Sivistys 2019

Yhteiset palvelut ja hallinto                Kirjastot
Varhaiskasvatus                                 Museot 
Perusopetus                                       Liikunta   
Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut     
Jyväskylän kansalaisopisto              
Jyväskylän kaupunginteatteri             
Jyväskylä Sinfonia                                                        

Toimialan kuvaus

Sivistyksen toimiala järjestää kuntalaisille kasvatukseen ja opetukseen sekä harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyviä palveluja. Toimialan palvelualueita ovat varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut.

Varhaiskasvatus ja perusopetus muodostavat nuoriso- ja oppilashuollon palvelujen kanssa kasvun ja oppimisen edistämisen kokonaisuuden. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut toimivat yhdessä kulttuurilaitosten kanssa kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä.

Sivistyksen toimialalla on kaksi lautakuntaa, sivistyslautakunta ja kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Perusturvalautakunnan ja sivistyslautakunnan alaisuudessa toimii yhteinen yksilöhuoltojaos.

Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet

Taloudelliset tavoitteet

Kasvun ja oppimisen palvelut

 TPTA+MTAMuutos 2018 - 2019
1 000 euroa201720182019euroa%
      
Toimintatulot13 189,211 204,410 811,0-393,4-3,5 %
Toimintamenot207 006,5211 157,8224 275,213 117,46,2 %
Toimintakate (sitova taso)-193 817,3-199 953,4-213 464,2-13 510,86,8 %

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut

 TPTA+MTAMuutos 2018 - 2019
1 000 euroa201720182019euroa%
      
Toimintatulot10 977,78 813,69 224,6411,04,7 %
Toimintamenot49 602,948 551,250 657,02 105,84,3 %
Toimintakate (sitova taso)-38 625,2-39 737,6-41 432,4-1 694,84,3 %

Toiminnalliset tavoitteet

Kasvun ja oppimisen palvelut

1. Poistetaan subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus 1.8.2019 alkaen.

2. Kaikki varhaiskasvatuspaikkaa hakevat pääsevät palvelujen piiriin.

3. Esiopetus toteutuu 100 % esiopetusikäisten ikäluokassa.

4. Avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjotaan alueilla perheiden tarpeiden mukaisesti.

5. Opetuksen vuosiviikkotunnit/perusopetuksen oppilas vähintään 1,61 (Arvio vuonna 2018 on 1,62).

6. Opetusryhmän laskennallinen koko vuosiluokilla 1-6 on enintään 19,4 oppilasta/ryhmä ja vuosiluokilla 7-9 on enintään 18,1 oppilasta/ryhmä. (Arvio vuonna 2018 on vuosiluokilla 1-6 19,40 ja vuosiluokilla 7-9 18,10).

7. Oppilashuollon psykologi- ja kuraattorityössä aikarajat palvelujen piiriin pääsemiseksi toteutuvat kiireellisissä palveluissa 2 koulu- tai oppilaitospäivän aikana ja ei-kiireellisissä palveluissa 7 koulu- tai oppilaitospäivän aikana.

8. Nuorisopalvelujen ehkäiseviä palveluita käyttävien 7–29 -vuotiaiden määrä säilyy ennallaan (1 850 lasta tai nuorta, jotka ovat mukana toiminnassa vähintään 5 kertaa/vuosi). 15–29 vuotiaista nuorista kohdennetut palvelut tavoittaa 780 nuorta. Ohjaamo-toiminnassa annetaan 2 000 ohjauskertaa.

9. Koko päättöikäluokka saa perusopetuksen päättötodistuksen. (Arvio vuonna 2018 on 98 %).

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut

Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut

1. Kulttuuripalvelut järjestää 2 000 tapahtumaa, työpajaa tai muuta toimintoa, jotka tavoittavat 50 000 osallistujaa. Kulttuuripalvelujen toiminnan ensisijaisina kohderyhminä ovat lapset, nuoret ja ikääntyneet.

