Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Kuokkalan keskustaan lisää laadukasta puurakentamista ja kokeilevaa asumista

Kuokkalan keskustasta on muodostumassa modernin puurakenteisen asumisen keskittymä. Tiistaina 31.10. kokoontuvan lautakunnan käsittelyssä on kaavamuutos, jossa esitetään korkealaatuista puurakentamista Puukuokasta, Kuokkalan Kalonista ja Kuokkalan kirkosta tunnettuun ympäristöön. Lautakunnan käsiteltävänä on myös kaavamuutos Tikkakosken entisen asetehtaan alueelta. Satama- ja venepaikkamaksujen esitetään korotuksia, samoin keskustan kadunvarsipysäköinnin vyöhykkeitä ja hinnoittelua ehdotetaan uudistettavaksi.

Kuokkalan keskustassa Syöttäjänkadulla on käynnissä kaavamuutos, jonka tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen syksyllä 2022 puretun Kuokkala

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
kaupunkisuunnittelu
Kuva
Havainnekuvissa hahmotelmia rakennuksista. Kuva Collaboratorio Oy

Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta

Tulisijat tuovat kotiin lämpöä. Kun puuta poltetaan oikein, vähennetään polttamisesta aiheutuvia päästöjä.

Kylmä vuodenaika houkuttelee polttamaan takkatulta ja tunnelmoimaan puukiukaan lämmössä.

Asiasanat:  
ympäristöterveys
resurssiviisaus
luonto
Kuva
Takka, jossa puut palavat. Kuva Timo Sillanpää

Jyväskylän sivistyslautakunnan päätöksiä 25.10.2023

Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 25.10.2023 asiat 60-64 esityslistan mukaisesti.

Esityslista ja pöytäkirja 

Linkit kokouksen esityslistaan ja pöytäkirjaan löytyvät

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päätös
Kuva
Jyväskylän kaupungin markkinointilogossa on teksti Jyväskylä ja logo. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupunki testaa ilmastoviisaita ratkaisuja yhdessä asukkaiden kanssa

Ympäristöministeriö on myöntänyt hankeavustuksen hankkeelle, jolla kaupunki vähentää asukkaiden arjessa syntyviä ilmastopäästöjä yhdessä asukkaiden kanssa. Hankkeen nimi on Kestävää asumista Jyväskylän asuinalueilla sidosryhmiä tukien ja sitouttaen (KAJASTUS). Käytännön toimet suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä vapaaehtoisten asukkaista muodostuvien testiryhmien sekä yhteistyökumppanien kanssa.

Vinkkejä vähähiiliseen rakentamiseen ja kestäviin arjen ratkaisuihin

Hankkeessa kaupunki testaa erityisesti ratkaisuja, joilla asukkaiden

Asiasanat:  
ympäristö
resurssiviisaus
Kuva
Pariskunta seisoo yhteiskäyttöauton takana. Kuva Mika Nuorva

Jyväskylä Rock Academy -yhtyeet Junavaunuhäiriköt ja The Hikers julkaisevat perjantaina singlet – kokoonpanot Veturitallien Kiskoklubilla samana iltana keikalla

Singlet julkaistaan tärkeimmissä suoratoistopalveluissa. Perjantain päihteettömällä, maksuttomalla ja ikärajattomalla keikalla esiintyy Junavaunuhäiriköiden ja The Hikersin lisäksi Otso.

Jyväskylä Rock Academy -toiminnassa olevat Junavaunuhäiriköt ja The Hikers julkaisevat singlensä suoratoistopalveluissa perjantaina 27.10.2023.

Kuva
Junavaunuhäiriköt-yhtye istuskelee kosken vieressä kiveyksellä, yhdellä jäsenellä kitara kädessä promokuva. Kuva Antti Toikkanen

Jyväskylässä perusopetusikäisten koulupoissaoloja ehkäistään yhteisillä käytänteillä ja yhteistyössä perheiden kanssa  

Jyväskylän perusopetuksessa oppilaan poissaoloja seurataan ja poissaoloihin, myöhästymisiin tai kesken päivän koulusta poistumiseen puututaan yhteisillä toimenpiteillä. Puuttuminen on ennaltaehkäisevää, oppilaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevaa.

Tavoitteena on tukea oppilaan läsnäoloa koulussa ja vahvistaa kouluun kiinnittymistä, mikä ennaltaehkäisee poissaoloja ja edistää oppimista.

