Avoterveydenhuolto 2019

Toiminnan kuvaus

Avosairaanhoito tuottaa vastaanottopalvelut joko omana toimintana, ulkoistettuna toimintana tai palvelusetelikokeilun puitteissa yksityisen palvelutuotannon kautta. Osa vastaanottopalveluista tuotetaan jatkossa sähköisinä palveluina, esim. sähköinen oirearviointi, sähköinen ajanvaraus sekä omahoito- että etävastaanottopalvelut. Terveysasemien ajanvarausvastaanottoa laajennetaan siten, että kaikilta terveysasemilta saa virka-ajan ulkopuolisia, kiireettömän ajanvarauksen vastaanottoaikoja lääkärille ja hoitajalle.

Kuntoutus ja erikoisvastaanotoilla palvelua tuotetaan omana toimintana ja ostopalveluna sekä maksusitoumuksilla että palveluseteleillä. Palveluyksikössä jatketaan sähköisten palvelujen käyttöönottoa sekä palvelujen saatavuuden selkiyttämistä ja tehostamista. Palvelujen päivitetyt toimintaprosessit ja tuotteet on kuvattu tulevaa sote –uudistusta varten. Palvelua tuotetaan myös virka-ajan ulkopuolella.

Suun terveydenhuollossa palvelua tuotetaan omana tuotantona, ulkoistettuna ja palvelusetelillä Lasten hammashoitoprosessissa huomioidaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja heidän suun terveytensä. Yhteistyötä koulujen kanssa on lisätty ja tehdään koululaisten asetuksen mukaiset tarkastukset kouluilla mahdollisimman kattavasti liikuteltavan pop up –hammashoitoyksikön sekä vuokrattavan Suupirssin avulla. Ikäihmisten suun terveyttä ja sen myötä ravitsemustilaa sekä hyvinvointia on parannettu yhteistyössä vanhuspalveluiden kanssa parantamalla ikäihmisten päivittäistä suuhygieniaa. Laajennettua palveluaikaa (klo 18 saakka) tarjotaan säännöllisesti ja se pyritään kohdentamaan entistä paremmin sitä tarvitseville.

Palvelualueella selvitetään chatin hyödyntämismahdollisuuksia sekä kerätään palautetta puhelinpalvelusta sähköisesti. Puhelinpalvelua kehitetään koko ajan monipuolisempaan ja asiakasta palvelevampaan suuntaan. Asiakaskokemuksen parantamiseen panostetaan ja henkilöstölle on järjestetty sekä järjestetään asiakaspalvelu ja –ohjauskoulutusta.

Palvelualueen toimintoja tulee siirtymään Sairaala Novaan ja toiminnan suunnitteluryhmiin osallistutaan aktiivisesti.

Toiminnan ja toimintaympäristön muutos edelliseen vuoteen verrattuna 

Palvelualueella jatketaan Sote -uudistukseen valmistautumista muuttuneet aikataulut huomioiden. Talousarvion sallimissa rajoissa otetaan käyttöön uusia sähköisiä palvelukanavia ja palveluiden markkinointiin väestölle panostetaan edellistä vuotta enemmän. Sähköisissä palveluissa kokeillaan etävastaanottoa, sähköistä esitietokaavaketta ja oirearvioita sekä lisätään sähköistä ajanvarausta. Henkilöstön työhyvinvointia parannetaan siten, että vahvistetaan henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia työn kehittämiseen.

Avosairaanhoidossa palvelusetelikokeilulle saadaan ministeriöstä jatkorahoitusta, jolla katetaan 80 % kokeilun kuluista. Kokeilun jatkuminen vuoden 2019 ajan ei ole riippuvainen sotelainsäädännön voimaan tulosta. Mikäli maakunta hakeutuu sotekeskus-pilottiin, toiminta sulautetaan siihen.

Sampoharjun terveysasema aloittaa toimintansa 1.2.2019. Sampoharjussa otetaan käyttöön uudenlaista toimintamallia ja laajennetaan palveluaikoja. Palveluaikojen laajentamista tehdään myös muilla terveysasemilla. 

Kuntoutus ja erikoisvastaanotoilla hoitotarvikkeiden kustannusten nousu edelliseen vuoteen on ollut merkittävä erityisesti verensokerin uuden seurantamenetelmän jakelun myötä. Kustannukset ovat olleet nousussa myös muissa tuotteissa. Verensokerin seurantamenetelmä FreeStyle Libren jakelua laajennetaan suunnitelman mukaisesti vuonna 2019. Hoitotarvikkeiden jakelun seurantaa ja kustannusten ennustettavuutta parannetaan kehittämällä uusia sähköisiä raportointimenetelmiä. Henkilöstön osaamista vahvistetaan. Myös apuvälineiden tarpeen kasvu näyttää jatkuvan palvelurakenteen muutoksen myötä.

Puheterapian saatavuuden parantamiseksi ja tehostamiseksi selvitetään sähköisten palvelujen mahdollisuuksia. Tarkoituksena on kokeilla etäkuntoutusta omana toiminta tai ostopalveluna. Suuren ja edelleen kasvavan tähystystutkimus- ja rasitusergonomiatarpeen tyydyttäminen nykytiloissa ja resursseilla tulee olemaan entistä haastavampaa. Näissä tutkimuksissa lisätään ostopalveluiden määrää, jotta potilasturvallisuus taataan.

