Hyppää pääsisältöön
Kuva
TP 2018 - kansikuva, yläkaupungin yö, Tero Takalo-Eskola. Kuva Tero Takalo-Eskola
Pääsisältö

Olennaiset tapahtumat tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen sekä arvio tulevasta kehityksestä

Kylän Kattaus -liikelaitoksen toimintavuosi 2018 sujui pääosin asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Korpilahden ateriapalvelut siirtyivät Kylän Kattauksen tuottamiksi 1.8.2018 alkaen. Liikkeen luovutuksen periaattein Kylän Kattaukselle siirtyi 11 työntekijää. Alueella on yksi keskuskeittiö, joka tuottaa ateriat sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen, että päiväkotien ja koulujen asiakkaille. Sairaanhoitopiirin ja kaupungin välisen palvelusopimuksen mukaisesti osastolla tapahtuvan ruokapalvelutyö siirtyi Kylän Kattaukselle 1.1.2019. Puhtauspalveluilta siirtyi liikkeenluovutuksen periaattein 30 vakituista ja 13 määräaikaista työntekijää. Kouluruokailun 70-vuotisjuhlavuotta vietettiin syksyn teemaviikoilla ja juhlavuosi huipentui Lasten oikeuksien päivän juhlalounaaseen. Oppilailla ja opettajilla oli mahdollisuus osallistua juhlan tekemiseen ruokasalin somistuskilpailun merkeissä. Kaikkiaan 16 koulua otti osaa kilpailuun, jossa palkittiin innovatiivisin ja vastuullisin somistus sekä eniten ääniä sosiaalisessa mediassa saanut somistus. Keväällä 2018 Kylän Kattauksessa laadittiin keittiöverkkosuunnitelma, jossa selvitettiin uuden sairaala Novan keittiön valmistumisen ja uuden tuotantotavan aiheuttamia vaikutuksia koko kaupungin alueella olevaan keittiöverkkoon - sekä keskuskeittiöverkkoon että sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelukeittiöverkkoon. 

Taloudellisesti arvioituna Kylän Kattauksen talous toteutui talousarviota parempana. Pääasiassa Korpilahden alueen ruokapalvelujen siirrosta johtuen sekä toimintatulot että toimintamenot ylittivät talousarvion. Koska toimintatulojen ylitys oli menojen ylitystä suurempi, alijäämä toteutui talousarviota pienempänä.

Valtuustoon nähden sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

1. Toiminnan tehostaminen

Tavoitetta mitataan liikevaihdon määrällä henkilötyövuotta kohti. Tavoite vuodelle 2018 oli 80.000 euroa/htv.

Tarkasteltaessa vuoden 2018 toiminnan tulosta asetettu liikevaihtotavoite saavutettiin. Kahden toimialan kanssa sovittiin 840 000 euron palvelumaksujen tuloutuksesta, jolloin ns. rahoitustulos jäi tavoitteen alapuolelle.


2. Asiakastyytyväisyys

Kylän Kattauksen tavoitteena on toimia asiakaslähtöisesti ottaen huomioon eri asiakasryhmien tarpeet. Asiakastyytyväisyyttä mitataan Kylän Kattauksen omilla kohdennetuilla asiakastyyty-väisyysmittauksilla. Koko Kylän Kattauksen asiakastyytyväisyyden tavoitteeksi vuodelle 2018 asetettiin 3,5 (palautejärjestelmän asteikko on 1–5). Asiakastyytyväisyyskyselyt tehdään palvelusopimusten mukaisesti asiakkaan kanssa erikseen sopien. Jatkuvaa palautetta kerätään kaupungin yhteisellä ePalaute-järjestelmällä. 

Kohdennettuja asiakastyytyväisyyskyselyjä tehtiin vuonna 2018 sosiaali- ja terveyspalvelujen ruokailuun Kyllön ja Palokan terveyskeskussairaalan osastoille, henkilökunnalle sekä koko kaupungin alueella koskien kotiin kuljetettuja aterioita. Vastausten keskiarvoksi tuli yli 4, joten asetettu tavoite 3,5 ylitettiin. Vuodelle 2019 tavoitetta on nostettu. Keskussairaalassa sairaanhoitopiiri teki kyselyn syyskuussa koskien jätteiden lajittelua. Samalla henkilöstöltä kysyttiin avointa palautetta henkilöstöruokailusta ja kahvilapalveluista. Palautteet sisälsivät sekä kehittämisehdotuksia että positiivista palautetta. Palautteita käsiteltyiin yhteisesti sairaanhoitopiirin henkilöstön työpaikkakokouksessa tavoitteena kehittää palveluita yhdessä asiakkaan kanssa. Lasten ja nuorten ruokailussa koulujen asiakaspalautekysely siirrettiin vuoden 2019 tammikuulle asiakkaan toiveesta.

