävelykatuosuus on käytettävissä myös torin laajennustilana esimerkiksi yksittäisissä suuremmissa tapahtumissa.
Aukion toiseen reunaan hotelli Miltonin puolelle jää ajoyhteys yksityiselle Vapaudenkadun suuntaisesti sijaitsevalle pysäköintialueelle sekä Forumin pysäköintilaitokseen. Ajoväylää pitkin sallitaan myös kiinteistöjen huolto- ja asukasliikenne.
Asemakadun liikennevaloliittymää Hannikaisenkadulla siirretään hiukan keskemmälle aukiota, jolloin voidaan yhdistää pihakadun ja pysäköintilaitoksen ajoväylät yhden liittymän kautta Hannikaisenkatuun. Asemakadun kävelykaturatkaisu siirtää jonkin verran liikennettä Väinönkadulle, jota kautta ajetaan jatkossa muun muassa Sokos-tavaratalon pysäköintilaitokseen.
Pysäköinti
Asema-aukiolta poistetaan moottoriajoneuvojen pysäköinti lähes kokonaan lukuun ottamatta aukion alareunaan sijoitettavaa 16 autopaikan asiakaspysäköintialuetta. Pysäköintialuetta voivat käyttää esimerkiksi torilla asioivat asiakkaat sekä lyhytaikaiseen asiointiin aukion ympärystän liikehuoneistoissa piipahtavat asiakkaat. Asemakadulle puolelta siirretään palveluliikenteen pysäkit Vapaudenkadun puolelle. Torikauppiaiden ajoneuvojen pidempiaikaista pysäköintiä varten ei aukiolla ole erillistä pysäköintialuetta. Ennen torin varsinaista rakentamista selvitetään, mistä löytyy lähikortteiden pysäköintialueilta joitakin pysäköintipaikkoja kauppiaiden ajoneuvoille.
Polkupyöräpysäköinti
Torin myyntipaikkojen sekä ajoväylien tilavarauksen lisäksi on torialueelle sijoiteltu 132 kpl polkupyörien telinepaikkoja. Torin ylälaitaan on esitetty tilavarausta rakenteelliselle pyöräpysäköinnille eli ”robottiparkille”, mutta pyöräpysäköintitorneista ei ole vielä olemassa valmista teknistä ratkaisua. ”Robottiparkki”-konsepti on kehittelyvaiheessa eikä sen tyyppisestä toteutuksesta ole tiedossa tällä hetkellä tarkempaa ajankohtaa.
Asema-aukiolla on ollut aikaisemmin noin 300 pyörätelinepaikkaa, joista kesäkaudella on ollut aktiivisessa käytössä keskimäärin noin puolet eli noin 120 – 150 telinettä. Mikäli pyörätorniratkaisua ei voida toteuttaa, torialueelle ei mahdu jatkossa kuin noin 130 torin pinnan tasoon sijoitettavaa pyörätelinepaikkaa. Asema-aukion läheisyydestä ei ole ainakaan tällä hetkellä osoitettavissa uusia lisäpaikkoja.
Pinnoitteet, viherrys, valaistus
Aukion pintamateriaaleina käytetään betoni- ja luonnonkivilaattoja sekä asfalttia ja näiden yhdistelmiä. Koko aukion alue katetaan uudella pintaratkaisulla yhtenäisen ilmeen luomiseksi. Aukiolle ei rakenneta sulanapitojärjestelmää, mutta sen sijaan Asemakadun kävelykaduksi muutettavalle osuudelle on esitetty rakennettavaksi sulanapitojärjestelmä.
Aukiolle on esitetty sijoitettavaksi selkeitä puuistutusryhmiä, jotka reunustavat varsinaista torimyyntialuetta sekä erottavat ajoneuvoliikenteen kulkuväylät keskiosan aukiota.
Pinnoituksen ladontatavat, väritys sekä koko aukion valaistusratkaisu sovitetaan yhteen. Aukiolle ei ole tarkoitus sijoittaa erikseen rakenteellista taidetta, vaan suunnitteluun sisältynyt taidekonseptityö tarkensi taiteen roolin uudella torilla. Taide integroitiin osaksi aukion pinnoitteen kuviointia, jota tukee aukiolle suunniteltu uusi valaistusratkaisu.
Vuorovaikutus
Varsinaisen suunnitteluvaiheen aikana esiteltiin aukion suunnitelmaluonnoksia kolmessa erillisessä tilaisuudessa, joihin oli vapaa pääsy. Toinen esittelytilaisuus sisälsi erillisen kyselytutkimuksen, josta on koottu yhteenvetoraportti yleissuunnitteluaineistoon. Toisessa tilaisuudessa oli mahdollista tutustua suunnitelmaan siitä laaditun virtuaalimallin avulla. Viimeisin kolmas esittelytilaisuus järjestettiin Jyväskyläpäivien yhteydessä maaliskuussa 2019. Suunnittelun ideointivaiheen sekä varsinaisen yleissuunnittelun aikana tavattiin myös tori-kauppiaiden edustajia.
Asema-aukion torisuunnitelman toteuttaminen
Kohteen toteuttamisen aloittamiseen varaudutaan aikaisintaan 2026-28. Rakentamisen aloittamisen ajankohta on siirtynyt ja tarkentuu edelleen, sillä aloitus riippuu osittain Asema-aukion ympärystän muiden rakennuskohteiden aikatauluista kuten esim. P-Paraatin ja hallintokorttelin katujen rakentamisen aikatauluista.
Saatu palaute ja sen vaikutus valmisteluun
Esittely sekä yleisötilaisuuksista saatu palaute ei vaikuttanut aukiolle esitettyyn torialueen perusratkaisuun. Esittelytilaisuuksissa annetussa palautteessa pidettiin toisaalta hyvänä ajatusta uudesta torista Asema-aukiolla, osassa palautteesta epäiltiin, ettei muutos paranna torin tai torikaupan tilannetta.
Aineisto
3D-havainnevideo
3D-havainnevideo Asema-aukiolta pimeän aikana