Yhteisopettajuus Lohikosken koululla
Tiina Hännisen, Vilma Tiaisen ja Veera Kokon 1.

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.
Tiina Hännisen, Vilma Tiaisen ja Veera Kokon 1.
Säynätsalossa asuva Viola Mattila käy Keljonkankaan yhtenäiskoulun kuudetta luokkaa.
Huhtasuon yhtenäiskoulun pitkäjänteinen työ lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistäjänä palkittiin vuoden vaihteessa valtakunnallisella
Tätä mieltä ovat myös lasten huoltajat, sillä varhaiskasvatuspaikkoja haetaan tällä hetkellä erityisesti alle 3-vuotiaille lapsille.
Varahenkilö voi tulla nimettyjen päiväkotien lapsiryhmiin paikkaamaan henkilökunnan lyhyitä poissaoloja.
Mäki-Matin perhepuisto on ollut tärkeä paikka jyväskyläläisille jo yli 40-vuoden ajan.
Vesangan päiväkotikoulun puutarha on yksi osoitus tämän päivän perusopetuksen opetussuunnitelman tarjoamista mahdollisuuksista ja erilaisesta oppim
Kesällä 2023 päiväkoti on auki 22.6.2023 saakka varhaiskasvatusta varanneille. 26.6.2023 alkaen varhaiskasvatusta varanneet sijoittuvat joko Tikan tai Väinölän päiväkoteihin. Salmirannan päiväkoti aukeaa jälleen 1.8.2023.
Johtajana:
Kirjastossa harjoitellaan myös tiedonhakuun, -hankintaan ja -käsittelyyn liittyviä taitoja.
Aamulla ennen koulupäivän alkamista, kaartaa auto koulun parkkipaikalle. Kasvatusohjaaja Terhi Pusaaniemi tulee töihin Keltinmäen koululle.
Kouluissa yhteishakuun on valmistauduttu syksyn aikana.
Uusi yhtenäiskoulu yhdisti Säynätsalon ja Keljonkankaan koulut.
SIB-toiminnan tavoitteena Gradialla on valmistuminen opinnoista sekä työ- tai jatko-opintopaikan löytyminen.
Kesällä on hyvää
Avoinna on päiväkoteja eri puolilla Jyväskylää.
Jotta lapsen ei tarvitsisi olla yksin kotona koulun jälkeen, oli painavin syy, miksi Sorsamäen perheen lapsille varattiin paikat FC Vaajakosken Jäl
Asiakasraati on palvelun asiakkaiden yhteinen foorumi, jossa keskustellaan ajankohtaisia asioista sekä osallistutaan ja vaikutetaan palvelun kehitt