 

Kylän Kattaus -liikelaitoksen talousarvion toteutumisvertailu

1 000 euroa TA 2018MuutoksetTA/M 2018ToteumaPoikkeama
       
TULOSLASKELMA      
Toimintatulot 23 178,00,023 178,024 380,31 202,3
Toimintamenot -24 146,7-122,7-24 269,4-24 876,1-606,7
Toimintakate -968,7-122,7-1 091,4-495,7595,7
Rahoitustulot ja -menot      
Muut rahoitustulot 0,00,00,00,10,1
Muut rahoitusmenot 0,00,00,0-0,8-0,8
Vuosikate -968,7-122,7-1 091,4-496,5594,9
Poistot -5,50,0-5,5-5,50,0
Tilikauden tulos -974,2-122,7-1 096,9-502,0594,9
Tilikauden ylijäämä/alijäämä (sitova)-974,2-122,7-1 096,9-502,0594,9
       
RAHOITUSLASKELMA      
Toiminnan rahavirta -968,7-122,7-1 091,4-496,5594,9
Investointien rahavirta 0,00,00,00,00,0
Rahoituksen rahavirta 0,00,00,0496,5496,5
Rahavarojen muutos -968,7-122,7-1 091,40,01 091,4
       

Taloudellinen tavoite 

Liikelaitoksen toimintaa ohjataan kaupungin talousarvion suunnitteluohjeessa annettavalla hinnoitteluohjeella. Vuoden 2018 talousarvioesitys valmisteltiin vuoden 2016 tilinpäätöksen, vuoden 2017 ensimmäisen kolmannesvuosiraportin, sekä vuotta 2018 koskevien arvioiden ja ennusteiden perusteella. Kaupungin sisäiset veloitukset suunniteltiin vuoden 2017 tasolla. Liikelaitosten osalta valmistelukehys asetettiin menoja koskevana. Liikelaitoksille annettiin talousarvio-ohje, jonka mukaan ylijäämät on purettava tilikauteen 2019 mennessä. Kylän Kattaukselle asetettiin 0,5% säästötavoite. Näillä luvuilla laskettuna yllä mainitun ohjeen tavoitteet toteutuisivat siten, että toimintakate vuodelle 2018 tulisi olemaan alijäämäinen 1 096 900 euroa. Vuoden 2017 tilinpäätöksessä kertynyt ylijäämä on 2 243 268,56 euroa.

Vuoden 2018 liikevaihto toteutui 4,1 % talousarviota parempana. Verrattuna vuoden 2018 talousarvioon, toimintayksiköiden tilikauden liikevaihto toteutui seuraavasti: päiväkotien, koulujen ja vanhusten ruokapalveluissa liikevaihto ylitettiin vastaavasti 8,7 %, 13,3 % ja 10,7 %, johtuen Korpilahden alueen ruokapalvelujen siirrosta Kylän Kattaukselle 1.8.2018 alkaen. Sairaaloiden ruokapalveluissa liikevaihto alitettiin 31,5 %, johtuen Keskussairaalan osastojen ruokapalveluiden siirrosta Kylän Kattaukselle vasta 1.1.2019 alkaen. Tilaaja pyrkii arvioimaan palveluntarpeensa riittävän ajoissa toiminnan suunnittelua ja talousarvion laadintaa varten. Päivähoito mm. on tarkentanut päivystysaikojen hoidon tarvetta, mikä on selkeyttänyt myös Kylän Kattauksen palvelun järjestämistä keskitetysti. Tilauskäytäntöjä kehitetään yhteistyössä jatkuvana työnä.

Taloudellisesti arvioituna Kylän Kattaus -liikelaitoksen talous toteutui talousarviota parempana. Liikelaitoksen toiminnan on lähtökohtaisesti oltava tehokasta ja kannattavaa. Kylän Kattauksen toiminnan on oltava taloudellisesti tuloksellista ja liikelaitoksen on katettava sekä menot, että kehittämiskulut toiminnasta saatavilla tuloilla. Vuoden 2018 tilinpäätös osoittaa, että Kylän Kattauksen toiminta on ollut taloudellisesti terveellä pohjalla ja liikelaitosta on hoidettu hyvien liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti. Toiminnan tulorahoitus on kattanut lyhytvaikutteiset menot johtuen kaupungin talousarviossa annetusta hinnoitteluohjeesta ja Kylän Kattauksen omasta taloudellisesta toiminnasta. Kylän Kattaus on suoriutunut hyvin lähes kaikilla mittareilla mitaten ja selviytynyt toiminnan vaihtelun asettamista haasteista. Tässä työssä on auttanut jo aikaisemmin luotu hyvä yhteistyö asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja henkilöstön kesken.