2. Kulttuuripalvelut edistää eri-ikäisille suunnatun kulttuuritarjonnan saavutettavuutta kehittämällä digitaalisten palvelujen tarjontaa ja huomioi kulttuurisisällöissään monipuolisesti taiteen eri lajit ja muodot. Kulttuuripalvelut striimaa 15 toimintaa tai tapahtumaa ja työllistää 350 taiteilijaa tai taidekasvattajaa taiteen eri aloilta.


Jyväskylän kansalaisopisto

1. Kurssilaisten määrä valtionosuuteen oikeuttavassa koulutuksessa pysyy vuoden 2018 tasolla (TA 2018 kansalaisopisto 22 200, kuvataidekoulu/laaja oppimäärä 330). Valtionosuuteen oikeuttavien oppituntien määrä pysyy vuoden 2018 tasolla (TA 2018 kansalaisopisto 38 000 tuntia, kuvataidekoulu/laaja oppimäärä 3 000 tuntia).

2. Nostetaan kurssien täyttöastetta vajaiksi jääneillä kursseilla tarjoamalla kohdennetusti kurssialennuksia ja maksuttomia kurssipaikkoja. (Kurssipaikat toimeentulotukiasiakkaille Kipinä-kortilla, arvio lv. 2018–2019 70 kpl, tavoite lv. 2017–2018 on 50 kpl (toteutuma 51). Maksuttomat opintosetelikurssit, toteutuma lv. 2017-2018 11 kurssia, tavoite lv. 2018–2019 on 18 kurssia).


Kirjastot

1. Aukiolotunnit: Kaikkien toimipisteiden aukiolotunnit yhteensä 38 800 tuntia, joista omatoimisia aukiolotunteja 14 000 tuntia.

2. Käynnit: Kirjastokäyntien määrä on 2 025 000 käyntiä vuodessa, josta verkkokäyntejä on 850 000.


Museot

1. Museoiden kävijämäärätavoite on 80 000 kävijää (Jyväskylän taidemuseo 30 000, Keski-Suomen museo 10 000 (museo avautuu peruskorjauksen jälkeen syksyllä 2019), Keski-Suomen museon erillismuseot 10 000 ja Suomen käsityön museo 30 000, tavoite vuonna 2018: 70 000 kävijää).

2. Museotyötä suunnataan erilaiset asiakkaat huomioivaan, osallisuutta ja yhdessä tekemistä vahvistavaan yleisötyöhön. Museopalvelujen yleisötapahtumatavoite on 150 tilaisuutta.


Liikuntapalvelut

1. Asiakasmäärät: Uimahallien (AaltoAlvari ja Wellamo) kävijämäärä yhteensä 530 000 asiakasta, joista seniorikortilla käyviä 80 000.

2. Tilojen käytön tehokkuus: Liikuntapalvelujen hallinnoimiin tiloihin myönnetään 120 000 vuoroa ja 10 keskeisimmän liikuntatilan käyttöaste on aukioloaikoina 80-90 %.  


Jyväskylä Sinfonia

1. Orkesterilla on 52 konserttia ja sen koko toiminta tavoittaa 26 000 kuulijaa (vuonna 2017: 69 konserttia ja 30 654 kuulijaa). Konserttien täyttöastetavoite on 92 % (vuonna 2017: 95 %).

2. Orkesterin toimintaan kuuluva vuorovaikutuksellinen yleisötyö tavoittaa yhteensä 4 000 osallistujaa (vuonna 2017: 5 313 osallistujaa).


Jyväskylän kaupunginteatteri

1. Kaupunginteatterilla on tavoitteena tuottaa seitsemän ensi-iltaa, neljä päänäyttämöllä ja kolme pienellä näyttämöllä lisäksi pienelle näyttämölle lämmitetään yksi aiempi esitys. Vuonna 2018 ensi-iltoja on seitsemän, neljä päänäyttämöllä ja kolme pienellä näyttämöllä.

2. Kaupunginteatterin kokonaiskävijämäärätavoite on 60 000 katsojaa ja näyttämöiden täyttöaste on 72 %. Vuonna 2018 kokonaiskävijämäärätavoite on 60 000 ja päänäyttämön täyttöaste 72 %. Yleisötyön tavoite on 8 850 osallistujaa.

