Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kuokkalan torialueen kehittäminen

Kuokkalan toria ja sen lähialuetta tullaan ehostamaan tulevina vuosina. Tavoitteena on, että toriaukiosta, läheisestä Lukkarinpuistosta ja kirkon viereen rakentuvasta Kalonin korttelista muodostuu houkutteleva ja viihtyisä kokonaisuus. Lisäksi tavoitteena on ollut myös pilotoida ikäystävällisen ympäristön suunnittelua ja toteuttamista Kuokkalan torialueella. Tässä yleissuunnitelmassa on huomioitu erityisesti seniorit ja lapset, ja ikänäkökulmaa on pyritty tuomaan alueen konseptiin, materiaali- ja kasvillisuusvalintoihin sekä toiminnallisuuteen.

Kuokkalan tori
Kuokkala
kaupunkisuunnittelu
yleissuunnittelu
asukaskysely
Kuva
Kuokkalan torialue yläilmoista tarkasteltuna

Kuokkalan nuorisotila Kuokkari

Nuorisotilassa voi tavata kavereita, jutella ohjaajien kanssa, pelata pelejä, kuunnella musiikkia tai vain oleilla. 

Joissakin nuorisotiloissa on myös lautapelejä, konsoleita, askartelutarpeita sekä muita harrastevälineitä. Nuorisotilatyöhön sisältyy myös erilaisten ryhmien kokoontumisia, kerhoja, teemapäiviä sekä ilta- ja lauantaikahviloita.

Yleiset aukioloajat keväällä 2024:

nuoriso
nuorisotila
Kuokkala
Kuva
Kuokkalan nuorisotilan sisätilat. Kuva Emmi Myllylä