Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Mäki-Matin perhepuiston toimintasuunnitelma

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma  

 

Yrttisuon perhepuisto sekä Mäki-Matin perhepuisto ovat Jyväskylän kaupungin avointa varhaiskasvatusta ja ovat hallinnaltaan yhdessä Puistokadun päiväkotikoulun sekä Kortesuon päiväkodin kanssa. Yhteiseen johtamisalueeseen kuuluu myös Savulahden liikunta- ja luontokerho sekä Kortesuon päiväkodin kerho. Päiväkodin johtajan sekä apulaisjohtajan yhteystiedot löytyvät puistojen sekä päiväkotien nettisivuilta. Kerhoihin saa parhaiten yhteyden soittamalla suoraan kerho-ohjaajille. Yhteystiedot nettisivuilla.  

varhaiskasvatus
Kuva
Kaksi lippispäistä lasta istuu kivellä kesäpäivänä. Kuva Dolly Aittanen

Wessmanninmäen esihenkilöalueen toimintasuunnitelma 2022-2023

Hyvä arki ja laadulliset tavoitteet 

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa painotetaan lapselle hyvää arkea, jossa toteutuu myönteinen, hyväksyvä ja arvostava vuorovaikutus, turvallinen kasvatusilmapiiri ja osallisuus. Lasten yksilölliset kehityksen ja oppimisen tarpeet, sekä lasten kannalta tarkoituksenmukaiset sosiaaliset suhteet huomioidaan jo lapsiryhmiä muodostettaessa. Hyvä arki rakentuu monipuolisesta, pedagogisesti suunnitellusta toiminnasta sekä päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta, levosta ja ruokailosta.

päiväkoti
varhaiskasvatus
alue
Kuva
Kaksi lasta pelaa lautapeliä pöydän ääressä. Kuva Dolly Aittanen

Kangasvuoren päiväkotikoulun toimintasuunnitelma

Tervetuloa Kangasvuoren päiväkotikouluun!

Kangasvuoren päiväkotikoulussa järjestetään varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä vuorohoitoa perheille, jotka tarvitsevat sitä huoltajien työn tai opiskelusta johtuvan tarpeen vuoksi. Olemme ennalta varattujen hoitoaikojen mukaan avoinna maanantaista perjantaihin klo 5.00-22.30 välillä.

varhaiskasvatus
Kuva
Kolme lasta istuu sohvalla ja katselee kuvakirjaa. Kuva Dolly Aittanen

Mäki-Matin päiväkodin toimintasuunnitelma

Esihenkilöalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat

  • Mäki-Matin ja Nisulan päiväkodit
  • Mäki-Matin ja Nisulan päiväkotien esiopetus

Kuvaus ryhmärakenteista, henkilöstörakenteesta ja johtamisesta

Mäki-Matin päiväkodissa on henkilökuntaa yhteensä 21:

päiväkoti
varhaiskasvatus
Kuva
Kolme lasta heittää huiveja ilmaan. Kuva Dolly Aittanen

Nisulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäki-Matin esimiesalue 

Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat

  • Mäki-Matin ja Nisulan päiväkodit 
  • Mäki-Matin ja Nisulan päiväkotien esiopetus 

Kuvaus ryhmärakenteista, henkilöstörakenteesta ja johtamisesta

Nisulan päiväkodissa on henkilökuntaa yhteensä 19: 

päiväkoti
varhaiskasvatus
Kuva
heijastinliivinen tyttö tutkii oksia metsässä. Kuva Dolly Aittanen

Ristonmaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2022-2023

Ristonmaan päiväkoti kuuluu Kuokkalan alueeseen. Kuokkalan alueella ovat lisäksi Nenäinniemen päiväkotikoulu, Kuokkalan, Tikan, Ristikiven, Taikalampun, Onnimannin ja Salmirannan päiväkodit.  Päiväkodin johtajan ja muiden asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät päiväkodin nettisivuilta alla olevasta linkistä:

Ristonmaan päiväkodin nettisivut

päiväkoti
varhaiskasvatus
Kuva
Lapset leikkivät pahvilaatikkoveneessä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kuohun päiväkotikoulun toimintasuunnitelma

Kuohun päiväkodin toimintasuunnitelma 2022-23

Kuohun päiväkoti kuuluu Jyväskylän läntisen varhaiskasvatuksen alueeseen ja toimii hallinnollisesti Tikkalan ja Vesangan päiväkotien kanssa. Päiväkodin johtajan ja muiden asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät päiväkodin nettisivuilta Kuohun päiväkoti

varhaiskasvatus
Kuva

Vesangan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesangan päiväkodin toimintasuunnitelma 2022-23

 

Vesangan päiväkoti kuuluu Jyväskylän läntisen varhaiskasvatuksen alueeseen ja toimii hallinnollisesti Tikkalan ja Kuohun päiväkotien kanssa. Päiväkodin johtajan ja muiden asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät päiväkodin nettisivuilta Vesangan päiväkoti

päiväkoti
varhaiskasvatus

Tikkalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Tikkalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2022-23

 

Tikkalan päiväkoti kuuluu Jyväskylän läntisen varhaiskasvatuksen alueeseen ja toimii hallinnollisesti Vesangan ja Kuohun päiväkotien kanssa. Päiväkodin johtajan ja muiden asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät päiväkodin nettisivuilta Tikkalan päiväkoti

varhaiskasvatus
päiväkoti
toimintavuosi

Tuen palvelut varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapsi saa kasvuun, oppimiseen ja hyvinvointiin tarvitsemaansa yksilöllistä tukea. Lapsen tarvitsemat tukitoimet varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa suunnitellaan inkluusio- ja lähipalveluperiaatteen mukaisesti. Laadukas pedagogiikka ja vahva yleinen tuki ovat perusta, jonka päälle rakentuu yksilöllisesti suunniteltu, toteutettu ja arvioitu tehostettu tai erityinen tuki. Lapsen saama tuki on johdonmukainen jatkumo varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja perusopetukseen. 

