Hyppää pääsisältöön
Kuva
TP 2018 - kansikuva, yläkaupungin yö, Tero Takalo-Eskola. Kuva Tero Takalo-Eskola
Pääsisältö

Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä

Kuva

 

Jyväskylän kaupunki yhdessä sen määräysvallassa olevien tytäryhteisöjen (omistusosuus yli 50 %) kanssa muodostavat kaupunkikonsernin, jossa on 19 osakeyhtiötä, viisi säätiötä ja kolme kuntayhtymää. Kuudella tytäryhtiöllä (alakonsernit) on lisäksi 22 tytäryhtiötä, joten kaupunkikonserniin kuului tilivuoden 2018 lopussa yhteensä 49 tytäryhteisöä. 

Konsernitilinpäätös laaditaan kunnan ja sen tytäryhteisöjen sekä niiden kuntayhtymien, joissa kaupunki on jäsenenä, yhdistelmänä. Kaupungin konsernitilinpäätökseen yhdistellään tytäryhteisöjen ja kuntayhtymien lisäksi konserniyhteisöjen omistusosuutta vastaava määrä osakkuusyhtiöiden voitosta tai tappiosta sekä oman pääoman muutoksesta. Konsernitilinpäätöksessä konserniyhteisöjen keskinäiset tuotot ja kulut, saamiset ja velat, omistukset sekä sisäiset katteet eliminoidaan. 

Seuraavassa taulukossa on kuvattu kaupunkikonserniin yhdistellyt tytäryhtiöt ja säätiöt, alakonsernit tytär- ja osakkuusyhtiöineen, kaupungin omistamat osakkuusyhtiöt (kaupungin omistusosuus 20−50 %) ja kuntayhtymät. 

 

Jyväskylän kaupunki      
 2018Muutos %  2018Muutos %
Elinkeinopoliittisesti merkittävät tytäryhteisöt   Muut tytäryhtiöt  
Jyväskylän Energia Oy *100,0 %  Ki Oy Jyväskylän Huhtasuon koulukeskus100,0 % 
JE-Siirto Oy100,0 %  Ki Oy Jyväskylän Lääkäritalo56,4 % 
Jyväskylän Energiatuotanto Oy100,0 %  Ki Oy Kinkomaan Vitapolis (ei suoraa omistusta)54,3 % 
Jyväskylän Voima Oy81,4 %  Ki Oy Tikkakosken Terveysasema100,0 % 
KS Energiavälitys Oy44,7 %  Korpilahden Virastokeskus Oy100,0 % 
C-Ella Oy33,3 %  Tikkakosken Teollisuustalo Oy (30,9%+31,7%)62,6 % 
JE-Hulevesi Oy100,0 %  Jyväskylän Yritystehdas Oy (25 %+22,5 %+14,8 %)62,3 % 
Väre Energia Oy20,3 %20,3 % Työterveys Aalto Oy100,0 %100,0 %
Wiitaseudun Energia Oy100,0 %100,0 % Työterveys Laine Oy100,0 %100,0 %
Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy *90,0 %     
Jyväskylän Turbiini Oy100,0 %-100,0 % Muut säätiöt  
JAMK Turbiini-Rahasto Oy100,0 %  Jyväskylän Asumispalvelusäätiö sr  
(Jyväskylän Yritystehdas Oy)25,0 %  Jyväskylän mlk:n Veteraanien Asuntosäätiö sr  
Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy *100,0 %  Jyväskylän Rintamamiesveteraanien Asuntosäätiö sr  
