Kiinnostaako vapaaehtoistoiminta?

Kotokaveritoiminta

Kotoutumispalveluiden asiakkaat tulevat monista eri maista. He ovat kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvanpaikanhakijoita. Uutena vieraassa ympäristössä voi olla yksinäistä ja haasteellista tutustua omaan kaupunkiin. Kaverin kanssa on huomattavasti helpompi lähteä tutustumaan ympäristöön, ihmisiin ja harrastuksiin.

Jyväskylän kaupungin Kotoutumispalvelut käynnistää yhteistyössä Vaparin kanssa kerran vuodessa kotokaverikoulutuksen, jonka kautta pääsee toimimaan maahanmuuttajan kotokaverina. Kotokaverikoulutus sisältää neljä koulutuskertaa. Kotokaveri toimii pääsääntöisesti pakolaistaustaisten, yli vuoden Suomessa olleiden maahanmuuttajien kanssa.

Vapaaehtoisena kotokaverina voit

  • tehdä tutuksi Jyväskylän tapahtumia, palveluita ja harrastusmahdollisuuksia
  • välittää kaverillesi tietoa suomalaisesta kulttuurista ja tavoista
  • vähdä omaa kulttuuriasi uudesta näkökulmasta ja pääset tutustumaan uuteen kulttuuriin

Vapaaehtoiselta edellytetään

  • 18 vuoden ikää ja valmiutta sitoutua toimintaan vähintään puoleksi vuodeksi
  • osallistumista yhteisiin tapaamisiin

Seuraava kotokaverikoulutus järjestetään syksyllä 2020. Osallistuminen ei velvoita ryhtymään kotokaveriksi.

Lisätietoja: mari.paasolainen@jkl.fi, 014 266 8790

Lue lisää Jyväskylän kotoutumispalveluista.

Asumiskummitoiminta

Toiminnan tarkoituksena on tukea ja auttaa Jyväskylässä asuvia maahanmuuttajia asumiseen liittyvissä asioissa. Asumiskummi toimii pääsääntöisesti yli vuoden Suomessa olleiden maahanmuuttajien kanssa, jotka osaavat jo puhua suomea jonkin verran. Asumiskummi voi opastaa mm. kaupassa käynnissä, siivoukseen liittyvissä asioissa sekä muissa asumiseen liittyvissä arjen tilanteissa.  

Asumiskummitoiminnassa on tällä hetkellä mukana jyväskyläläisiä kuntalaisia mutta mukaan mahtuu aina uusia asumiskummeja. Haemme vapaaehtoisiksi asumiskummeiksi Suomessa jo pidemmän aikaa asuneita ulkomaalaistaustaisia ihmisiä sekä kantasuomalaisia. Asumiskummit saavat koulutuksen tehtävään ennen aloitusta. 

Vapaaehtoiselta edellytetään

  • 18 vuoden ikää ja valmiutta sitoutua toimintaan vähintään puoleksi vuodeksi
  • osallistumista yhteisiin tapaamisiin

Olisitko sinä kiinnostunut asumiskummitoiminnasta?

Hae mukaan toimintaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen tytti.leppanen@jyvaskyla.fi

Lisätietoja: tytti.leppanen@jyvaskyla.fi, p. 014 266 3431