Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5
Pääsisältö

16.3.–27.5.

"Uskon, että sukupolvellani on tuore ja erilainen tapa ilmaista itseään ja nykyajan ilmiöitä taiteen keinoin. Mielestäni tämä näkyy näyttelyssä. Toivon, että Generation inspiroi nuoria ihmisiä kiinnostumaan taiteesta ja taiteen tekemisestä. Työni käsittelevät esimerkiksi identiteettiä, valtarakenteita ja ihmissuhteita, joissa todellisuus ja unelmat eivät aina kohtaa. Teokseni sisältävät usein ironiaa, huumoria ja kyynisyyttä, mutta ne ovat myös vilpittömiä kuvauksia aidoista tunteistani ja ajatuksistani."
- Henriikka Harinen, s. 1993

"Aloitin päivittäisen piirtämisen vähän yli vuosi sitten. Olen julkaissut teokset Instagramissa, jotta muut voivat seurata kehitystäni sekä artistina että toteutuksen kannalta. Olen tehnyt digitaaliset piirustukset ja teokset puhelimellani, mutta olen tottunut käyttämään perinteisempiäkin tekniikoita kuten maalaamista. Luomisprosessia on jatkettu mm. omalla mallistolla ja oman musiikin tuottamisella, jota julkaisen nimimerkillä OLO. Olen hakemassa Aalto-yliopistoon tai Kuvataideakatemiaan. Tähtäimessä on ura muoti-, taide- ja kuvitusalalla."
- Jassir Kuronen, s. 1999

"Vaikka meillä tekijöillä on erilaiset koulutustaustat ja aihepiirit sekä tekniikat heijastelevat monenlaisia asioita, niin lopputulos on sama: kuva tästä ajasta. Tahdon työskentelyssäni kunnioittaa perinteitä ja ymmärtää sääntöjä, mutta samalla kyseenalaistaa niiden tarkoituksen. Sääntöjä voi ja pitää rikkoa, kunhan tietää mitä on rikkomassa. Rikkomisen jälkeen jäljelle jää se mikä on olennaista ja lisäksi paljon tilaa jollekin uudelle."
- Sanni Weckman, s. 1993

28 nuoren taiteilijan näyttelyssä kohtaavat digitaaliset ympäristöt ja käsityöperinne. Esillä on videoita, valokuvia, veistoksia, tekstiiliteoksia, piirustuksia ja maalauksia sekä performansseja. Laura Köönikänkuratoimasta teoskokonaisuudesta välittyy nuorten itsevarmuus ja rohkeus tuoda esille kiehtovia ja samalla haastavia aiheita. "Monet näyttelyyn hakijoista olivat tutkineet elämäänsä päiväkirjamaisesti esimerkiksi liikkeen, videon, kameran tai digitaalisen piirroksen välityksellä. Näyttelyyn valikoitui teoksia, jotka tukevat ja kommentoivat toisiaan. Kokonaisuudessa esille nousevat korkeatasoiset sekä kokeilevat uudet ideat."

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Amos Andersonin taidemuseon kanssa, missä se oli esillä kesällä 2017. "Generation-näyttelysarja kehitettiin, jotta nuorten ääni saataisiin kuuluviin taidekentällä. Sen sijaan, että itse yritämme tehdä nuoria ihmisiä puhuttavia sisältöjä, mahdollistamme nuorille tekijöille esiintulon omine ideoineen ja näkökulmineen taidemuseokontekstissa. Generation 2017 oli menestys museossamme viime kesänä. Generation-triennaali järjestetään seuraavan kerran uudessa Amos Rexissä Helsingin keskustassa vuonna 2020", kertoo museolehtori Elsa Hessle. Hän toivoo, että Jyväskylän näyttelyn myötä tieto ensi vuonna avautuvasta avoimesta teoshausta leviää Keski-Suomessa.

Taiteilijat

Oona Autio 
Felix Bade
FKSU / Felix Bardy
Charlotte Forsgård
Alexander Ginlund
Svante Gullichsen
Anthoni Hætta
Henriikka Harinen
Anastasia Hartikainen
Heikki Heinonen
Sonja Hyytiäinen
Inka Jerkku
Emmi Kataja
KEliel / Eliel Tammiharju
Veera Krouglov
Jassir Kuronen a.k.a. RÖD MJÖLK
Alina Lampinen
Pihla Lappalainen
Pauliina Latva
Liisa Lehtimäki
Anastasia Poljatschenko
Säde Rinne
Emma Sarpaniemi
Ananya Tanttu
Tarina Tommiska
Lumi Tuomi
Jade Vesto
Sanni Weckman

Avajaiset ja taidemuseon 20-vuotissynttärit lauantaina 17.3.2018 klo 15-17

Tervehdykset: Heli-Maija Voutilainen, museotoimenjohtaja; Tommi Lindh, johtaja, Alvar Aalto -säätiö ja Alvar Aalto -museo; Elsa Hessle, museolehtori, Amos Rex
Generation-näyttelyn avaus ja taiteilijoiden esittely, kuraattori Laura Köönikkä
Litku Klemetti, musiikkiesitys
sähköinen kutsu

Performanssit

KEliel osana Yläkaupungin Yö -tapahtumaa la 19.5. klo 16.30
Pauliina Latva, Does -tanssiperformanssi pe 25.5. klo 16.30

Yleisöopastukset

Kuraattorin kierros pe 16.3. klo 16.30–17.30
Tutustuminen teoksiin Visual thinking strategies -menetelmällä pe 23.3.–25.5. klo 12–13.30
Yleisöopstukset pe 6.4., 27.4. ja 11.5. klo 16.30–17.30

Videot

VIDEO Generation 
TRAILERI Generation

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23
avoinna ti–su klo 11–18
puh. 014 6224391
#jkltaidemuseo

6 / 3 / 0 €
Taide- ja museoaineiden sekä OKL:n opiskelijoille vapaa pääsy, samoin alle 24-vuotiaille 2018. 
Perjantaisin vapaa pääsy kaikille.

 

Asiasanat:  
taidemuseo
näyttely
arkisto