As Oy Jyv mlk:n Jokileinikki100,0 %  Keski-Suomen Sairaskotisäätiö sr  
As Oy Jyv mlk:n Norolankuja 1100,0 %     
As Oy Jyväskylän Juolukkatie 1 100,0 %100,0 % Osakkuusyhtiöt  
As Oy Tuulenkylä51,5 %  As Oy Jyv Lutakon Lähipalvelutalo33,9 % 
As Oy Vastatuuli41,0 %  As Oy Jyv Säästökeskus31,9 % 
Ki Oy Jyv Palokunnanmäen Autoparkki34,6 %  As Oy Jyv Kauppakatu 2325,0 % 
Halssilan Huolto Oy35,0 %  As Oy Koskentörmäalle 20 %-14,6 %
Sulun Kiinteistöhoito Oy29,3 %  As Oy Kuokkalan Toritalo24,8 % 
As Oy Muurarinmäki 20,0 %  As Oy Pappilanraitti 24,6 % 
Total Kiinteistöpalvelut Oy100,0 %  As Oy Pupusoppi0,0 %-29,2 %
Mustankorkea Oy80,0 %-1,4 % Jyväskylän Hippoksen Kehitys Oy33,3 % 
Education Facilities Oy *100,0 %  Huhtakeskus Oy41,1 % 
Kiinteistö Oy Jyväskylän Kankaan VPT:n siipi100,0 %  Jyväskylän Messut Oy26,5 % 
Jykia Oy *84,9 %  Jyvässeudun Ajoharjoittelurata Oy28,2 % 
Ki Oy Asekatu 3100,0 %  Kankaan Palvelu Oy33,3 % 
Ki Oy Jyväskylän Härköojantie 5100,0 %  Keljonkankaan Palvelukeskus Oy44,8 % 
Ki Oy Jyväskylän Härköojantie 7100,0 %  Ki Oy Jyskän Palvelukeskus47,9 % 
Ki Oy Jyväskylän Tourula100,0 %  Ki Oy Palokan Liikekeskus32,7 % 
Ki Oy Konttisentie 2100,0 %  Ki Oy Palokan Nisulankulma23,6 % 
Ki Oy Muuramen Keljonportti100,0 %  Ki Oy Riikankulma48,0 % 
Ki Oy Tikkakosken Mekaanikontie100,0 %  Ki Oy Säynätsalon Palv.keskus48,1 % 
Kortepohjan Matkailualue Oy100,0 %  Korpilahden Satama Oy49,9 % 
Kiinteistö Oy Jyväskylän Ursus51,0 %51,0 % Jyväskylän Kongressikeskus Oy0,0 %-29,2 %
(Jyväskylän Jäähalli Oy)33,3 %  Midinvest Oy21,7 % 
(Ki Oy Kinkomaan Vitapolis)40,0 %     
(Tikkakosken Teollisuustalo Oy)37,4 %  Kuntayhtymät   
Jyväs-Parkki Oy *100,0 %  Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä *59,1 % 
Ki Oy Jyv Vapaudenkatu 5585,0 %  Gradia-koulutuspalvelut Oy100,0 % 
Ki Oy Jyväskylän Rahtiasema70,9 %  Viitasaaren koulutuskiinteistö Oy24,0 % 
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 0,0 %-80,1 % (Jyväskylän Yritystehdas Oy)25,0 % 
Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy87,0 %  Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä *50,9 % 
Jyväskylän Paviljonkisäätiö sr   (Ki Oy Kinkomaan Vitapolis)40,0 % 
Jyväskylän Jäähalli Oy (44,4%+28,3%)72,7 %  Fimlab laboratoriot Oy24,9 % 
    Keski-Suomen keskussairaalan tukisäätiö sr  
    Keski-Suomen liitto50,7 % 
       
