Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet Jyväskylässä – ilmoittaudu infotilaisuuksiin

Vapaaehtoistoiminnan infoissa kuullaan vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista Jyväskylässä. Etäyhteydellä järjestettävissä tilaisuuksissa kerrotaan vapaaehtoistoiminnan periaatteista ja sen hyödyistä niin itselle kuin muille. Ilmoittaudu infoihin sähköisellä lomakkeella.

Jyväskylän vapaaehtoistoimijoiden verkosto Valikkoryhmä järjestää vapaaehtoistoiminnan infoja tammi-, helmi- ja maaliskuun viimeisenä tiistaina eli

Asiasanat:  
vapaaehtoistoiminta
osallisuus
Kuva
Kaksi naishenkilöä lukee yhdessä lehteä. Kuva Jiri Halttunen

Vapaaehtoistoiminta liikuntapalveluissa

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa mahdollisuuden vapaaehtoistoiminnasta ja liikunnasta kiinnostuneille tulla mukaan liikuntaryhmien vertaisohjaajaksi.

Vertaisohjaaja on vapaaehtoinen, joka ohjaa ryhmäliikuntaa koko kauden ajan. Liikuntapalvelujen ja vapaaehtoistoiminnan perustana on vapaaehtoisesta itsestään lähtevä halu, into ja motivaatio.

vapaaehtoistoiminta
liikuntaluotsi
Kuva

Vapaaehtoistoiminta ikääntyneiden parissa

Mitä vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan ?

  • Vapaaehtoistoiminta on toimintakykyä tukevaa palvelua, jonka tavoitteena on edistää asukkaiden hyvinvointia.
  • Vapaaehtoistoiminta perustuu molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen, vastavuoroisuuteen ja tasa-arvoon.
vapaaehtoistoiminta
ikäihminen
Kuva
Vapaaehtoistoiminnassa mukana monia urheiluseuroja Jyväskylässä. Kuva Sanna Siniluhta

Tukea vapaaehtoiselta

Tarvitsetko apua yksittäiseen arjen tilanteeseen?

Vapari on tauolla talvilomaviikon 26.2.-1.3.2024
Kerta-avun tauko 26.2.-1.3.2024

Asiointiavusta saat saattoapua esimerkiksi lääkäriin, sairaalaan, laboratorioon tai vaikkapa virastokäynnille. Asiointi koordinoidaan yhteistyössä Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Ystäväpalvelun kanssa.

Asiointiapu p. 050 569 2877
ma, ti, to klo 9–12
ke klo 12–15

vapari
vapaaehtoistoiminta
kerta-apu
liikuntaluotsi
kulttuuriluotsi
Kuva
Kaksi ihmistä tietokoneella. Kuva Jiri Halttunen

Vapaaehtoistoimintaa koordinoiville

Jyväskylän valikkoryhmä

Valikkoverkosto on vapaaehtoistoimintaa organisoivien tahojen yhteistyö- ja kehittämisverkosto. Jyväskylän valikkoryhmä on sen alueellinen ryhmä. Ryhmään kuuluu vapaaehtoistoimintaa koordinoivia toimijoita. Jyväskylän valikkoryhmään kuuluu noin 70 yhteisöä Jyväskylän kaupungilta, järjestöistä, yhdistyksistä, hyvinvointialueelta sekä seurakunnasta.

vapari
vapaaehtoistoiminta
kehittäminen
Kuva
Osallistujia ja näytteilleasettajia vapaaehtoismessuilla. Kuva Mervi Robert

Ryhdy vapaaehtoiseksi

Kun harkitset vapaaehtoistoimintaan lähtemistä, mieti seuraavia asioita:

vapaaehtoinen
vapaaehtoistoiminta
vapari
liikuntaluotsi
Kuva
Neljä naista istuu pöydän ääressä. Kuva Jiri Halttunen

Vapaaehtoistoiminta Jyväskylän kaupungilla

Vapari on tauolla talvilomaviikon 26.2.-1.3.2024
Kerta-avun tauko 26.2.-1.3.2024

Jyväskylästä löytyy yli sata erilaista organisoidun vapaaehtoistoiminnan paikkaa. Kun harkitset vapaaehtoistoimintaan lähtemistä, mieti seuraavia asioita:

vapaaehtoistoiminta
vapaaehtoinen
Kuva
Kolme nauravaa ihmistä pöydän äärellä. Kuva Jiri Halttunen