Suun terveydenhuollossa palvelutarve ja –kysyntä lisääntyvät. Väestö vanhenee hampaat suussa, joten palveluiden tarve lisääntyy edelleen väestön kasvua nopeammin. Yksityissektorilla kysyntä on vähentynyt ja terveyskeskuksessa kasvanut Kela-korvausten pienenemisen myötä. Näin ollen tarvitaan yhä enemmän ehkäisevää terveydenhuoltoa ja yhteistyötä tiivistetään erityisesti vanhuspalveluiden ja opetustoimen kanssa. Palveluyksikössä suunnitellaan ja aloitetaan STM:n myöntämän hankerahoituksen turvin suun terveydenhuollon valinnanvapauspilotti, mikäli sote-lainsäädäntö tulee voimaan. Kasvavaan hoidontarpeeseen vastataan mahdollisen pilotin lisäksi jatkamalla hoitoprosessien kehittämistä ja asiakassegmentointia. Tarvittaessa hyödynnetään palveluseteliä ruuhkahuippuihin.

Palvelualueen välttämättömiä lisätarpeita voidaan kattaa kohdentamalla avosairaanhoidon talousarvioon aiemmin sisällytetty palvelusetelikokeilun omavastuuosuus (600 000 euroa) hoitotarvikkeisiin, kuntoutus ja erikoisvastaanottojen sekä suun terveydenhuollon palvelu-seteleihin. Avosairaanhoidossa omavastuurahoitusosuus toteutetaan kokeiluun kohdennettavalla eri työntekijöiden tuottamalla työpanoksella ja tarvittaessa sopeuttamistoimilla. Talousarviossa kohdennetaan edellisten lisäksi (400 000 euroa) palvelutarpeen kasvun kattamiseen hoitotarvikkeissa. Lisäksi varmistetaan yhteispäivystyksen lääkäriresursointia lisäämällä kolme lääkärin virkaa avosairaanhoitoon (300 000 euroa). Talousarvio mahdollistaa myös lasten toimintaterapeutin 1.6. alkaen, fysioterapeutin ja varahammashoitajan rekrytoinnit sekä osallistumisen suolistosyövän seulonnan pilottiin (130 000 euroa). Työehtosopimuksen mukaiset korotukset (855 900 euroa) henkilöstömenoihin sisältyvät talousarvioon.

Esitys mahdollistaa myös tietojärjestelmäpäivityksen (Office365) sekä ICT investointien käyttökustannukset. Esitys mahdollistaa terveysneuvontapalvelu Visiitti-toiminnan. Toimintaan on kohdennettu 101 000 euroa. Selviämisaseman palvelut hankitaan ostopalveluina.

Talousarvio kattaa kokonaisuudessaan sairaanhoitopiirin palvelusuunnitelman mukaisen Jyväskylän maksuosuuden. Tämä sisältää erikoissairaanhoidon palvelut, päivystyksen sekä ensihoidon palvelut. Lisäksi sairaanhoitopiirin laskuttaa erillisenä muita palveluita, johon kuuluvat mm. kuvantaminen, apuvälinehuolto, tietohallinto, kotisairaala sekä sairaala-apteekin palvelut. Talousarvio mahdollista myös näistä palveluista aiheutuvat kustannukset.

 

Tunnusluvut ja mittarit
 TPTATAMuutos 2018 - 2019
 201720182019 %
      
Tunnusluvut     
Hoitoonpääsyaika (T3 = kolmas vapaa vastaanottoaika)     
Omatoiminta     
lääkärit avosh (pv)32212100,0 %
hoitajat avosh (pv)147700,0 %
hammaslääkärit (pv) 92606000,0 %
suuhygienistit (pv)35303000,0 %
rasitus-EKG ja sydämen UÄ (pv)28404000,0 %
gastro- ja kolonoskopia (pv)43404000,0 %
fysioterapeutit (pv)21202000,0 %
toiminta- ja puheterapeutit (pv)94808000,0 %
Ostopalvelu     
lääkärit avosh (pv)11212100,0 %
hoitajat avosh (pv)77700,0 %
hammaslääkärit (pv) 22606000,0 %
suuhygienistit (pv)8303000,0 %
Asiakaskokemus (yli 50 = hyvä, yli 75 = erinomainen, tavoite avoterveydenhuollossa yli 70)     
Omatoiminta     
avosairaanhoito70707000,0 %
kuntoutus- ja erikoisvastaanotot8060701016,7 %
suun terveydenhuolto74707000,0 %
Ostopalvelu     
avosairaanhoito54707000,0 %
suun terveydenhuolto33707000,0 %
      
Mittarit     
Sähköisten asiointikontaktien osuus puhelinkontakteista (%)     
Omatoiminta     
avosairaanhoito (hoitohenkilökunta)15500,0 %
Ostopalvelu     
avosairaanhoito (hoitohenkilökunta)05500,0 %
      
Sähköinen asiointi     
Omatoiminta     
Sähköinen oirearvio ODA kuntoutus- ja erikoisvastaanototei käytössäei käytössä500  
Sähköinen esitietokaavake ODA suun terveydenhuoltoei käytössäei käytössä2 000  
      
Puhelinpalvelun vastausprosentti (vastattujen puheluiden osuus kaikista puhelunpalveluun tulleista soitoista %)     
Omatoiminta     
avosairaanhoito81808000,0 %
kuntoutus- ja erikoisvastaanotot79808000,0 %
suun terveydenhuolto75808000,0 %
Ostopalvelu     
avosairaanhoito54808000,0 %
suun terveydenhuolto72808000,0 %