    * Yhtiöllä tai kuntayhtymällä alakonserni  

Konsernin toiminnan ohjaus

Kaupungin tytäryhtiöiden toiminnan ja talouden ohjaus perustuu valtuuston hyväksymiin omistajaohjauksen periaatteisiin ja konserniohjeeseen. Yhtiöiden taloudellisesta tilanteesta raportoidaan konsernijohdolle kolme kertaa vuodessa. Raporteissa arvioidaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista sekä kerrotaan olennaisista liiketoiminnan muutoksista.

Konsernin tytäryhtiöissä noudatetaan yhtenäistä laina- ja takauspolitiikkaa. Konsernin keskitetyn rahoituksen eli sisäisen pankin toiminta on vakiintunut perustuen sisäisen pankin ohjeeseen, maksuvalmiussuunnitteluun ja konsernitilin käyttöön. Konsernirahoituksesta sekä laina- ja takaustilanteesta raportoidaan säännöllisesti konsernijohdolle.

Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat

Vuoden 2018 lopussa Jyväskylän kaupunkikonserniin kuului 49 tytäryhteisöä. Merkittävimmät kaupunkikonsernin rakenteessa tapahtuneet muutokset tilivuonna 2018 olivat seuraavat:

  • Jyväskylän kaupunki on perustanut työterveyspalveluja tuottavat yhtiöt Työterveys Aalto Oy:n ja Työterveys Laine Oy:n (Konsernijaosto 26.11.2018/53). Työterveys Aalto -liikelaitoksen toiminta siirrettiin liikkeenluovutuksena kyseisiin yhtiöihin (työterveyspalvelujen yhtiöittäminen kuntalain 126 §:n mukaisesti).
  • Kaupunki on myynyt 7 kpl Mustankorkea Oy:n osaketta (1,4 % omistusosuus) Toivakan kunnalle (Konsernijaosto 23.10.2017/40). Mustankorkean toimintaa kehitetään laajempaa seudullista aluetta kattavaksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi.
  • Kaupunki on myynyt Jyväskylän Kongressikeskus Oy:n osakkeet Jyväskylän Messut Oy:lle (Konsernijaosto 15.10.2018/47). Järjestelyllä päästiin Paviljongin alueen operatiivisten toimijayhtiöiden osalta yhdenmukaisempaan omistuspohjaan.
  • Jyväskylän Energia Oy on ostanut Wiitaseudun Energia Oy:n koko osakekannan. Kauppa mahdollistaa ja nopeuttaa yhtiön lämpö- ja viilennysliiketoiminnan kehitysohjelman ”Hohka” ja vesiliiketoiminnan kehitysohjelman ”Pisara” jatkokehittämistä kotimaisilla markkinoilla.
  • Jyväskylän Energia Oy, Savon Voima Oyj, Kuopion Energia Oy ja Lappeenrannan Energia Oy ovat perustaneet uuden sähkönmyyntiin ja energiapalveluihin keskittyvän valtakunnallisen yhtiön kesäkuussa. JE:n osuus uudesta yhtiöstä on alkuvaiheessa 20,3 %.
  • Jykia Oy on perustanut Ki Oy Jyväskylän Ursuksen (omistusosuus 51 %) Kuljetusliike Ville Silvasti Oy:n kanssa yhteishankkeen toteuttamista varten.
  • Kaupunki on myynyt As Oy Pupusoppi –osakehuoneiston ja omistusta As Oy Koskentörmästä on pienennetty alle 20 %:iin. Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy on ostanut As Oy Jyväskylän Juolukkatie 1 koko osakekannan. Jyväskylän Turbiini Oy on sulautunut emoyhtiö Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:öön. Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy on lopetettu myös juridisena yhtiönä selvitystilan päättymisen jälkeen.
  • Jyväskylän kaupunginvaltuusto on 20.08.2018 kokouksessaan päättänyt, että Talouskeskus-liikelaitoksen toiminta siirtyy Monetra Keski-Suomi Oy:öön vuoden 2019 alusta alkaen. Jyväskylän kaupungista tulee talous- ja henkilöstöhallinnon operatiivisia palveluja tuottavan alueyhtiön Monetra Keski-Suomi Oy:n asiakas sekä omistaja 31 %:n omistusosuudella (suora ja välillinen omistus 44,5 %). Muut osakkaat tulevat olemaan Monetra Oy 51 % ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 18 %. Omistusmuutokset toteutuvat alkuvuoden 2019 aikana.
  • Tilikauden päättymisen jälkeen kaupunki (Kaupunginhallitus 21.1.2019/19) päätti myydä Total Kiinteistöpalvelut Oy:n koko osakekannan SOL Palvelut Oy:lle. Osakekauppa toteutui 28.2.2019.

Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä

Konserniohjauksen ja konsernivalvonnan järjestäminen

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuuston tehtävänä on päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Konserniohjauksen periaatteet, konserniohje ja hyvän hallinto- ja johtamistavan ohjeistus on yhdistetty yhdeksi omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje- dokumentiksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 27.11.2017/138 omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohjeen. 

Jyväskylän kaupunkikonsernin omistajaohjauksesta vastaa konsernijohto, johon kuuluvat kaupunginhallitus, konsernijaosto ja kaupunginjohtaja. Merkittävien tytäryhteisöjen toimitusjohtajat esittelevät yhtiön toimintaa ja ajankohtaisia asioita vähintään kerran vuodessa konsernijaostolle. Kaupunginjohtaja on nimennyt merkittäviin tytäryhteisöihin controllerit, joiden tehtävä on olla yhteyshenkilönä konsernijohdon ja tytäryhteisön välillä. Controller-toiminta on myös osa kaupungin suorittamaa yhteisöjen toiminnan ja riskienhallinnan valvontaa. 

Kaupunginjohtaja kuulee säännöllisesti konserniyhteisöjen toimitusjohtajien toimintaraportit ja teettää tarvittaessa konserniyhteisöjen toimintaa koskevia erillisselvityksiä. Kaupunginjohtajan nimeämän konserniohjausryhmän tehtävänä on tukea konserniyhteisöihin liittyvien asioiden valmistelua ja tehdä valmisteltavista asioista lausuntoja konsernijohdon päätöksenteon tueksi. Konserniohjausryhmä seuraa yhteisöjen toimintaa ja annettujen ohjeiden toimivuutta sekä ylläpitää konsernijohdon ja konserniyhteisöiden välistä raportointia ja tiedonkulkua. 

Omistajaohjauksen periaatteissa ja konserniohjeessa painotetaan kuntalain mukaisesti konsernin kokonaisedun toteutumista ja omistajaohjauksen tuloksellisuuden näkökulmaa. Omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen kohdan 7 mukaan tytäryhteisön on etukäteen hankittava konsernijohdon ennakkokäsitys yhteisöä koskevissa merkittävissä asioissa. Tämän kohdan perusteella tytäryhteisöille annettiin vuoden 2018 aikana yhteensä 10 konserniohjetta. 