tehostettu
tuki
oppiminen
kehitys
varhaiskasvatus
esiopetus
Kuva
Lapsen kädet leikkivät legopalikoilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

DigiOne-hanke 2021-2023

DigiOne-hankkeessa tavoitteena on kehittää kansallinen koulutuksen digitaalinen palvelualusta, jossa on koottuna opettajan, oppijan, rehtorin, huoltajien ja hallinnon käyttämät tiedot, järjestelmät ja palvelut. Hankkeen myötä tavoitellaan merkittäviä säästöjä ja hyötyjä järjestelmissä ja työprosesseissa sekä kehittämisessä.

Hankkeen aikana tuotetaan palvelut perusopetukseen ja lukioon. Alustan suunnittelussa huomioidaan kuitenkin myös varhaiskasvatus ja ammatillinen koulutus. 

perusopetus
varhaiskasvatus
digitalisaatio
hanke
kehittäminen
yhteistyö
Kuva
Tietokoneen käyttöä. Kuva Outi Kaakkuri

Varhaiskasvatuksen arviointikäytänteet  

Lapset ja huoltajat pääsevät osallistumaan toteutettaviin arviointeihin ja vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen sekä kunnallisella että yksityisellä puolella. 

Huoltajien osallisuutta arviointiin toteutetaan muun muassa seuraavin tavoin:

arviointi
varhaiskasvatus
Kuva
Lapsi ja aikuinen pöydän ääressä ja lapsi maalaa vesiväreillä / Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tuloselvitys tehdään lapsen varhaiskasvatuksen aloittamiskuukauden loppuun mennessä 

Kun lapsi aloittaa kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, tulee perheen tehdä tuloselvitys viimeistään hoidon aloittamiskuukauden loppuun mennessä.

Kun lapsi aloittaa kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, tulee perheen tehdä tuloselvitys viimeistään hoidon aloittamis

Asiasanat:  
lapsi
kunnallinen
varhaiskasvatus
aloitus
tuloselvitys
huoltaja
perhe
sähköinen asiointi
Kuva
Lapset ja aikuinen lukevat kirjaa lattialla vatsallaan pötköttäen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Liikuntapääkaupunki varhaiskasvatuksessa

Jyväskylän päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, kerhoissa ja perhepuistossa lapsia kannustetaan liikkumaan monipuolisesti. Osaava henkilöstö, liikuntaa edistävät oppimisympäristöt sekä hyvinvointia edistävät tavoitteet ja toimintatavat tarjoavat jyväskyläläisille lapsille liikuntaa ja hyvinvointia edistävän kasvu- ja oppimisympäristön.  

liikuntapääkaupunki
varhaiskasvatus
Kuva
Pienet jalat rivissä lumikengillä kävelemässä / Dolly Aittanen. Kuva Dolly Aittanen

Vieras- ja monikielisten lasten varhaiskasvatus ja esiopetus

Monikielisten lasten varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa huomioidaan lapsen oman äidinkielen ja kulttuurin tukeminen sekä suomen kielen oppiminen. Varhaiskasvatuksessa suomi toisena kielenä -opetus eli S2-opetus toteutetaan arjen toimintaan sisältyvissä vuorovaikutustilanteissa sekä ohjatussa toiminnassa. Esiopetusikäiset lapset voivat saada oman äidinkielen opetusta.

varhaiskasvatus
kerho
lapsi
Kuva
Lapsi istuu lattialla ja kolme lasta seisoo pöydän ääressä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Palokunnanmäen päiväkoti

 


Pieni päiväkotimme sijaitsee Palokunnanmäellä, Jyvälän kansalaisopiston läheisyydessä. Olemme avoinna arkisin pääsääntöisesti klo 6.30-17.00. Ympäristöstämme löytyvät monipuoliset mahdollisuudet ulkoiluun, liikkumiseen ja kulttuuriin. Toimintasuunnitelmassamme kerromme lisää hyvästä arjestamme ja laadullisista tavoitteistamme.

Uuden Keskustan päiväkotikoulun rakentaminen vaikuttaa Mäki-Matin, Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien varhaiskasvatus- ja esiopetusjärjestelyihin vuosina 2024-2026. Lue lisää 

päiväkoti
varhaiskasvatus
kunnallinen
Kuva
Palokunnanmäen päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki

Kasvun ja oppimisen tutkimusluvat

Varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta tutkimukseen tai opinnäytetyöhön kerättäviin tietoihin tarvitaan erillinen lupa.  

Mikäli tutkimusta tai opinnäytetyötä varten tarvitaan salassa pidettäviä tietoja, on lupa anottava myös jokaiselta henkilöltä, joita salassa pidettävät tiedot koskevat. Jos tutkimusryhmään halutaan lapsia, joiden käyttäytymistä seurataan, on lupa saatava myös heidän huoltajiltaan.

Tutkimusaineistoja keräävät tutkijat ja opiskelijat voivat tulla päiväkotiin tai koululle sovitusti.  

tutkimuslupa
varhaiskasvatus
Kuva
Lapsi tutkii voikukkaa keväisellä pellolla. Kuva Dolly Aittanen