Johanna Ketola Laakso L447 haastattelu

Neljä kysymystä Johanna Ketolalle

1. Mikä teki sinusta taiteilijan?

Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Kun katson omaa elämääni taaksepäin, koen kuitenkin että tietyt piirteet kuten eräänlainen uteliaisuus, ovat olleet minussa lapsesta asti. Tämä on mielestäni ehkä taiteilijan tärkein ominaisuus − sitä kautta myös ympäröivä todellisuus voi kyseenalaistua. Toisaalta olen aina kokenut ympäröivän todellisuuden voimakkaasti myös emotionaalisesti sekä toisaalta visuaalisesti, jopa rytmisesti. Ehkä näille vastakohtaisestikin olen luonteeltani myös melko analyyttinen tarkkailija, ja siksi uskon, että välineikseni ovat valikoituneet linssipohjaiset mediat, kuten valokuva ja video. Lakonisuudestaan huolimatta niiden ominaisuudet taipuvat helposti myös surrealistisuuteen − tämä kaksoisominaisuus on aina kiehtonut itseäni.

Muistan, että sain ensimmäisen karmean huonolaatuisen pikkukameran lahjaksi 12-vuotiaana. Muistan ensimmäisen kuvan ottamistilanteenkin; tamperelaisen lammen rannalla tähtäsin etsimen kohti lahjan antajaa ja käskin hänen kääntää sivuprofiilinsa minua kohti − tästä tapahtumasta koen alkaneen tieni juuri visuaalisena taiteilijana.

2. Millainen ympäristö inspiroi sinua tekemään taidetta?

Viime aikojen työskentelyssäni voin sanoa ympäristön vaikuttaneen suoraan teosteni sisältöön.

Olen asunut maaseudulla ensimmäistä kertaa elämässäni ja se näkyy töideni laadussa erityisesti aiheiden kohdalla. Pyrin kuitenkin yleisesti ottaen luomaan tiettyyn paikkaan sitoutumatonta, omalakista kuvamaailmaa. Useimmiten teosten taustalla oleva inspiroituminen on sumuinen ja mutkikas prosessi. Se voi sisältää myös paljon päänsisäistä prosessointia ja ajattelua, joka on paikasta riippumatonta. Yhtä lailla kuin ympäristöt, kuten maaseutu tai hektinen kaupunki, myös esimerkiksi kirjallisuus, teoria tai musiikki voivat inspiroida teoksia. Taiteen tekemisessä on kyse työstä, mutta myös jonkinlaisesta pakosta; teokset pakottautuvat ulos kun niiden aika on kypsä. Täytyy myös todeta, että pelkkä valokuvien katselu tai ajan viettäminen kameran kanssa on inspiroivaa ja usein syvästi itseäni koskettavaa. Aiemmin ihmiset ja inhimilliset olosuhteet olivat hyvin keskeinen liikuttaja taiteellisessa työskentelyssäni.

3. Miten Laakso L447 syntyi, mikä oli haastavinta? Mistä sait idean Laakso L447 -teokseen?

Kuten jo totesinkin, on viimeaikaisiin teoksiini vaikuttanut suuresti se, että asun hyvin syrjäisessä paikassa ja luonnon lähellä. Toisaalta olen maaseudulla vietettyjen vuosien aikana haltioitunut lähellä olevista metsistä, erityisistä luonnonkohteista tai hiljaisuudesta.

Toisaalta jostain syystä karu aikalaistodellisuutemme, jossa ympäristöt pilaantuvat kiihtyvällä vauhdilla ensisijaisesti länsimaisen elintavan ja arvomaailman sekä massiiviset mittasuhteet saaneen kulutuskulttuurin vuoksi, on tullut käsinkosketeltavammaksi kaupungin infrastruktuurin ja hälyn puuttuessa ison osan vuodesta ympäriltä. Laakso L447 on syntynyt näiden kahden toisiaan pakenevan kokemuksen ristivedosta. Se on omalakinen paikka, jossa luonnollinen, luonnoton ja niiden välimuodot sekoittuvat. Idea teokselle on kehittynyt hyvin henkilökohtaisesta kokemuksesta, mutta toisaalta pyrkii heijastelemaan ajallemme tyypillisiä asiaintiloja yleisemmin.

4. Mikä on ollut vaikuttavin taidekokemuksesi?

Mietin tätä ankarasti − vaikuttavia taidekokemuksia on monia, mutta yksi teos tuntui jatkuvasti tulevan mieleeni ja valitsin sen. Sain todistaa Giuseppe Verdin Requiemin oopperasovitusta Deutsche Operassa Berliinissä. Ollakseni rehellinen, on sanottava, että en usein saa oopperan maailmasta kiinni. Tämän teoksen visuaalinen toteutus oli radikaali ja hyvin tinkimätön − äärimmäisen hienosti abstrahoidut hahmot ja esineet liikkuivat tarkan rytmisesti maalauksen kaltaisesti kerroksellisiin osioihin jaetulla lavalla ja värien sekä symbolien käyttö oli hiottua ja oivaltavaa. Kaikki oli ajateltu loppuun asti, myös kuoro oli osa tätä "kuvaa". Tietenkin musiikki oli äärimmäisen vaikuttavaa ja ympäröi musiikkisalissa katsojan kaikkialta, näkökentässä oli vain oleellinen visuaalinen informaatio. Voisi sanoa, että tämä oli todellinen audiovisuaalinen kokonaistaideteos.

Kulttuurituottajaharjoittelija Nina Leskelä teki sähköposthaastattelun huhtikuussa 2015