J-Napin työntekijäesittelyt

J-Napin työntekijät ryhmäkuvassa
J-Napin tiimi, by Minna Viitala

Sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijät:

Anna-Kristiina Malinen 

Se yksi ja ainut sosiaaliohjaaja koko toimistossa.  Olen ollut osa J-Nappia sen alusta asti, ja kovin tykästynyt niin työpaikkaani, työkavereihini kuin nuoriin j-nappilaisiinikin. Työtäni on tukea ja auttaa nuoriani niissä asioissa, joissa he toivovat, ja niillä tavoilla, joilla he toivovat (tietyissä rajoissa, totta kai). Toivon, että nuorillani on tapaamistemme jälkeen tunne, että minä kuuntelen, olen läsnä ja välitän.

Minna Viitala 

Olen aloittanut J-Napin sosiaalityöntekijänä 2016 ja tätä ennen työskennellyt muissa sosiaalialan tehtävissä. Sosiaalityöntekijäksi olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta 2018 ja tällä hetkellä töiden ohella opiskelen seksuaalineuvojaksi. On ilo kuulua tähän moniammatilliseen ja osaavaan tiimiin sekä työskennellä nuorten aikuisten parissa!

Teija Kaarakainen

J-Napin sossutiimin seniori. Siirryin J-Nappiin sosiaalityöntekijäksi syksyllä 2017. Minulle on tärkeää olla osa sellaista työyhteisöä, jossa asiakkaan oikeuksia ei poljeta ja jossa aidosti pyritään yhdessä nuoren kanssa löytämään ratkaisuja eri elämän haasteisiin. Ja jos en aina muista sitä ääneen sanoa: jokainen nuori on arvokas ja tärkeä juuri omana ainutlaatuisena itsenään!

Elina Salo

Sosiaalityön sijaisuutta tekevä J-napin tiimin juniori. On mahtavaa päästä osaksi tätä osaavaa huipputiimiä sekä työskentelemään erilaisten nuorten kanssa!

Kaisa Kohvakka

Johtava sosiaalityöntekijä, jolle J-Napin huipputiimi on yksi monista tiimeistäni ja jonka fyysinen sijaintipaikka onkin melkein aina jossain muualla kuin osoitteessa Hannikaisenkatu 11-13. Sosiaalityöntekijäksi olen opiskellut ja valmistunut ihan “reilusti aikuisena” muiden juttujen jälkeen. Jyväskylän kaupungilla olen työskennellyt sosiaalityöntekijänä vuodesta 2006 saakka, ja aikuissosiaalityön kentällä vuodesta 2010 lähtien. Huh, nyt olen vissiin vielä tukevammin aikuinen! 😊 Lähiesimiestyöhön hyppäsin jouluna 2018. Johtavana sossuna olen tällä erää tosi mielelläni, vaikka asiakastyön pariin tulee varmasti aina olemaan pieni ikävä.

Psykiatriset sairaanhoitajat ja psykologi:

Kimmo Jouhki 

Olen 62-vuotias psykiatrinen sairaanhoitaja, mielenterveyshoitaja, perushoitaja, sairaala-apulainen sekä reservin lääkintäylikersantti. Tällä hetkellä osa-aikaeläkeläinen sekä paljasjalkainen jyväskyläläinen patriootti. Harrastan voimailua, sekä kaksipyöräilyä moottorilla (Vespa 250 cc ie nykyisin). Olen ollut kahdella vuosituhannella ja kuudennella vuosikymmenellä työelämässä mukana, josta liki 30 vuotta päihde- ja mielenterveysotteella työskentelyä takana. Työskentelen ratkaisukeskeisesti sekä tukea antavasti. Älä epäröi yhteydenottosi kanssa, vaan ole rohkea ottaessasi ensiaskeleesi kohti uutta päivää! Pyrin kulkemaan mukanasi ja auttamaan sinua jaksamaan myös tulevaisuudessa! Mottoni on: ”Ammattitaitojen on tuotava lisäarvoa tilanteeseen”. 

Mika Sivula

J-Napin toinen psykiatrinen sairaanhoitaja (se nuorempi versio) 😊. Grand Old Man Kimmon vanavedessä olen kasvanut aikuisen miehen mittoihin ja työskennellyt monenlaisissa eri sosiaali- ja terveysalan työtehtävissä vuosien varrella. Kaiken elämän- ja ammatillisen kokemukseni pyrin tuomaan työssäni esiin ihmisläheisenä ja kunnioittavana ja ei-tuomitsevana kohtaamisena. Toivon, että asiakkailleni sekä yhteistyökumppaneille välittyy aito, läsnä oleva, välittävä, lämminhenkinen ja kuunteleva minä. Yksinkertainen mottoni onkin: ”Jos vastaanotolleni tulee kulmat kurtussa, sieltä lähdetään vähemmän kulmat kurtussa pois”.

Sari Hakala

Olen työskennellyt J-Napin psykologina vuodesta 2019. Ennen J-Nappia olen melko nuoresta iästä huolimatta työskennellyt monenlaisissa psykologin tehtävissä mm. vankiloissa, psykiatrian poliklinikalla ja TE-toimistossa. Opiskelen parhaillani myös seksuaalineuvojaksi. Pyrin auttamaan parhaani mukaan ja toivon, että asiakkailleni välittyisi työstäni se, että kuuntelen ja työskentelen aidosti asiakkaideni kanssa ja yhdessä heidän tilanteensa eteenpäin saattamiseksi!

Yhdessä työskentelemme J-Napin asiakkaiden auttamiseksi! Olethan meihin rohkeasti yhteydessä!