Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Jyväskylän Nuorten taidetyöpajalle on myönnetty työpajatoiminnan laatumerkki

27.09.2023
Valtakunnallinen Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry on myöntänyt Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden Nuorten taidetyöpajalle laatumerkin. Merkki on tulosta Nuorten taidetyöpajalla kevätkaudella toteutetusta laatutyöstä. 

Laatutyön aikana pajalla tehtiin työpajatoiminnan itsearviointi yhdessä henkilöstön kanssa Into ry:ssä laadittujen laatukriteerien perusteella.

Kuva
Nuoret tekevät. Kuva Sini-Minttu Koivistoinen

Seniorimessut palaavat Teatteritalolle - mukana valovoimainen Seela Sella 

27.09.2023
Perinteiset Seniorimessut palaavat muutaman vuoden tauon jälkeen tuttuihin tiloihin Jyväskylän Teatteritalolle (Vapaudenkatu 36). Messut järjestetään maanantaina 2.10. klo 11–17.

Teatterin aulassa on tarjolla digineuvontaa ja vinkkauksia etäpalveluihin, mukana ovat mm.

Asiasanat:  
seniori
messut
Kuva
Nainen ja mies istuvat vastakkain pyöreän pöydän ympärillä kädet pöydällä. Kuva Jyväskylän kulttuuripalvelut

Pitkästä aikaa pesunkestävä farssi - Älä pukeudu päivälliselle ensi-illassa 6.10.

27.09.2023
Älä pukeudu päivälliselle on näytelmäkirjailija Marc Camolettin kirjoittama farssi, joka tunnetaan myös nimellä Ranskainen pyjama (pyjama pour six) sekä Lainalakanat. Esityksen ensi-ilta on 6.10. Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Yleisölle avoin lehdistötilaisuus ja teosesittely on torstaina 28.9. klo 12.30-13.30.

Älä pukeudu päivälliselle -tarina on peräisin ajalta ennen kännyköitä, tekstiviestejä, WhatsAppia ja Insta direct -viestejä eli se on täynnä klassi

Kuva
Älä pukeudu päivälliselle. Kuva Eija Haukka/Jiri Halttunen

Ajankohtainen ja koskettava Näkymätön saa ensi-iltansa kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä to 5.10. 

26.09.2023
Masked Companyn ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistyöproduktio Näkymätön tulee ensi-iltaan 5.10. kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Esitys on kaikille avoimessa teosesittelyssä torstaina, 28.9. klo 11.30 - 12.15.

Masked Companyn ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistyöesitys, Näkymätön, kertoo nuorten arjesta ja heidän jaksamisestaan siinä.

Kuva

Kestävä kaupunkikierros

Jyväskylän kaupungin Circwaste käyttäjälähtöiset kokeilut -hankkeessa järjestettiin kesällä 2023 erilaisia Jätteetön Jyväskylä -teemaan liittyviä työpajoja, tapahtumia sekä infokampanjoita. Jätteetön Jyväskylä -kampanjan ideana oli jakaa tietoa siitä, miten jokainen voi vähentää arjessaan syntyvää jätettä ja sillä tavoin vähentää ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta.

Kuva
Kuvassa kaksi henkilöä take away-kahvikupit kädessä. Kuva Outi Manninen

Kompostitarkastuksissa sai myös neuvoja ja opastusta kompostointiin

26.09.2023
Kompostitarkastukset on tältä vuodelta saatu tehtyä Jyväskylän seudulla. Tarkastuksia tehtiin kesän aikana kaikissa Jyväskylän seudun jätelautakunnan toimialueen kunnissa. Jyväskylän seudun jätelautakunta toimii jätehuoltoviranomaisena Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa sekä Toivakassa.

Tarkastusta omalle kompostorille oli jopa odotettu 

Kompostitarkastuksiin suhtauduttiin myönteisesti ja kiinnostuneesti.

Asiasanat:  
Jyväskylän seudun jätelautakunta
jätelautakunta
ympäristö
jätehuolto
ympäristönsuojelu
Kuva
Kaksi maapallon muotoista vihreää kompostoria. Kuva Saana Minkkinen

Wilho Sjöström – Kesästä syksyyn

Galleria 14.10.20234.2.2024

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta taiteilija Wilho Sjöströmin (1873–1944) syntymästä. Sjöström oli elinaikanaan Suomen tunnetuimpia taidemaalareita, professori ja taide-elämän vaikuttaja. Sjöström vaikutti myös Keski-Suomessa. Hän vietti pitkiä aikoja Viitasaarella ja kiersi maalaamassa Laukaassa, Korpilahdella ja Keuruulla. 

