Vanhempien hyvinvointi

Lisää vanhempien hyvinvoinnista:

MLL, Vanhempien hyvinvointi

Lapsiperheen arjessa vanhempien hyvinvointi saattaa jäädä toissijaisiksi lapsen tarpeiden mennessä vanhempien tarpeiden edelle. Lapsen ja perheen hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää, että vanhemmat huolehtivat myös itsestään. Elämäniloinen ja -makuinen vanhemmuus rakentuu henkisen ja ruumiillisen hyvinvointimme varaan.

Terveelliset elämäntavat

Terveellinen ruokavalio vaikuttaa mielialaan ja lisää hyvinvointia. Terveellinen ruokavalio koostuu täysipainoisesta ravinnosta sekä energiansaannin ja kulutuksen tasapainosta. Terveellisestä, kevyestä ruuasta saa nauttia ilman syyllisyyden tunteita ja ruokahetket ovat monella tavoin sekä arki- että vapaapäivien kohokohtia. Kun arjen ruokavalio on kohdallaan, voi juhlissa hemmotella itseään herkuilla. Jotta arjen pienistä asioista kuten ruuasta osaa nauttia, tulee huolehtia myös riittävästä unensaannista. Hyvin nukutun yön jälkeen elämä tuntuu mukavalta ja olemme hyväntuulisia. Vauvaikäisten vanhemmille se ei aina ole mahdollista, mutta silloin päivällä on tärkeä nukkua mahdollisuuksien mukaan. Lepo ja terveellinen ruokavalio myös antaa voimia liikunta harrastuksiin; liikunta lisää ihmisen hyvinvointia kiistattomasti. Jo tunnin kestävä kävely 3 kertaa viikossa lievittää masennusta ja lisää hyvinvointia.

Vaikka arki on täynnä tekemistä, on hyvä ottaa säännöllisesti omaa aikaa ja olla tekemättä yhtään mitään. Laiskottelu on vaikea taito ja se saattaa vaatia harjoittelua, mutta se tekee hyvää mielelle ja auttaa rentoutumaan. Vanhempien hyvinvointia lisää myös mukavien asioiden tekeminen, joka lisää omaa jaksamista ja parantaa mielialaa. Hyvä ja tehokas ajanhallinta tuo enemmän mahdollisuuksia toteuttaa mukavia, itselle merkittäviä asioita.

 

Lisää vanhempien hyvinvoinnista:

MLL, Vanhempien hyvinvointi