Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Sivistyslautakunnassa 22.11.2023 Punapaulan päiväkodin perustaminen, talousarviomuutos ja tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe

Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäisen vaiheen, päiväkoti Punapaulan perustamisen ja vuoden 2023 talousarvion muutokset. Lisäksi lautakunnalle esitellään kasvun ja oppimisen palvelujen neljännesvuosikatsausta.

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe linjaa lähikouluperiaatteesta

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnite

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talous
kehittäminen
opetus
perusopetus
päiväkoti
Kuva
Punapaulan päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylä on DigiOne-edelläkävijäkuntana mukana koulujen uudenlaisten sähköisten palvelujen ja toimintakulttuurin kehitystyössä 

Jyväskylä on mukana vuonna 2019 käynnistyneessä laajassa oppimisen ja hallinnon sähköisten palvelujen kehittämisen DigiOne-hankkeessa Vantaan, Espoon, Oulun, Tampereen, Turun, Lahden ja Kuntien Tieran kanssa.

Hankkeen tavoitteena on helpottaa ja parantaa oppijoiden ja oppilaitosten henkilöstön arkea sekä edistää oppimista, yhteiskehittämistä, yhdenvertai

Asiasanat:  
perusopetus
oppiminen
kehittäminen
digitaaliset palvelut
koulu
oppilas
opettaja
hallinto
pedagogiikka
viestintä
DigiOne
Kuva
Kolme oppilasta tutkiin tablettia vatsallaan maaten. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

DigiOne-hanke 2021-2023

DigiOne-hankkeessa tavoitteena on kehittää kansallinen koulutuksen digitaalinen palvelualusta, jossa on koottuna opettajan, oppijan, rehtorin, huoltajien ja hallinnon käyttämät tiedot, järjestelmät ja palvelut. Hankkeen myötä tavoitellaan merkittäviä säästöjä ja hyötyjä järjestelmissä ja työprosesseissa sekä kehittämisessä.

Hankkeen aikana tuotetaan palvelut perusopetukseen ja lukioon. Alustan suunnittelussa huomioidaan kuitenkin myös varhaiskasvatus ja ammatillinen koulutus. 

perusopetus
varhaiskasvatus
digitalisaatio
hanke
kehittäminen
yhteistyö
Kuva
Tietokoneen käyttöä. Kuva Outi Kaakkuri

Lähiöohjelman tutkimushankkeet Huhtasuolla

Valtakunnallisen lähiöohjelma tavoitteena on kaupunkilähtöisten hankkeiden lisäksi tuottaa myös tietoa lähiöiden kehittämisen tueksi. Lähiöohjelman aikana tehdään tiivistä yhteistyötä Huhtasuon alueella toteutettavien eri yliopistojen tutkimushankkeiden kanssa. 

lähiöohjelma
Huhtasuo
hyvinvointi
kehittäminen
lähiö
ohjelma
vaikuttaminen
palvelu
asuminen
asuinalue
Kuva
Puisia palikoita. Kuva Ilona Leikas

Jyväskylän kulttuuripalvelut: Ehdotuksia kokoava Jyväskylän sydän -loppuraportti valmistuu lokakuun aikana 

Jyväskylän kaupunki on tekemässä merkittäviä satsauksia kulttuuripalveluihin seuraavan vuosikymmenen aikana. Teatterin peruskorjauksen suunnittelu on jo lähtenyt liikkeelle. Seuraavaksi esitetään Lyseon tilojen peruskorjausta mm. kansalaisopiston käyttöön. Pääkirjaston, taidemuseon ja käsityön museon sekä mahdollisen musiikkisalin tilankäytön periaatteita ja sijaintia koskeva päätöksentekoa ehdotetaan siirrettävän vuoteen 2025. Erillistä konserttitaloa raportissa ei ehdoteta.

Jyväskylän kulttuuripalveluiden tulevaisuutta noin kaksi vuotta pohtinut Jyväskylän sydän -projekti esitteli maanantaina 5.10.

Asiasanat:  
kulttuuri
Jyväskylän kaupunginteatteri
Jyväskylä Sinfonia
kirjasto
museo
kansalaisopisto
Jyväskylän Sydän
raportti
kehittäminen
Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin pääportaikko. Kuva Jiri Halttunen

Lähiöohjelma 2020 – 2022: Hyvinvointia ja elinvoimaa Huhtasuolle

Jyväskylän kaupunki on valittu mukaan valtakunnalliseen lähiöohjelmaan. Kolmivuotisen (2020-2022) ohjelman tavoitteena on ehkäistä asuinalueiden eriytymistä, lisätä asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta, edistää asuinalueiden elinvoimaisuutta sekä turvata palveluiden ja asumisen hyvää tasoa. Ohjelma perustuu palvelurajat ylittävään alueelliseen asiantuntijoiden verkostoyhteistyöhön.

Huhtasuo
hyvinvointi
kehittäminen
vaikuttaminen
asuminen
asuinalue
lähiöohjelma
Kuva
Kerrostaloja Huhtasuon alueella. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vapaaehtoistoimintaa koordinoiville

Jyväskylän valikkoryhmä

Valikkoverkosto on vapaaehtoistoimintaa organisoivien tahojen yhteistyö- ja kehittämisverkosto. Jyväskylän valikkoryhmä on sen alueellinen ryhmä. Ryhmään kuuluu vapaaehtoistoimintaa koordinoivia toimijoita. Jyväskylän valikkoryhmään kuuluu noin 70 yhteisöä Jyväskylän kaupungilta, järjestöistä, yhdistyksistä, hyvinvointialueelta sekä seurakunnasta.

vapari
vapaaehtoistoiminta
kehittäminen
Kuva
Osallistujia ja näytteilleasettajia vapaaehtoismessuilla. Kuva Mervi Robert