Kuva
Kesäinen maisemamaalaus, etualalla kolme naista istuu ja ompelee, taustalla siintää järvi. Kuva Timo Kalima

Lämpiö

Lämpiö on Helsingin, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yhteishanke, jossa rakennetaan valtakunnallista ikääntyneiden digitaalisia kulttuuripalveluita kokoavaa verkkoalustaa. Tavoitteena on päästä tukemaan ikääntyneiden hyvinvointia, toimintakykyä ja osallisuutta edistämällä taide- ja kulttuuripalveluiden saavutettavuutta. Lisäksi pyritään luomaan uusia tuotanto- ja liiketoimintamahdollisuuksia kulttuurialan toimijoille. 

kulttuuripalvelut
hanke
Kuva
Mieshenkilö istuu sohvalla edessään pöydällä kannettava tietokone. Kuva Jyväskylän kulttuuripalvelut

Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätöksiä 25.9.2023 olleesta kokouksesta

25.09.2023
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Hippos-hankkeen vaiheistamisen. Älylän pitkään valmisteilla ollut asemakaavan muutos hyväksyttiin äänestyksen jälkeen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hippos-hankkeen vaiheistamisen

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi Hippos-hankkeen vaiheistuksen ja että a

Asiasanat:  
kaupunginvaltuusto
valtuusto
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija, taustalla valtuustosali. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 25.9.2023 olleesta kokouksesta

25.09.2023
Kaupunginhallitus antoi lausuntonsa valtatien 4 parantamisesta aiemmin asettamansa ohjausryhmän kannanottoon mukaisena. Ohjausryhmän ja kaupunginhallituksen lausunnossa todetaan, että selvitystyö on osoittanut, että valtatien ja katuverkon liittymäjärjestelyt Kankaan ja Seppälän välissä voidaan toteuttaa tiesuunnitelmasta poiketen Tourulantiehen ja Seppäläntiehen tukeutuen.

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Nuorten omalla Juniorikortilla pääsee helposti liikuntapalveluiden pariin

25.09.2023
Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluihin on tullut uutena tuotteena myyntiin 15–29-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille tarkoitettu Juniorikortti.

Jyväskyläläisillä 15–29-vuotiailla nuorilla ja nuorilla aikuisilla on jatkossa mahdollisuus hankkia Juniorikortti, joka on tarkoitettu omatoimisen

Asiasanat:  
liikunta
kuntosali
uimahalli
opiskelija
opiskelijakaupunki
nuorten jyväskylä
Kuva
Miesopiskelija treenaamassa kuntosalilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kivijalka – Ground work -hanke lisäsi nuorten hyvinvointia Jyväskylässä

25.09.2023
Kivijalka - Ground work -hankkeen myötä Jyväskylän kaupungin perusopetuksen nuorilla oli mahdollisuus osallistua tuettuun toisen asteen nivelvaiheeseen. Kampusvalmennuksessa tarjottiin matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää ja kokonaisvaltaista tukea opiskelijalle.

Nivelvaiheen tukea ja kampusvalmennusta

Nivelvaiheen tuki piti sisällään apua ja tukea uuteen oppilaitokseen haettaessa ja opintojen alet

Kuva
Piirros, jossa nuori hymyilee, jalat pöydällä

Kun keksitehtaasta piti päästä pois

25.09.2023
Jyväskylän kaupungin verkkoviestinnän asiantuntija Jaana Pinson saapuu haastattelupaikalle Jyväskylän satamaan koiransa Vinkan kanssa. ”Olen ollut kuusi vuotta kaupungilla verkkoviestinnän asiantuntijan hommissa”, aloitti Jaana. Siitä lähti käyntiin yllättäviä käänteitä ja sivuraiteita sisältävä uratarina, jota ei voi kuin hämmästellä.

Mutkitellen hammashoitajasta verkkoviestinnän asiantuntijaksi

Jaana on tehnyt paljon määräaikaisia töitä: siivousta, myyjän työtä ruokaka

Asiasanat:  
osaaja
rekrytointi
uratarina
Kuva
Nainen ja koira Jyväskylä-kirjaimilla. Kuva Satu Kivistö

#BeActive – Euroopan urheiluviikkoa vietetään 25.-29.9.2023 Jyväskylän kouluissa ja päiväkodeissa 

25.09.2023
#BeActive-viikko eli Euroopan urheiluviikko (European week of Sport EWoS) on Euroopan komission aloite urheilun ja liikunnan edistämiseksi kaikkialla Euroopassa. Urheiluviikon tavoite on innostaa eurooppalaisia liikkumaan omassa arjessaan enemmän. Teemaviikkoa vietetään vuotuisesti 23.–30. syyskuuta ympäri Eurooppaa. Jyväskylän kaupunki osallistuu urheiluviikkoon yhteistyössä Keski-Suomen liikunnan ja paikallisten urheiluseurojen kanssa. 

Jyväskylän kouluissa ja päiväkodeissa liikuntaan tällä viikolla #BeActiven rytmittämänä. Viime vuoden #BeActive-viikon tapaan Keski-Suomen Liikunna

Asiasanat:  
#BeActive
liikunta
koulu
päiväkoti
Kuva
Heijastinliiviset lapset kulkevat jonossa metsässä. Kuva Dolly Aittanen

Valoisa 30 vuorokauden kausilipputarjous Linkiltä 28.9.–7.10.

25.09.2023
Linkin 30 vrk:n kausilipuista saat Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtuman aikaan 25 % alennuksen. Tartu Linkin Valonväläys-tarjoukseen ja lataa edullisesti kuukauden verran matka-aikaa!

Tarjoushinnat ovat voimassa koko Valon kaupunki -tapahtuman ajan 28.9.-7.10.2023

Asiasanat:  
linkki
joukkoliikenne
tarjous
lippu
Kuva
Mies näyttää Waltti-matkakorttia asiakaspalvelijalle. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen