Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset koronatilanteessa

Suosituksilla ja rajoituksilla halutaan suojata erityisesti riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä sekä estää tartuntojen leviäminen.

Suositukset eivät ole velvoittavia. Jokainen asukas päättää itse niiden noudattamisesta.

Linjaukset ovat velvoittavia toimintaohjeita Jyväskylän kaupungin palveluissa.

Rajoitukset ovat asukkaiden oikeuksia rajoittavia päätöksiä, jotka perustuvat lainsäädännössä annetun julkisen vallan käyttöön.

Päivitetty 26.3.2021

Maskisuositus

Maskisuositus on Jyväskylässä voimassa toistaiseksi. THL:n 8.1. antaman kansalaisille antaman maskisuosituksen mukaisesti maskeja suositellaan kaikille 12 vuotta täyttäneille.  

Maskeja suositellaan käytettäväksi

  • julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää
  • peruskouluissa maskeja suositellaan käytettävän 6.–9. luokilla
  • toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • matkalla näytteenottoon koronavirustestiin sekä ennen testituloksen valmistumista aina, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • kun saavutaan riskialueelta Suomeen ja matkustajat siirtyvät maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. Lisätietoja: THL - Matkustaminen ja koronaviruspandemia

Julkisilla tiloilla tarkoitetaan laajasti mm. kauppoja ja ostoskeskuksia, posteja, pankkeja, kirjastoja ja muita vastaavia sisätiloja. Liikuntaa ja urheilua seuratessa katsomoissa on suositeltava käyttää maskeja.

Muita julkisiksi tiloiksi luettavia ovat mm. uimahallien yleiset tilat ja pukeutumistilat, kansalaisopiston kurssit (ei liikunnan kurssit), kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat, konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat sekä teatterit, elokuvateatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat sekä museot ja galleriat jne.

THL:n ohjeen mukaisesti maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön.

Kaupungin henkilökunnalla on velvoite käyttää maskeja sosiaali- ja terveyspalveluissa, perusopetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa. Myös muissa tehtävissä, kuten esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä ja toimistotöissä, maskeja käytetään työyhteisöjen riskienarviointiin perustuen.

Linjauksia, suosituksia, rajoituksia

Suositukset tilaisuuksiin

Kaupunki suosittelee, ettei yli 6 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä. Yksityistilaisuuksia ovat kaikki yksityisluonteiset tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia. Esimerkkejä yksityisistä tilaisuuksista ovat esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat ja yksityiset illanvietot.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista kymmeneen henkilöön Keski-Suomen sairaanhoitopiirien kuntien alueilla. Rajoitukset ovat edelleen välttämättömiä epidemiatilanteen rauhoittamiseksi ja ne ovat voimassa 30.4.2021 asti. Rajoituksia koskeva uutinen luettavissa Avin verkkosivuilta.

Seurakunnille suositellaan, että sisätiloissa järjestettäviin tilaisuuksiin osallistuu enintään  aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia  koskevan rajoituksen mukainen yleisömäärä. Voimassa oleva rajoitus uhtikuun loppuun asti on 10 henkilöä.  

Toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuositus on edelleen voimassa siten, että lähiopetus järjestetään porrastetusti hybridimallilla. Oppilaitokset tekevät itsenäiset päätökset opetuksen toteutuksesta epidemiavaiheen ja ministeriöiden ohjeistuksen pohjalta. Mahdollinen lähiopetus tulee toteuttaa turvallisuusohjeita noudattaen ja maskeja käyttäen.

Suositukset ja rajoitukset harrastustoimintaan ja liikuntaan

Kaupungin uimahallit, Aalto Alvari ja Wellamo, pysyvät suljettuina myös huhtikuussa (määräystä jatkettu 26.3.2021).

Kaikki ajantasaiset suositukset harrastustoimintaan ja liikuntaan sivulla Koronaviruksen vaikutukset liikuntapalveluihin

Lisäksi kaupunki suosittelee myös huhtikuussa, että liikuntaharrastuksissa vältetään kaikissa ikäryhmissä sellaisia otteluita ja turnauksia, joissa harrastusryhmät sekoittuvat. Näin voidaan turvata normaalin harrastustoiminnan jatkuminen omissa pienryhmissä.

Kirjastot

Kirjastoissa asiakkaat pääsevät valitsemaan ja lainaamaan kirjoja sekä muuta lainattavaa materiaalia ilman ennakkovarauksia. Kirjastoissa tulee kuitenkin käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä.

Kirjastoissa lukusalit, oleskelu- ja opiskelutilat sekä varattavat tilat ovat suljettuina. Omatoimikirjastot eivät palvele kirjastojen normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Kirjastoautot alkavat kuitenkin jälleen liikennöimään huhtikuussa 6.4.2021 alkaen. Turvallisuus varmistetaan siten, että kirjastoautoissa voi asioida kerrallaan kaksi asiakasta tai perhe. Koulu- ja päiväkotipysäkeillä sisään pääsee kerrallaan vain yksi opettaja tai muu aikuinen. Lisäksi kirjastoautoissa asioidessa edellytetään muiden julkisten tilojen tavoin yli 12-vuotiaiden maskien käyttöä sekä hyvää käsihygieniaa.

