Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kaivuutyöt yleisillä alueilla

  Suunnitellessa kaivutöitä Jyväskylän kaupungin alueella tulee luonnollisesti varmistua maanalaisista rakenteista. Jyväskylän kaupungilla on myös omistuksessaan maanalaisia rakenteita:

kaivaminen
Kuva
suljettu kevyen liikenteen väylä, työmaa-aita, liikennemerkki. Kuva Paavo Stenius

Kaivuutyöt yleisillä alueilla

Suunnitellessa kaivutöitä Jyväskylän kaupungin alueella tulee luonnollisesti varmistua maanalaisista rakenteista. Jyväskylän kaupungilla on myös omistuksessaan maanalaisia rakenteita:

kaivaminen
Kuva
Liikennemerkki. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Katutyöluvan maksuperusteet

Maksun tavoitteena on katujen ja yleisten alueiden pysyminen niille varatussa yleisessä käytössä, kaivantojen lyhyt aukioloaika ja töiden yhteensovittaminen sekä mahdollisimman vähäiset haitat alueiden käyttäjille.

Maksuja ei peritä kiinteistöjen katoilta tapahtuvista lumenpudotustöistä.

Maksu muodostuu

  • tarkastus- ja valvontamaksusta (tarkastus ja valvonta on viranomaistoimintaa, joka ei ole arvonlisäverollista) sekä
  • työmaan pinta-alan ja sijainnin mukaan määräytyvästä korvauksesta alueen käytöstä.

kaivaminen
taksa
maksu
Kuva
Kevyen liikenteen liikennemerkki. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen