Hyppää pääsisältöön
Kuva
TP 2018 - kansikuva, yläkaupungin yö, Tero Takalo-Eskola. Kuva Tero Takalo-Eskola
Pääsisältö

Talous on kaikilla mittareilla tasapainossa

Jyväskylän kaupungin vuosikate toteutui muutettua talousarviota parempana ja oli poistojen suuruinen. Vuosi oli ylijäämäinen ja lainojen määrä laski. 

Vuonna 2018 kaupungin talouden myönteinen kehitys jatkui ja talous on edelleen tasapainossa. Tilinpäätös toteutui muutettua talousarviota parempana ja antaa siten myös hyvän pohjan tämän vuoden talousarvion toteuttamiselle. Kaupungin vuosikate oli 49,1 miljoonaa euroa ja se toteutui 7,8 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempana. Poistot ja arvonalentumiset olivat 49,1 miljoonaa euroa ja vuosikate kattoi niistä 100 prosenttia. Näin mitaten kaupungin tulorahoitus on tasapainossa. Tilikauden ylijäämä oli 0,3 miljoonaa euroa ja lainakanta laski 24,7 miljoonaa euroa.

Viime vuosi oli kolmas peräkkäin, kun kaupungin talous oli kaikilla keskeisillä mittareilla mitattuna tasapainossa. Suoritus oli hyvä varsinkin, kun kuntataloudelle yleisesti vuosi 2019 oli vaikea verotulojen ennakoitua heikomman kehityksen takia. Suurten kaupunkien vertailussa Jyväskylän tilinpäätös on pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kaupunkien vahvin.

Myös Jyväskylässä verotulot jäivät niukasti alle budjetin. Samoin valtionosuudet toteutuivat budjetoitua pienempinä. Näiden tulojen heikohkoa kehitystä kompensoivat maan myyntivoitot, joita kertyi 1,9 miljoonaa enemmän kuin talousarviossa ennakoitiin. Ratkaisevaa positiiviselle tulokselle oli kuitenkin se, että lähes kaikilla toimialoilla ja liikelaitoksissa menot pysyivät kurissa.    

Talouden toimintaympäristön kehitys oli lähes kaikilla tunnusluvuilla positiivista. Jyväskylän väkiluvun kasvu oli edelleen lähes prosentin ja näin vahvistimme asemaamme maan viiden nopeimmin kasvavan kaupunkiseudun joukossa. Suurin osa kasvusta selittyy maan sisäisellä muuttovoitolla, joka oli kaikkien aikojen suurin. Tämä kertoo kaupungin vetovoimasta. 

Työttömyyden lasku jatkui koko vuoden, mutta vauhti oli jonkin verran vuotta 2017 hitaampi. Sama trendi jatkunee tänä vuonna. Sekä nuoriso- että pitkäaikaistyöttömyys laskivat myös koko vuoden. Työttömyysaste on kuitenkin edelleen liian korkea. Työttömyysprosentin painaminen kymmeneen prosenttiin on tämän valtuustokauden päätavoite. 

Rakentamisen vauhti kiihtyi edelleen. Jyväskylään rakennettiin vuonna 2018 yli 2000 uutta asuntoa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Rakennuslupien perusteella rakentaminen jatkuu vahvana ainakin alkuvuoden 2019.

Kiitos hyvästä tilinpäätöksestä kuuluu koko kaupunkiyhteisölle – sekä päättäjille että henkilöstölle. Erityisesti henkilöstö on ollut välillä tiukilla, mikä varmasti on yksi osatekijä sairauspoissaolojen suuressa määrässä. Niiden kääntäminen laskuun on henkilöstöpolitiikkamme ykköstavoite vuonna 2019. 

Myös kuluvan vuoden talousarvio on tasapainossa. Talousarvion toteuttaminen vaatii kuluvana vuonna tarkkaa taloudenpitoa ja on erityisen tärkeää tehdä ja toteuttaa tasapainoinen talousarvio myös vuodelle 2020.
 

Asiasanat:  
talous
tilinpäätös