Strategiaa toteuttavat kehittämistoimenpiteet

Osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat

Nuorten palveluverkoston kehittäminen jatkuu

  • Nuorisopalveluiden rakennetta selkiytetään.
  • Nuorten palveluiden, perusopetuksen ja perusturvan palveluita yhteensovitetaan.
  • Koko toimiala on mukana nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisprosessissa erityisesti perusturvan kanssa.
  • Nuorisopalvelujen palveluyksikön toimintaa vahvistetaan osana nuorten alle 30-vuotiaiden palveluverkostoa.
  • Kohdennettujen palvelujen (etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta) yhteistyötä tiivistetään muiden nuorten palveluiden kanssa nuorille suunnatuissa palvelu- ja ohjausprosesseissa.
  • Alueellinen nuorisotyö suunnataan tukemaan alueiden nuorten hyvinvointia yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa mm. koulunuorisotyötä vahvistamalla.
  • Ohjaamo- toiminta ja nuorisotiedotus vakiinnutetaan osaksi nuorten palveluiden kokonaisuutta.

Yhtenäinen kasvun ja oppimisen polku 0-16 –vuotiaille

  • Päiväkodeille ja kouluille laaditaan yhteiset pedagogiset suunnitelmat yhtenäisen opinpolun toteuttamiseksi vuosille 2018-2021.

Oppimisen tuen järjestäminen

  • Kolmiportaisen tuen toteutumisesta ja sen seurannasta tehdään selvitys ja sen pohjalta tuen palveluiden toimintasuunnitelma seuraaville vuosille.

Edistetään osallisuutta liikuntapalveluissa.

  • Perustetaan liikuntaolosuhteiden asiantuntijaraati liikuntapaikkojen käyttöön liittyvien palvelujen ja toimintojen kehittämiseksi ja tehostamiseksi.

Lapsiperheiden palveluohjaus

  • Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluohjausta tehostetaan.
  • Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä uudistetaan.
  • Varhaiskasvatuksen hoitojärjestelmiä kehitetään joustavimmiksi, jotta ne tukevat työllistymisestä aiheutuvia tarpeita.

Osallisuuden edistäminen toimialalla

  • Kehitetään uudenlaisia asukkaiden osallistumista tukevia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia lisääviä toimintamalleja palveluissa sekä osana päätöksenteon valmistelua.
  • Huoltajien, lasten ja henkilöstön arviointi- ja palautekäytäntöjen uudistamista kasvun ja oppimisen palveluissa jatketaan.
  • Varhaiskasvatuksen asiakasraadin vuorovaikutteisia toimintatapoja kehitetään edelleen.
  • Lapsivaikutusten arviointi huomioidaan päätöksenteossa ja toiminnassa.

Saavutettavat museokokoelmat

  • Museopalveluissa siirrytään uuteen kokoelmahallintajärjestelmään, jonka myötä museokokoelmat ovat helpommin kuntalaisten ja muiden saavutettavissa. Uusi järjestelmä mahdollistaa myös joukkoistamisen.

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien toteuttaminen

  • Opetussuunnitelmat edellyttävät toimintakulttuurin muutosta ja osallisuuden lisääntymistä yksiköissä.
  • Varaudutaan A1-kielen opiskelun aloittamiseen ensimmäisellä vuosiluokalla.

Kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen ja varhaiskasvatuksen tuen tarpeet otetaan käyttöön vuonna 2018 tehdyn kartoituksen perusteella.


Raikas ja kasvava elinvoima

Palvelujen ja yritysten yhteistyö

  • Toimiala on mukana Hippoksen, Keskustan ja Kankaan alueen kehittämistyössä.  
  • Ennaltaehkäisevää SIB (social impact bond) -toimintaa käynnistetään nuorisopalveluissa Sitran kanssa.
  • Puolet aamu- ja iltapäivätoiminnasta järjestetään avustussopimuksilla palveluntuottajien kanssa.

Ruusupuiston museokeskuksen suunnittelun edistäminen

  • Tehdään kaupungin ja Alvar Aalto -säätiön aiesopimuksen mukaisesti hankesuunnitelma Alvar Aalto -museon peruskorjauksesta ja Keski-Suomen museon ja Alvar Aalto -museon välisen nivelosan toteuttamisesta.

