Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5
Pääsisältö

9.6.-30.9.2007

HOLVI, Kauppakatu 23
HARMONIA, Hannikaisenkatu 39
Keski-Suomen museo, Alvar Aallon katu 7

LUMO on valokuvaa

Yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista kansainvälisen valokuvataiteen tapahtumista, LUMO, saavuttaa 18 vuoden täysi-ikäisyyden vuonna 2007. Vuodesta 1989 LUMO on tuonut Jyväskylään joka kolmas vuosi usean kuukauden ajaksi kansainvälisesti korkeatasoista valokuvataidetta. Kesällä 2007 seitsemättä kertaa Jyväskylässä järjestettävä LUMO-triennaali esittelee uutta valokuvataidetta mm. Etelä-Afrikasta, Kuubasta ja Euroopasta. LUMO ´07 – ’us’ näyttelyn taiteilijat julkistetaan helmikuussa 2007.

Teemana Me

Minkälaista on ihmisen elämä yhteiskunnallisten murrosten äärellä, miten ilmenevät yhteisöllisyys ja identiteetti muutoksessa, sitä odottaessa tai sen jälkeen? LUMO ´07 -näyttelyn teemana on ’me’ (engl. us), yhteisö ja yhteisöllisyys. Teema tarkentuu ihmisen osaan muuttuvassa maailmassa niin kuin valokuvataide sen esittelee. LUMO ´07 – ’us’ korostaa valokuvallisuutta, valokuvan kykyä osallistua, sen mahdollisuuksia tulkita ja erityisesti ilmaista osallisuutta johonkin. Teemastaan huolimatta LUMO ´07 ei ole yhteiskunnallinenkatsaus, vaan painopiste on valokuvailmaisun esteettisen ja kerronnallisen laadun esittelyssä, unohtamatta valokuvan lumousta.

Me valokuvaamme

Vuoden 2007 LUMOssa on päätetty panostaa ensimmäisen kerran triennaalin historiassa erityisesti museokasvatukseen. Jo kevään 2007 aikana toteutetaan LUMOn teemaan liittyviä työpajoja, joissa ryhmät erilaisista viitekehyksistä tutkivat omaa identiteettiään ja suhdettaan ympäristöönsä valokuvan keinoin. Työpajoissa syntyneistä paikallisista ’me’-teeman kuvallisista tulkinnoista järjestetään LUMOn aikana vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelyn aikana toteutetaan yleisölle avoimia työpajoja, taiteilijatapaamisia sekä näyttelyopastuksia museokasvatuksellisin keinoin.

Lyhyesti LUMO '07 - us
Näyttely on esillä 9.6.–30.9.
Näyttelypaikat ovat Jyväskylän taidemuseon Holvi, Galleria Harmonia, Keski-Suomen museon Taidehalli.
Järjestäjät ovat Jyväskylän taidemuseo ja Luovan valokuvauksen keskus.
Verkkosivut avataan huhtikuussa 2007.

lisätietoja
Leena Lokka, Jyväskylän taidemuseo
p. 014 626 850

 

Asiasanat:  
taidemuseo
näyttely
arkisto