Kylän Kattaus -liikelaitoksen tuloslaskelma
  
  1.1.-31.12.2018  1.1.-31.12.2017
      
Liikevaihto 24 095 352,06  23 040 183,03
Liiketoiminnan muut tuotot 283 256,34  458 506,64
Tuet ja avustukset kunnalta 1 697,44  3 282,06
Materiaalit ja palvelut     
Aineet, tarvikkeet ja tavarat     
Ostot tilikauden aikana-8 513 490,40  -7 764 447,30 
Palvelujen ostot-1 823 780,30-10 337 270,70 -1 586 109,83-9 350 557,13
Henkilöstökulut     
Palkat ja palkkiot-8 567 856,61  -8 051 651,24 
Henkilösivukulut     
Eläkekulut-1 883 205,73  -1 770 623,87 
Muut henkilösivukulut-366 305,85-10 817 368,19 -404 733,01-10 227 008,12
Poistot ja arvonalentumiset     
Suunnitelman mukaiset poistot -5 508,87  -18 232,42
Liiketoiminnan muut kulut -3 721 416,36  -3 550 061,49
Liikeylijäämä (-alijäämä) -501 258,28  356 112,57
Rahoitustuotot ja -kulut     
Muut rahoitustuotot56,37  92,56 
Muut rahoituskulut-822,99-766,62 -454,19-361,63
Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä -502 024,90  355 750,94
Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia -502 024,90  355 750,94
Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -502 024,90  355 750,94
      
Tuloslaskelman tunnusluvut     
Sijoitetun pääoman tuotto, %#JAKO/0!  -75,86 
Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, %0,00  0,00 
Voitto, % -2,08 %  1,54 %
      
 Kylän Kattaus -liikelaitoksen rahoituslaskelma
  
   1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017
Toiminnan rahavirta    
Liikeylijäämä (-alijäämä) -501 258,28 356 112,57
Poistot ja arvonalentumiset 5 508,87 18 232,42
Rahoitustuotot ja -kulut -766,62 -361,63
   -496 516,03 373 983,36
Investointien rahavirta    
Investointimenot 0,00 0,00
Toiminnan ja investointien rahavirta -496 516,03 373 983,36
      
Rahoituksen rahavirta    
Oman pääoman muutokset    
Muut maksuvalmiuden muutokset    
Vaihto-omaisuuden muutos -455,00 464,00
Saamisten muutos kunnalta 256 721,24 -314 520,84
Saamisten muutos muilta -22 398,42 -60 911,57
Korottomien velkojen muutos muilta 262 648,21 985,05
Rahoituksen rahavirta 496 516,03 -373 983,36
      
Rahavarojen muutos 0,00 0,00
      
Rahavarojen muutos    
Rahavarat 31.12. 1 545,00 1 545,00
Rahavarat 1.1. -1 545,00 -1 545,00
   0,00 0,00
      
Rahoituslaskelman tunnusluvut    
Toiminnan ja investointien rahavirran    
kertymä viideltä vuodelta, 1000 euroa 2 175,3 3 036,9
      
 Kylän Kattaus -liikelaitoksen tase
  
   31.12.2018  31.12.2017
VASTAAVAA      
       
PYSYVÄÄT VASTAAVAT      
Aineelliset hyödykkeet      
Koneet ja kalusto  2 670,90  8 179,77
       
VAIHTUVAT VASTAAVAT      
Vaihto-omaisuus      
Aineet ja tarvikkeet  1 589,00  1 134,00
       
Saamiset      
Lyhytaikaiset saamiset      
Myyntisaamiset 525 332,19  516 772,61 
Saamiset kunnalta 3 920 568,27  4 177 289,51 
Muut saamiset 133 674,86  109 054,08 
Siirtosaamiset 80 486,164 660 061,48 91 268,104 894 384,30
       
Rahat ja pankkisaamiset  1 545,00  1 545,00
       
VASTAAVAA YHTEENSÄ  4 665 866,38  4 905 243,07
       
VASTATTAVAA      
       
OMA PÄÄOMA      
Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä)  2 243 268,56  1 887 517,62
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)  -502 024,90  355 750,94
       
VIERAS PÄÄOMA      
Lyhytaikainen      
Ostovelat 1 153 972,20  1 079 142,88 
Muut velat 174 390,51  134 886,93 
Siirtovelat 1 596 260,012 924 622,72 1 447 944,702 661 974,51
       
VASTATTAVAA YHTEENSÄ  4 665 866,38  4 905 243,07
       
       
Taseen tunnusluvut      
Omavaraisuusaste, %  37,32 %  45,73 %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %  12,00 %  11,33 %
Velat ja vastuut prosenttia käyttötuloista  14,30 %  13,55 %
Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 euroa  1 741,24  2 243,27
       

 Esitys tilikauden tuloksen käsittelystä

Liikelaitoksen johtokunta esittää, että tilikauden alijäämä 502 024,90 euroa, siirretään taseen oman pääoman edellisten tilikausien yli-/ alijäämään.