Paikallisen asiantuntijatyön tuotteistaminen

  • Jatketaan asiantuntijapalvelujen kehittämistä koulutusvientiverkostossa.

Kulttuurikeskustan kehittäminen

  • Toimiala on tiiviisti mukana keskustan kulttuurihankkeessa, jossa selvitetään ja edistetään kulttuuripalveluiden toiminnallisten sisältöjen ja tila-asioiden nykytilaa ja tulevaisuutta.

Resurssien viisas käyttö

Mobiililaiteuudistus esi- ja perusopetuksessa 2016–2019

  • Oppilas käyttää joko koulun/päiväkodin tai omaa mobiililaitetta osana omaa oppimistaan. Perusopetuksessa oppilailla on henkilökohtaiset laitteet (1:1) 3. luokasta ylöspäin.

Perusopetus pilotoi lukuvuosibudjetointia taloussuunnittelussa ja -seurannassa.


Liikuntapääkaupunki

Uudistetaan urheiluseurojen ja järjestöjen avustus- ja palvelukonseptia mm. käyttö- ja yhteistyösopimuksilla.


Vahvistetaan Jyväskylän Urheiluakatemian toimintaa kehittämällä harjoitteluolosuhteita eri urheilulajeille.


Luodaan joustava toimintamalli ja rakenteet peruskoulun 7-9 –luokkalaisille koulunkäynnin ja urheilun yhteensovittamiseksi.


Lähiliikuntapaikkaohjelman 2019 toimenpiteet 

  • Viimeistellään Kuokkalan lähiliikuntapaikka.  
  • Jatketaan rantaraitin kehittämistä.

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Hallintosääntö sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ja ohjeet määrittelevät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelyt ja vastuut sekä ohjaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä. Sivistyksen toimiala ja sen tilivelvollinen johto on järjestänyt ja toteuttanut vastuualueensa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan näiden sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Toimialan riskit ovat arvioineet palvelupäälliköt, palvelujohtajat sekä molempien lautakuntien alaiset johtoryhmät.

Toimialan kannalta merkittävimmät riskit valikoituivat sen perusteella millaisia seurauksia niiden toteutuminen aiheuttaisi, millä todennäköisyydellä riski voisi toteutua ja millainen vaikuttavuus riskin toteutumisella olisi. Riskejä arvioidaan kolmannesvuosiraportoinnin yhteydessä lautakunnille ja henkilöstölle. Lisäksi yksittäisissä isoissa päätösasioissa tehdään vaikutusten ennakkoarviointi (EVA), johon sisältyy riskiarviointi.

Tehdyn riskiarvion perusteella sivistyksen toimialan merkittävimmät toimintaan ja tavoitteisiin vaikuttavat riskit, niiden hallintakeinot ja sisäisen valvonnan toimenpiteet on esitetty alla olevassa taulukossa satunaisessa järjestyksessä. 

RiskiHallintakeinot ja toimenpiteet
Turvattomuuden ja uhkatilanteiden lisääntyminen palvelujen järjestämisessä, tapahtumissa ja asiakaskohtaamisissa.Koulutuksen, mm. Avekki- (aggression ja väkivallan ennakointi sekä hallinta) ja ensiapukoulutusten järjestäminen.
  
Sairauskohtaukset lisääntyvät.Hälytysjärjestelmien asentaminen yksiköihin tarvittaessa ja niiden toimivuuden testaaminen.  
  
Työntekijöiden ja asiakkaiden vahingoittumisriski kasvaa.Vartiointipalvelujen ostamisen lisääminen. 
  
Irtaimiston, tilojen ja kulttuuriomaisuuden vahingoittamisriski kasvaa. Turvallisuussuunnitelmien ajan tasalla pitäminen ja niiden harjoittelu. 
  
Uhkana tapahtumien keskeytymisiä. Turvaohjeistuksen läpikäynti tapahtumien yhteydessä. 
  
Henkilökunnan kokema fyysinen pelko ja turvattomuus lisääntyvät.Tapahtumanjärjestäjiltä vaadittavat ilmoitukset. 
  