Kansalaisopisto

Kansalaisopistossa liikunnanopetus ja kieltenopetus jatkuvat loppukevään ajan etäopetuksena. Helmikuun alussa keskeytyneet liikuntaryhmät eivät jatka enää tänä lukukautena. Yksilöopetus ja lasten ja nuorten ryhmäopetus jatkuu lähiopetuksena. Luennot ja yleisötapahtumat järjestetään verkossa tai perutaan. Käsityöneuvonta on auki ajanvarauksella.

Museot

Museot ovat avoinna, mutta niissä asioidessa tulee noudattaa turvallisuusohjeita mm. turvavälien ja maskien käytön osalta. 

Kaupunginteatteri ja Jyväskylä Sinfonia

Kaupunginteatteri ja Jyväskylä Sinfonia on suljettu. Rajoitus on voimassa huhtikuun loppuun asti. Harjoittelutoiminnassa tai videoiduissa yleisöesityksissä kaupunki edellyttää, että työntekijöiden terveysturvallisuus varmistetaan noudattamalla turvavälejä tai käyttämällä maskeja.

Vierailusuositukset

Ikääntyneiden palvelut ja vammaispalvelut, sosiaalihuoltolain mukaisissa asumisyksiköissä

  • vierailuista sovitaan aina etukäteen ja läheinen saa ohjeet vierailuun
  • vierailijoita saa tulla kerrallaan kaksi
  • vierailija huolehtii käsihygieniasta ja käyttää henkilökunnan antamaa kertakäyttöisä suunenäsuojusta
  • pidetään turvaväli, asukkaan koskettelua tulee välttää
  • tapaaminen voidaan järjestää ulkona, erikseen järjestetyssä rauhallisessa tilassa tai asukkaan omassa huoneessa
  • vierailijat eivät saa liikuskella yksikön yhteisissä tiloissa tarpeettomasti

Kaupunginsairaalan osastoille pääsevät vierailemaan ainoastaan saattohoitopotilaiden omaiset maskeja käyttäen.

Karanteeninomaiset olosuhteet asumisyksiköissä

Uuden asukkaan saavuttua asumisyksikköön tai vanhan asukkaan palattua sinne esimerkiksi kotilomalta noudatetaan karanteeninomaisia olosuhteita 10 vuorokauden ajan. Näin pyritään välttämään kontakteja muihin asukkaisiin ja estämään laitosepidemiat. 

Päivätoiminta

Vammaispalveluiden työ- ja päivätoiminta jatkuu poikkeusjärjestelyin kesäkuun 2021 loppuun asti. Vammaispalveluiden henkilökunta sopii päivätoiminnan asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa yksilöllisiä korvaavia ratkaisuja.

Ikääntyneiden päivätoiminta pidetään suljettuna ainakin kesäkuun 2021 loppuun asti. 

Etäopetusta koskeva suositus toiselle asteelle ja korkeakouluihin

Toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuositus on edelleen voimassa siten, että lähiopetus järjestetään porrastetusti hybridimallilla. Oppilaitokset tekevät itsenäiset päätökset opetuksen toteutuksesta epidemiavaiheen ja ministeriöiden ohjeistuksen pohjalta. Mahdollinen lähiopetus tulee toteuttaa turvallisuusohjeita noudattaen ja maskeja käyttäen.

Yleisten alueiden käyttölupia tapahtumiin myönnetään 1.3. lähtien

Kaupunki myöntää jälleen maaliskuun alusta lähtien yleisten alueiden käyttölupia tapahtumia varten. Yleisiä alueita ovat kaikki kaupungin omistamat alueet, joista keskeisiä tapahtumapaikkoja ovat puistot, Sataman alue, Lutakon aukio ja kävelykatu.

Luvissa mainitaan kuitenkin selkeästi se, että tapahtumissa on noudatettava voimassa olevia koronaohjeita sekä Avin yleisörajoituksia.

Etätyösuositus

Kaupungin henkilökunnalla on toistaiseksi voimassa etätyösuositus, jonka jatkoa arvioidaan toukokuun loppuun mennessä. Kaupungin ulkopuolisille työnantajille kaupunki suosittelee etätöitä kaikissa niissä työtehtävissä, joissa se on mahdollista. Suositus on voimassa maaliskuun loppuun asti.

Kaupungin päätöksenteko etäkokouksin valtuustokauden loppuun asti

Myös kaupungin päätöksenteko järjestetään etäkokouksin valtuustokauden loppuun asti. Uusi valtuusto aloittaa toimintansa syksyllä 2021.

Matkustamista leviämisvaiheen alueille suositellaan vältettävän 

Kaupunki suosittelee edelleen asukkaitaan välttämään matkustamista koronan leviämisvaiheen alueille.


Muuta tietoa rajoituksista ja suosituksista sosiaali- ja terveysministeriön sivuiltaSTM:n antamat viranomaisohjeet ja päätökset koronavirustilanteessa