Minja Revonkorpi - Kadonnut Raja
Holvin alagalleria 16.1. - 1.3.2009
Minja Revonkorpi (1975-) pohtii näyttelyssään Kadonnut raja hyvän ja pahan suhteellisuutta. Hän on valmistumassa kuvataiteilijaksi amk Lahden ammattikorkeakoulusta. Lopputyöteoksissaan hän pohtii hyvän ja pahan lisäksi kauneutta ja rumuutta. Esillä on öljymaalausten lisäksi erilaisista materiaaleista valmistettuja pienoisveistoksia sekä installaatio. Revonkorpi asuu ja työskentelee Jyväskylässä.
Hän kertoo teoksistaan - Olen pyrkinyt tietynlaiseen yksinkertaisuuteen niin värien kuin muotojen suhteen. Nautin öljyvärien liukumisesta toistensa lomaan, maalaustapahtuman valumista ja spontaaniudesta. Rosoisuus on minulle kaunista – pienet veistosmaiset hahmot saavat olla elämän runteleman näköisiä. Vaikka elämisen jälkiä ihmisessä yritetään peittää, niissä elämä vasta onkin. Hiusmateriaali merkitsee minulle herkkyyttä, tyttönä olemisen ristiriitoja.
Teemallisista lähtökohdistaan hän kirjoittaa: - Hyvä ja paha ovat ihmismielen syvimmistä sopukoista kumpuavia peruselementtejä, joista ihmisyys rakentuu. Kauneus voi olla irvokasta rumuuden peittäjänä, mutta samalla välttämätöntä sen vertailukohtana. Hyvän ja pahan ykseys ja yhteys antavat elämälle jännitteen. Hyvän ja pahan käsitteet ovat suhteellisia; mikä on toiselle paha, on toiselle hyvä. Tämä dualistinen vastakkainasettelu ilmenee tavalla tai toisella eri kulttuureissa. Ihmisen käyttäytymisen moraalisessa hierarkiassa hyvä ja paha ovat ääripäitä. Hyvyys ja pahuus voidaan nähdä toistensa olemassaolon edellytyksinä.
- Jokapäiväisessä elämässämme kohtaamme jatkuvasti tilanteita, joissa nämä molemmat puolet ovat läsnä, niin että kumpikaan ei ole oikea tai väärä, vaan kaikki riippuu näkökulmasta. Arvomaailmojen erilaisuus aiheuttaa ristiriitoja, samoin epätasa-arvoisuus, kateus ja ennakkoluulot. Lapsen paha on ehkä eri asia kuin aikuisen. Aikuisella on varmasti tieto miten haavoittaa tai olla haavoittamatta. Tieto on viisautta, mutta se voi olla myös rasite.
- Paha on kiehtonut ihmistä aikojen alusta saakka, kielletyn hedelmän kaipuu saa ihmisen terästäytymään ja ehkä elämään täydemmin. Pelkkä hyvä kuulostaisi ihanteelliselta paratiisilta, mutta olisiko se pidemmän päälle latteaa? Tylsistyisivätkö ihmiset täysin? Sen vuoksi paha on saanut alkunsakin, että paratiisissa kiellettyä hedelmää haukanneet Eeva ja Aatami oli helppo vietellä jännitykseen. Mutta tullessaan tietoisuuteemme paha on tuonut myös kauneutta ja vertailukohtia; emme tietäisi miten hyvää jokin on, ellemme voisi verrata sitä johonkin pahempaan.
- Minua on aina kiehtonut ristiriitaisuus asioissa ja ihmisissä; että voi olla monta erilaista näkökulmaa saman asian ja saman ihmisen sisällä. Itse koen esim. olevani melankolinen optimisti. Sysäyksen hyvän ja pahan käsittelyyn on antanut lempikirjani, Charles Baudelairen Pahan kukkia, jossa runoilija käsittelee kauniilla sanoilla elämää kaikkine puolineen ja ihmistä heikkouksineen, paheineen, viattomana ja kärsivänä. Kauneus ja paha kulkevat rinnakkain myös monissa elokuvissa sekä musiikissa, ja siinä päästäänkin olennaisen ristiriidan äärelle; pahan asian kuvaaminen kauniisti on mielestäni kiehtovampaa kuin se, että paha näytettäisiin kaikessa brutaaliudessaan. Tämä näkökulma kertookin hieman romanttisesta suhtautumisestani maailmaan. Valo näyttää pimeydessä kauneimmalta , kuten hyvyys hienoimmalta pahuuden keskellä.