Miltä näyttää aika?
Kuvataidetta Keski-Suomessa 1975–1997
20.12.2019–17.5.2020
Jyväskylän taidemuseon näyttely vie aikamatkalle keskisuomalaisen taiteen lähimenneisyyteen. Laajaan näyttelyyn on koottu Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien kiintoisimmat poiminnat vuosilta 1975–1997.
Uusi taiteilijasukupolvi mullisti suomalaista taidemaailmaa. Nuorten taiteilijoiden tyyli oli rohkeaa, kansainvälistä ja kokeilevaa ja suurten kertomusten aika vaihtui henkilökohtaisten tunteiden ja kokemusten kuvaamiseen. Naistaiteilijat tekivät läpimurron: monet aikakauden eturivin taiteilijoista olivat naisia, jotka kohahduttivat suurikokoisilla maalauksillaan. Taiteilijat ammensivat vaikutteita populaarikulttuurista ja Ars-näyttelyt toivat uutta video- ja mediataidetta yleisön tietoisuuteen.
Keski-Suomessa taidegrafiikka ja valokuva nousivat taiteen tekemisen keskiöön. Merkittävä alkusysäys oli Suomen ensimmäisen kunnallisen grafiikan pajan perustaminen Jyväskylään vuonna 1978. Pajan aktiivinen vire houkutteli Jyväskylään lukuisia taidegraafikoita. Vuodesta 1975 alkaen järjestetty grafiikkatriennaali Graphica Creativa toi Jyväskylään kansainvälisiä tuulia. Yhdessä nämä vaikutukset tekivät kaupungista Suomen taidegrafiikan keskuksen.
Jyväskyläläisten valokuvaajien Fotogenesis-ryhmä oli aktiivisesti nostamassa valokuvausta muiden taidemuotojen rinnalle. 1980-luvun loppupuolella Jyväskylässä alkunsa saanut Luovan valokuvauksen keskus Luovake sekä kansainvälinen valokuvatriennaali Lumo tekivät taidevalokuvaa tunnetuksi. Valokuvissa voi aistia 1980-luvun taiteen dynaamisuutta ja rohkeaa kokeellisuutta.
Näyttelyn nimi Miltä näyttää aika? lainaa taiteilija Veikko Hirvimäen vastakysymystä vuodelta 1984, jolloin hänen teostaan kritisoitiin liian abstraktiksi. Uusi moniarvoinen ja monitulkintainen aika herätti myös hämmennystä. Millainen kuva lähimenneisyyden ajasta ja muutoksista syntyykään seuratessa näyttelyn teoksia 1970-luvulta 1990-luvulle?
Näyttelyn lomassa seikkailee taiteilija Riitta Uusitalon luoma Mr. Moosehill –hahmo, joka tutkii ja kommentoi omintakeisella tyylillään taideteoksia.
Näyttelyn taiteilijat: Anne Alho, Tuomo Blomqvist, Graham Budgett, Klaus Elle, Alvar Gullichsen, Carolus Enckell, Adrian Gonzalez, Anna-Liisa Hakkarainen, Jussi Heikkilä, Outi Heiskanen, Pekka Helin, Mikko Hietaharju, Veikko Hirvimäki, Jan van der Horn, Unto Hämäläinen, Urpu Ilasmaa, Ragnheidur Jónsdóttir, Kimmo Kaivanto, Kapa, Juho Karjalainen, Harald Karsten, Ilkka Keskinen, Jarmo Kurki, Sakari Marila, Jyrki Markkanen, Marika Mäkelä, Kirsi Neuvonen, Marjatta Nuoreva, Tetsuya Noda, Kuutti Lavonen, Juha Ojansivu, Tuula Ollikainen, Salvatore Puglia, Olli Puusaari, Wojciech Prazmowski, Raimo Reinikainen, Silja Rantanen, Matti Salmi, Jan Saudek, Kimmo Schroderus, Takahashi Shu, Eeva-Liisa Sorainen, Tarja Teräsvuori, Walasse Ting, Riitta Uusitalo, Jaakko Valo, Osmo Valtonen, Ulla Virta.