Sairauspoissaolojen määrä kasvaa. Työvuorosuunnittelulla huolehditaan siitä, että riskitilanteissa on riittävä määrä henkilökuntaa paikalla. 
  
Yksintyöskentelyssä turvattomuus lisääntyy.Perusopetuksen tuen palveluiden selvitys ja toimenpide-ehdotukset toimintatapojen ja rakenteiden kehittämiseksi.
  
 Päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittämistoimenpiteiden käyttöönottaminen. 
Lakisääteisten palvelujen laadun vaarantuminen.  Palveluverkkosuunnitelmaa päivitetään vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä. 
  
Varhaiskasvatukseen tulevien lasten määrän kasvun vaatimaan tila- ja resurssitarpeeseen vastaaminen tuottaa vaikeuksia. Lisätilojen ja uusien henkilöresurssien käyttöönotto. 
  
Kiinteistöjen peruskorjausten ja uusimisen viivästyminen aiheuttaa terveydellisiä riskejä.  Oppilas- ja opiskeluhuollon palvelutarpeen kasvun vuoksi tarvitaan arviolta 5 henkilötyövuotta lisää oppilas- ja opiskeluhuoltoon vuoden 2019 aikana. 
  
Oppilas- ja opiskeluhuollossa ammatillisen koulutuksen reformin mukanaan tuomaa opiskelijamäärää ja sen vaatimaa resurssia on vaikea arvioida etukäteen. AVI voi määrätä uhkasakon. 
Peruskorjausikäiset ja puutteelliset tilat alkavat määrittää palvelutuotantoa Kulttuurisuunnitelman mukaisen tilojen peruskorjaus- ja investointisuunnitelman laatiminen ja toteuttaminen. 
  
Yhä useammin vanhanaikaiset tilat rajoittavat tuotettavan palvelun sisältöä, laatua ja tuottamistapaa sekä aiheuttavat katkoksia palvelujen tuottamisessa. Rakennusten säännölliset kuntokartoitukset.
  
Tilat aiheuttavat terveysvaikutuksia asiakkaille ja työntekijöillä.    
  
Huoltokustannukset kasvavat.    
  
Imago kärsii.  
Palveluja tukevan henkilöstön riittämättömyys yksiköissä ja tukipalveluissa.Seurataan palvelua tukevan henkilöstön määrää nykyistä pidemmällä ajanjaksolla. 
  
Palveluja ei voida tuottaa riittävää määrää.Palvelua tukevan henkilöstön määrän tavoitetaso pitäisi määritellä toimialalla ja kaupungin yhteisissä palveluissa. 
  
Viivästymisiä niin yksiköiden sisällä kuin asiakkaiden suuntaan.  
  
Henkilöstön kuormitus kasvaa, työssä jaksaminen kärsii ja poissaolot lisääntyvät. 
  
Virheiden mahdollisuus kasvaa.  
Valtionohjauksen ja lainsäädäntömuutosten aiheuttamat taloudelliset uhkat kunnalle.Palveluverkkosuunnitelma tehty ja päivitetään vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä. 
  
Varhaiskasvatuspaikkojen määrän tarpeen kasvua vaikea ennakoida, joten taloussuunnittelu vaikeutuu. Lisätilojen ja uusien henkilöresurssien käyttöönotto.
  
Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan palvelut heikkenevät ja palvelujen ulkopuolelle jäävien nuorten määrä kasvaa.Toimintatapaohjeistukset päivitetään ja sen noudattamista valvotaan.
  