Asiasanat:  
poissaolo
perusopetus
yhteydenotto
käytäntö
Kuva
Tietokone, värikynät ja oppikirjat pöydällä

Jyväskylän kaupunkiseudun seuraavat MAL-sopimusneuvottelut käynnistyvät

Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista koskevan MAL-sopimuksen neuvottelut Jyväskylän kaupunkiseudun ja valtion välillä käynnistyvät lokakuussa 2023. Tavoitteena on päivittää MAL-sopimus kesään 2024 mennessä.

MAL-sopimuksilla tuetaan suurten kaupunkiseutujen kuntien keskinäistä sekä kuntien ja valtion välistä yhteistyötä maankäytön, asu

Asiasanat:  
MAL
sopimus
Jyväskylän seutu
Kuva
Ilmakuva Kuokkalan suunnasta Jyväskylän keskustaan. Kuva Ari Heinonen

Talvikauden yleisövuorot alkavat Seppälän skeittihallissa

Seppälään skeitti- ja trialhallissa järjestetään yleisövuoroja skeittauksen, skuuttauksen ja BMX-pyöräilyn harrastajille.

Kaikenikäisille kuntalaisille tarkoitetut yleisövuorot Seppälän skeittihallissa käynnistyivät keskiviikkona 25.10.

Asiasanat:  
liikunta
skeittaus
skeittihalli
Kuva
Nuori skeittaaja rullaamaa skeittihallissa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 23.10.2023 olleesta kokouksesta

Kaupunginhallitus kävi osaltaan läpi kaupunginjohtajan talousarvioesitystä, joka tuli julkiseksi tänään. Lisäksi käytiin läpi kuluvan vuoden talouden toteumaa.

Kaupunginjohtajan vuoden 2025 talousarvioesitys 

Kaupunginjohtaja julkaisi tänään oman talousarvioesityksensä.

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän kaupunginjohtajan talousarvioesitys tähtää talouden tasapainoon ripeällä aikataululla

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto julkaisi tänään oman talousarvioesityksensä. Lautakuntien esitysten pohjalle pitkälti rakentuva talousarvio sisältää sopeutustoimien lisäksi 0,64 %:n veronkorotuksen.

Maltillinen veronkorotus yhdistettynä sopeutustoimiin luo pohjan talouden tasapainolle varmistaen kuitenkin laadukkaan palvelutason.

Asiasanat:  
talousarvio
talouden tasapainotus
Kuva
Säästöpossu. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Kotalammen liikuntapuistoon rakentuu uusi ulkokuntoilupaikka

Jyväskylän Keltinmäessä sijaitsevaan Kotalammen liikuntapuistoon rakennetaan uusi kehonpainoharjoittelun mahdollistava ulkokuntoilupaikka. Liikuntapaikan rakennustyöt käynnistyvät lokakuussa viikolla 43.

Kotalammen liikuntapuistoon rakennetaan kehonpainoharjoittelun soveltava välinekokonaisuus.

Asiasanat:  
liikunta
lähiliikunta
osallisuus
rakentaminen
Kuva
Mies selkälihaslaitteessa Keljonkankaan ulkokuntosalilla. Kuva Jouni Kallio

Täydennyshaku Viitaniemen koulun englanninkieliseen opetukseen 24.10.-7.11.2023 

Kuudesluokkalaisten huoltajat saavat 24.10. Wilma-viestin, jossa ohjeistetaan tarkemmin hakukäytänteistä ja valinnan kriteereistä.

Jyväskylän kuudesluokkalalaisilla on mahdollisuus hakea Viitanimen koulun englanninkielisen opetukseen 24.10.-7.11.2023 toteutettavassa täydennysha

Asiasanat:  
perusopetus
haku
englanninkielinen
Kuva
Oppilasjoukko istuu sohvalla ja nauraa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Pesäpallon vuoden olosuhdepalkinto Hippoksen uudelle pesäpallostadionille

Pesäpallokauden valtakunnallista päätöstilaisuutta vietettiin tänään Helsingin Kalastajatorpalla. Suomen Pesäpalloliiton ja Superpesiksen järjestämässä tilaisuudessa olosuhdepalkinnon pokkasi Jyväskylän kaupunki Hippoksen uudella pesäpallostadionilla.