Lisätietoja näyttelystä: Jyväskylän taidemuseo, Jaana Oikari, puh. 050 311 8903, jaana.oikari(at)jyvaskyla.fi
Miltä taide maistuu?
Reilu tuhat keskisuomalaista kahdeksasluokkalaista Taidetestaajaa opettajineen vierailee Jyväskylän taidemuseossa näyttelyn aikana. Nuorille on suunniteltu aivan omanlaisensa kokemus, jossa he tutustuvat taidemuseon näyttelyyn yhdessä taiteilijan kanssa, tekevät näyttelyyn liittyviä tehtäviä ja arvioivat taideteoksia makutermein.
Taidetestaajat-hankkeessa (2017–2020) Suomen kaikki kahdeksasluokkalaiset vierailevat lukuvuosittain kahdessa ennakkoon valitussa taide- ja kulttuurikohteessa. Nuoret tekevät yhden taidevierailun omassa maakunnassaan ja yhden valtakunnalliseen kohteeseen. Jokainen nuori antaa vierailusta palautetta Taidetestaajat-sovelluksella. Testaajien arviot julkaistaan verkossa osoitteessa taidetestaajat.fi. Hankkeen rahoittajia ovat Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.
Taidetestaajien palauteseinällä myös kaikilla näyttelykävijöillä on mahdollisuus arvioida näyttelyn teoksia makuvertauksin. Maistuuko teos raikkaalta piparmintulta, vetiseltä kaalikeitolta vai kotoisalta kaurapuurolta?
Lisätietoja Taidetestaajista: museolehtori Sirpa Turpeinen, 050 542 0591, sirpa.turpeinen(at)jyvaskyla.fi sekä
Keski-Suomen aluekoordinaattori Hanna Brotkin, Taidetestaajat-hanke, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta, keski-suomi(at)taidetestaajat.fi, p. 050 325 2904

Kuutti Lavonen, Hands Up Cool Cat..!
1983, serigrafia
Jyväskylän kaupungin taidekokoelma
Kuva: Hannu-Pekka Auraneva / Jyväskylän taidemuseo
Poikkeuksia museon toiminnassa koronaviruksen vuoksi:
Hallituksen linjauksen mukaisesti Jyväskylän kaupungin museot eli myös taidemuseo on suljettuna 17.3. alkaen.
Lue tiedote tästä.
Avajaiset
Torstaina 9.1.2020 klo 18–20.
Miltä näyttää aika -verkkonäyttely:
miltanayttaaaika.keskisuomentaide.fi
Katso 3D-virtuaalinäyttely
Yleisöopastukset
Pe 10.1. klo 16.30–17.30
Kuraattorin kierros Miltä näyttää aika? -näyttelyyn, kokoelma-amanuenssi Jaana Oikari
Pe 20.3. klo 16.30–17.30
Kierros tutkijan kanssa. FT Seija Heinänen esittelee näyttelyn valtakunnallisen taiteen valossa
Taiteilijatapaamiset
Pe 28.2. klo 16.30
Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
Pe 8.5. klo 16.30
Kuvataiteilija Riitta Uusitalo
Luennot
Suomen kuvataiteen murrosvaiheet 1970-luvulta 2000-luvun taitteeseen
To 30.1.2020 klo 16.30–17.30
FT, taidehistorioitsija, toimittaja Marja-Terttu Kivirinta
Taidegrafiikka ja grafiikan pajan toiminta Keski-Suomessa
To 19.3.2020 klo 16.30–17.30
Taidehistorioitsija Jukka Partanen
Luovaa valokuvausta Keski-Suomessa
To 23.4.2020 klo 16.30–17.30
Valokuvaaja, Luovan valokuvauksen keskus ry:n puheenjohtaja Mikko Auerniitty