Kunnalla velvollisuus turvata välittömästi varhaiskasvatuspalvelu, jos yksityisen palveluntuottajan toiminta lakkaa. Palveluntuottajan omavalvontasuunnitelma vaaditaan ja sen toteutumista valvotaan.
Tietosuoja ja tekninen suojaaminenTarkennetaan ohjeistusta eri tilanteisiin, jatkuva koulutus, päivitetään arkistonmuodostussuunnitelma, varmistetaan turvalliset tiedonsiirtovälineet (turvaposti), ylläpidetään tietoliikenteen teknistä turvallisuutta.
Tietosuojan ja tietotekniikan vaatimusten koko ajan kiristyessä dokumenttien hallinta vaatii ohjeistusten päivitystä ja uusien laatimista   

Määrärahan jakautuminen palvelualueittain

Kasvun ja oppimisen palvelut

 TPTA+MTAMuutos 2018 - 2019
1 000 euroa201720182019euroa%
      
Yhteiset palvelut ja hallinto1 542,51 332,61 332,60,00,0 %
Varhaiskasvatus7 691,16 914,96 474,9-440,0-6,4 %
Perusopetus3 955,62 956,93 003,546,61,6 %
Toimintatulot yhteensä13 189,211 204,410 811,0-393,4-3,5 %
      
Yhteiset palvelut ja hallinto6 869,56 839,87 490,5650,79,5 %
Varhaiskasvatus77 757,380 815,488 119,67 304,29,0 %
Perusopetus122 379,7123 502,6128 665,15 162,54,2 %
Toimintamenot yhteensä207 006,5211 157,8224 275,213 117,46,2 %
      
Yhteiset palvelut ja hallinto-5 327,1-5 507,2-6 157,9-650,711,8 %
Varhaiskasvatus-70 066,2-73 900,5-81 644,7-7 744,210,5 %
Perusopetus-118 424,1-120 545,7-125 661,6-5 115,94,2 %
Toimintakate yhteensä-193 817,3-199 953,4-213 464,2-13 510,86,8 %

Palvelualuekohtainen tulojen ja menojen sitovuus käyttösuunnitelmineen päätetään sivistyslautakunnan käyttösuunnitelmassa. 

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut

 TPTA+MTAMuutos 2018 - 2019
1 000 euroa201720182019euroa%
      
Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut299,7194,5159,5-35,0-18,0 %
Jyväskylän kansalaisopisto1 640,51 507,01 537,030,02,0 %
Kirjastot599,3508,3508,30,00,0 %
Museot662,7333,9349,916,04,8 %
Liikunta5 797,24 696,85 096,8400,08,5 %
Jyväskylä Sinfonia539,7342,5342,50,00,0 %
Jyväskylän kaupunginteatteri1 438,61 230,61 230,60,00,0 %
Toimintatulot yhteensä10 977,78 813,69 224,6411,04,7 %
      
Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut3 440,63 523,03 926,6403,611,5 %
Jyväskylän kansalaisopisto4 638,24 543,44 674,1130,72,9 %
Kirjastot8 413,98 680,98 912,6231,72,7 %
Museot4 883,24 521,55 140,1618,613,7 %
Liikunta19 439,218 728,619 213,8485,22,6 %
Jyväskylä Sinfonia3 145,23 019,53 099,379,82,6 %
Jyväskylän kaupunginteatteri5 642,65 534,35 690,5156,22,8 %
Toimintamenot yhteensä49 602,948 551,250 657,02 105,84,3 %
      
Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut-3 141,0-3 328,5-3 767,1-438,613,2 %
Jyväskylän kansalaisopisto-2 997,6-3 036,4-3 137,1-100,73,3 %
Kirjastot-7 814,6-8 172,6-8 404,3-231,72,8 %
Museot-4 220,6-4 187,6-4 790,2-602,614,4 %
Liikunta-13 642,0-14 031,8-14 117,0-85,20,6 %
Jyväskylä Sinfonia-2 605,5-2 677,0-2 756,8-79,83,0 %
Jyväskylän kaupunginteatteri-4 204,0-4 303,7-4 459,9-156,23,6 %
Toimintakate yhteensä-38 625,2-39 737,6-41 432,4-1 694,84,3 %

Palvelualuekohtainen tulojen ja menojen sitovuus käyttösuunnitelmineen päätetään kulttuuri- ja liikuntalautakunnan käyttösuunnitelmassa.

Yhteiset palvelut ja hallinto                Kirjastot
Varhaiskasvatus                                 Museot 
Perusopetus                                       Liikunta   
Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut     
Jyväskylän kansalaisopisto              
Jyväskylän kaupunginteatteri             
Jyväskylä Sinfonia