Pesäpalloliiton tiedotteessa todettiin, että Hippoksen uutta pesäpallostadionia kansoitti reilusti nelinumeroinen määrä yleisöä Ykköspesiksen paika

Asiasanat:  
pesäpallo
pesäpallostadion
liikuntapaikka
liikuntapalvelut
liikuntapääkaupunki
Kuva
Hippoksen uudelle pesäpallostadionille levitetään hiekkaa koneiden ja harjojen avulla. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunta kokoontuu 26.10.2023

Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen yhteinen joukkoliikennelautakunta kokoontuu torstaina 26.10. päättämään Linkki-paikallisliikenteen asioista.

Esityslistalla on lausunnon antaminen Laukaan Lievestuoreen keskustan asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta.

Asiasanat:  
linkki
joukkoliikenne
joukkoliikennelautakunta
kokous
esityslista
Kuva
Linkit liikenteessä Vapaudenkadun ja Urhonkadun risteyksessä. Kuva Kristiina Pentikäinen

Hyvaks.fi: Syksyn 2023 influenssa- ja koronarokotuspäivät

Influenssa- ja koronarokotuksia annetaan maksuttomiin influenssa- ja koronarokotuksiin oikeutetuille riskiryhmäläisille Keski-Suomen hyvinvointialueella ensisijaisesti ajanvarauksettomilla rokotuspäivillä marraskuusta 2023 alkaen.

Lue lisää uutisesta hyvinvointialueen sivustolta:

Asiasanat:  
rokote
Kuva
Lääkintälaatikko. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylässä otetaan käyttöön uusi väistämisvelvollisuutta ohjaava liikennemerkki

Vuonna 2020 päivitetyn tieliikennelain mukana tuli käyttöön uusia liikennemerkkejä. Nyt Jyväskylän kaupunki on ottamassa ensimmäisiin kohteisiin käyttöön väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa (B7) -liikennemerkin.

Liikennemerkki sallii pyöräilijälle tai skuutilla ajavalle etuajo-oikeuden suojateillä, joille on rakennettu ko

Kuva
Pyöräilijä. Kuva Liikenneturva

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista: ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä.”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

– Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä Äänekosken kaupungin johdolla, joka ottaa työllisyysalueen johtovastuun.

Asiasanat:  
Jyväskylän työllisyyspalvelut
työllisyys
Kuva
Syksyinen metsä

Taulumäen vesitornin ideakilpailun voittaja valittu: ”Varma, tyylikäs ja eheä ehdotus”

Taulumäelle sijoitettavan uuden vesitornin ideakilpailun voittajaksi valittiin Albedo-niminen ehdotus, jonka on laatinut Sweco Finland Oy. Voittajaehdotuksen katsottiin olevan klassisen tyylikäs ja eheä ehdotus, joka on jatkosuunnittelun myötä toteutettavissa.

Jyväskylän keskusta-alueen pohjoispuolella sijaitsevalle Taulumäelle on suunnitteilla uusi vesitorni Jyväskylän ammattikorkeakoulun Rajakadun kampu

Asiasanat:  
kaupunkisuunnittelu
asemakaavoitus
kaavoitus
Kuva
Metsän yläpuolelle kohoaa vesitornin säiliö. Kuva Sweco Oy

Jyväskyläläiset nuoret vastaavat valtakunnalliseen nuorisopalveluiden toiminnan arviointiin

Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna sekä Nuorisotutkimusseura toteuttavat kyselytutkimuksen, johon jyväskyläläiset nuoret pääsevät vastaamaan kaupungin nuorisotiloilla ja muilla nuorten tiloilla ensi viikosta alkaen.

Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut osallistuu valtakunnalliseen nuorisopalveluiden toiminnan arviointiin, jonka toteuttavat kunnallisen nuorisoty

Asiasanat:  
veturitallit
Kuva
Minecraft-ohjaaja Niko Hakkarainen ohjaamassa nuoria pelissä. Kuva Panu Räsänen

Nana Pentti haluaa kaupunkilaisten arvostavan Jyväskylää

Nana Pentti pitää mahdollisuuksistaan oikeasti vaikuttaa kotikaupunkinsa kaupunkikuvaan. Alan asiantuntijana hän antaa myös vinkit, mihin Jyväskylässä kannattaa kiinnittää kävelylenkillä huomiota.

Nana Pentin mielestä kaupunkisuunnittelussa on onnistuttu, kun ihminen aistii jyväskyläläisen identiteetin.

Asiasanat:  
uratarina
osaaja
rekrytointi
kaupunkikehitys
Kuva
Henkilö kävelee kirkkopuiston rakennustyömaan läpi. Kuva Satu Kivistö