 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta konserniyhtiöissä

Omistajaohjauksen näkökulmasta omistajan tulee valvoa, että yhteisöjen sisäinen valvonta ja riskienhallinta on riittävän kattavasti ja järjestelmällisesti toteutettu. Elinkeinopoliittisesti merkittäville tytäryhteisöille annettiin konsernitilinpäätöksen valmistelua varten ohjeet, joiden mukaan tytäryhteisöjen toimitusjohtajien on annettava kokonaisarvio siitä, miten yhteisön riskienhallinnassa on onnistuttu vuoden 2018 aikana ja mihin kokonaisarvio perustuu.

Tytäryhteisöjen riskienhallinnan menettelyissä ja tuloksellisuudessa on pääsääntöisesti onnistuttu vuoden 2018 aikana. Yhteisöt ovat jatkaneet riskienhallintamenetelmien kehittämistä tilikauden aikana ja osa yhteisöistä on käyttänyt riskienhallinnan kehittämistyössä myös ulkopuolista asiantuntijaa. Mustankorkean taloutta rasittavat biokaasulaitoksen rakennushankkeessa toteutuneista riskeistä johtuvat ylimääräiset investointi- ja käyttökustannukset. Yhtiö on omassa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportoinnissaan tuonut esiin toimenpiteitä, joiden avulla ylimääräiset kustannukset olisivat mahdollisimman vähäiset. Kokonaisuutena voidaan todeta, että konserniyhteisöjen sisäinen valvonta ja riskienhallinta on ollut riittävällä tasolla yhteisöjen toiminnan laajuus ja toimialakohtaiset erot huomioiden. 

Kysely konsernivalvonnan toteutumisesta

Konsernivalvonnan toteutumista kohdealueittain on arvioitu osaltaan elinkeinopoliittisesti merkittävien tytäryhteisöjen controllereille (n = 10) kohdistetun kyselyn (asteikolla 1-5, 1 = täysin eri mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä) vastausten perusteella. Kyselyillä arvioitiin konsernivalvonnan toteutumista mm. seuraavista näkökulmista: Toimivallan ja vastuun jako omistajaohjauksessa, ohjeiden antaminen ja niiden noudattaminen, tiedonkulku, tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutuminen, tytäryhteisöjen taloudellisen aseman seuranta, konsernijohdon valvonta sekä riskienhallinjärjestelmien toimivuus.

Controllereiden antamien vastausten perusteella konsernivalvonnan toimivuus tytäryhteisöissä on ollut kohtuullisen hyvällä tasolla. Kyselyn vastausten keskiarvo oli 4,5 (edellisvuonna 4,4). Eniten parannettavaa nähtiin olevan hallitusten jäsenten perehdytys- ja koulutusmenettelyssä ja tiedonkulussa (vastausten keskiarvo 4,2). 

Tytäryhtiöiden hallitusten itsearviointi

Omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen mukaisesti yhteisön hallituksen on arvioitava vuosittain toimintaansa ja työskentelytapojaan hallitustyöskentelyn kehittämiseksi. Hallitusten toimintaa ja työskentelytapoja on arvioitu elinkeinopoliittisesti merkittäville tytäryhteisöille kohdistetun itsearviointikyselyn perusteella. Kyselyssä oli 12 väittämää hallituksen toimintaan liittyen (asteikolla 1-5, 1 = täysin eri mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä; n = 52). Kyselyillä arvioitiin hallitustyöskentelyä mm. seuraavista näkökulmista: osakeyhtiötoiminnan periaatteet ja vastuut, hallituksen ammattitaito ja sitoutuminen, keskittyminen strategiatyöhön sekä yhteisölle asetettujen tavoitteiden toteutuminen.

Itsearviointien perusteella kokonaiskuva em. yhtiöiden hallitusten työskentelystä on kohtuullisen hyvä. Kyselyn vastausten keskiarvo oli 4,4 (edellisvuonna 4,4). Vastausten perusteella yhteisöjen strategiseen kehitystyöhön tulisi kuitenkin paneutua nykyistä enemmän (vastausten keskiarvo 4,0). Vuoden 2018 aikana kehitettiin tytäryhteisöjen hallitustyöskentelyä järjestämällä keskitetysti koulutusta. Tytäryhteisöille annettiin ohjeistus, jonka mukaan kaikkien tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten tulisi käydä hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ)-kurssi. 

Asiasanat:  
talous
tilinpäätös