Keljonkankaan yhtenäiskoulu

  • Hankesuunnitelma
  • Yhtenäiskouluun rakentuu opetustilat 640 oppilaalle, vuosiluokille 5-9
  • Rakennukseen sijoittuvat lisäksi Keljonkankaan kirjasto ja uusi nuorisotila.

Jyväskylän keskustan eteläpuolella oleva Keljonkangas ja sen lähialueet ovat kehittyneet viime vuosina voimakkaasti. Alueen väestömäärä sekä ikärakenne ovat muuttuneet merkittävästi kaavoituksen ja itse rakentamisen myötä. Yhä enemmän lapsiperheitä on muuttanut Keljon suuralueelle, johon Keljonkangaskin kuuluu. Perusopetuksen vuonna 2014 tehdyn kouluverkkoselvityksen mukaan kaupungissa tulee vuosikymmenen loppua lähestyttäessä tarve uusille yläkoulutiloille. Uusimmat oppilasennusteet tukevat jo aiemmin havaittua tilannetta ja alakouluikäistenkin määrä on jatkuvassa kasvussa. Keljonkankaalta on puuttunut nuorisotilat ja kirjaston sijoittumiselle on pohdittu uusia mahdollisuuksia. On tullut tarve rakentaa alueelle monitoiminnallinen yhtenäiskoulurakennus, jossa toimisivat perusopetuksen vuosiluokat 5–9, nuorisotilat sekä kirjasto. Jyväskylän sivistyslautakunta päätti osaltaan 25.1.2017 pidetyssä kokouksessaan, että hankesuunnittelu Eteläväylän ja Sohlberginkadun kulmaukseen voidaan aloittaa. Tämän hetkisen aikataulun mukaisesti Kolmiokortteliin rakentuva uusi yhtenäiskoulu aloittaa toimintasa elokuussa 2021.

Tavoitteena on rakentaa koulu, jossa toiminnallinen ja laaja-alainen oppiminen uudistuneen opetussuunnitelman mukaan olisi mahdollista. Kouluun sijoittuvat vuosiluokat 5-9 ja se mitoitetaan 640 oppilaalle laajentumismahdollisuuksineen.

Suunnittelun vaiheet

Keljonkankaan yhtenäiskoulun suunnittelu aloitettiin keväällä 2017 yhdessä Jyväskylän perusopetuksen, Tilapalvelun, kirjasto-, nuoriso- ja liikuntapalvelujen kanssa. Hankkeen pääsuunnittelijana aloitti Arkkitehtitoimisto Siistonen Oy. Suunnittelussa kuultiin syksyn 2017 aikana myös rakennuksen muita käyttäjiä ja alueen asukkaita sekä osallistettiin henkilökuntaa ja oppilaita. Suunnitelmat ovat tarkentuneet kesän 2018 aikana WSP Finland Oy, Monika Gardinin ja Mika Kurthin suunnitelmien pohjalta. Uusi hankesuunnitelma on hyväksytty sivistyksen toimialan lautakunnissa ja Tilapalvelun johtokunnassa. Suunnitelma etenee vielä kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.

Hankesuunnitelma

Keljonkankaan yhtenäiskoulu päätöksenteossa > kirjoita Asiat-kohtaan hakuteksti Keljonkan

Keljonkankaan koulun oppilaat suunnittelevat uutta yhtenäiskoulua 20.-24.11.2017

 

Yhteystietoja

Lisätietoja hankkeesta:
- perusopetuksen palvelujohtaja Tuija Rasinen, tuija.rasinen[at]jkl.fi, p. 014 266 4984
- kaavoitusarkkitehti Paula Julin, paula.julin[at]jkl.fi, p. 014 266 7706
- Tilapalvelun projektipäällikkö Mauno Rein, mauno.rein[at]jkl.fi, p. 014 266 8248

Kaupunginosa: