Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Sohlberginkatu 10

Keljonkankaalla suunnitellaan kaavamuutosta mahdollistamaan osoitteessa Sohlberginkatu 10 sijaitsevan alueen käyttötarkoituksen muuttamisen teollisuusalueesta liikuntapaikkarakentamisen alueeksi. 

Alue sijaitsee liikenneväylien läheisyydessä rajautuen lähes kauttaaltaan ympäröivään lähivirkistysalueeseen. Kaavamuutoksella ratkaistaan myös korttelin jakaminen erillisiksi tonteiksi.

asemakaavoitus
Kuva
Sohlberginkatu 10 rajattu kartalla. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Pumperinkadun katusuunnitelma

Suunnittelukohde sijaitsee Keljossa, Keljon kauppakeskuksen eteläpuolella. Pumperinkatu on kiertoliittymästä erkaneva lyhyt tonttikatu, josta on käynti polttoaineiden jakeluasemalle. Kadun jatkeena on sorapintainen ajoväylä alueelle, jossa varastoidaan maa-aineksia. Alueelle on käynnissä asemakaavamuutos, joka mahdollistaa vähittäiskaupan suuryksikön rakentamisen alueelle. Tässä suunnitelmassa esitetään Pumperinkadun liittäminen suunnitellun liikekiinteistön sisäänajoväylään.

katusuunnitelma
Kuva
Katusuunnitelma. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet

Keljo

Keljo ja Tarhamäki ovat vanhaa rauhallista omakoti- ja rivitaloaluetta keskustan eteläpuolella. Alueella sijaitsee myös muutamia matalia kerrostaloja. Matkaa Jyväskylän keskustaan on alueesta riippuen 3–10 kilometriä. Keljoon on keskittynyt monipuolisia palveluja, kuten automarketteja ja Keljon kauppakeskus. Tunnettu maamerkki on Köhniönjärvestä Jyväsjärveen laskeva Köyhänohja, joka virtaa välillä hiljakseen, toisinaan taas pikkukoskina.

asuinalue
kaupunginosa
Kuva
Tyttöjä Keljonkankaan ulkokuntosalilla. Kuva Jouni Kallio

Keljonkankaan päiväkoti

Keljonkankaan päiväkoti sijaitsee Keljonkankaan koulun ja liikuntapuiston tuntumassa upeiden ulkoilumahdollisuuksien äärellä noin 6 kilometriä Jyväskylän keskustasta. Päiväkodissa on 140 hoitopaikkaa 1-6 -vuotiaille lapsille kolmessa kotipesässä; Kanervissa, Kävyissä ja Marjoissa. 

Keljonkankaan päiväkoti osallistuu yhtenä Jyväskylän kaupungin päiväkodeista kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun.

päiväkoti
kunnallinen
varhaiskasvatus
varhaiskasvatussuunnitelma
Kuva
Keljonkankaan päiväkodin piha / Perttu Anttonen