Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kaupungintaloon sijoitetut teokset

Annika Dahlsten 

Lintunainen
2008, grafiikka, kivipiirros

Turussa asuva Annika Dahlsten (1975– ) on monipuolinen taidegraafikko, joka tulkitsee arkielämää kuviensa kautta. Hän kuvaa mielellään ihmisiä ja osaa taitavasti tuoda esille mielenkiintoisia yksityiskohtia ja oivalluksia. Litografia grafiikan menetelmänä merkitsee hänelle rajattomia mahdollisuuksia, löytöretkiä kuvalliseen ilmaisuun, jota rajoittaa vain hänen omat kiinnostuksen kohteet.

taidemuseo
kaupungintalo
Kuva
Kaupungintalon teos sijoitus

Jyväskylän kaupungintalon taidesijoitus Jyväskylän taidemuseon kokoelmista

Vuonna 1899 valmistunut Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus aloitettiin 2010 ja rakennus otettiin käyttöön maaliskuun alussa 2013. Kaupungintalon teossijoituksen suunnittelu aloitettiin kesällä 2010 ja siitä ovat vastanneet arkkitehti Tuija Ilves ja amanuenssi Jaana Oikari. Teosten keskeisenä teemana on jyväskyläläinen ja keskisuomalainen maisema, toteutettuna eri aikoina ja eri tekniikoilla. Tällä hetkellä teosten lukumäärä on hieman yli 70.

taidemuseo
kokoelma
kaupungintalo
Kuva
Kaupungintalon teos sijoitus