Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5
Pääsisältö

5.6.–13.9.2015

Hauraat ainekset muuttuvat sveitsiläisen Françoise Jaquet’n käsissä vaatteiksi, pesiksi tai sydämiksi kutomalla, virkkaamalla tai punomalla. Kuvanveistäjä on teoksissaan luonnon ja ihmisen asialla. Materiaalina on kaikki luonnosta löytyvä levästä jäkäliin ja sammaliin tai puun juurista oksiin. Näistä syntyy myös erilaisia luonnonmuotoja: simpukankuoria, hyönteisten kotiloita, kasveja tai niiden osia.

Ajan kulku, metamorfoosit, todellisuuden monimutkaisuus ja suhteellisuus ovat läheisiä teemoja Françoise Jaquet’lle. Omien sanojensa mukaan hän haluaa tuoda esille palasia yhteiseen alitajuntaamme hautautuneista mysteereistä. Hänen teoksensa avaavat oven mielikuvituksen ja runouden maailmaan, joka uhkaa hautautua tehokkuuden ja kuluttamisen ihanteiden alle.

Erilaisia ajan käsitteitä tutkiva näyttely rakentuu neljästä kokonaisuudesta: epävarmuuden aika (pesät), myyttien aika (taikavaatteet), päiväunelmien aika (mielikuvitukselliset pyydykset) sekä ajan kulku (evolutiiviset paperit).


Näyttelyn avajaiset torstaina 4.6. klo 18–20 

Teehetki Françoise Jaquet'n ja Veikko Hirvimäen kanssa perjantaina 5.6. klo 16.30–17.30

Asiasanat:  
taidemuseo
näyttely
arkisto