Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Graphica Creativa 2019 – Hereafter

15. kansainvälinen grafiikkatriennaali
27.9.–1.12.2019

Graphica Creativa 2019 – Hereafter -näyttelyyn on kutsuttu taideyliopistot kolmesta maanosasta; Helsingistä, Oslosta, Tokiosta sekä Edmontonista, Kanadasta. Pääosassa ovat taidegrafiikan opiskelijat, jotka tuottavat näyttelyyn omat projektinsa heille itselleen tärkeistä teemoista. Opiskelijatöiden lisäksi esillä on professorien ja opettajien teoksia.

taidemuseo
kuvataide
taidegrafiikka
Graphica Creativa
näyttely
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Yuichiro Sato, Metsä – todellisuuden ja kuvitelman rajamailla

15.6.–8.9.2019 Galleria

On kulunut kolme vuotta siitä, kun tulin Suomeen. Tämän maan valosta, vesistä ja metsistä kutoutuvat maisemat lumosivat minut, ja lumoavat vieläkin aina uudestaan. Japanissa ollessani ohjasin ajatukseni luonnon mahtiin, ja koetin kuvata sen pohjatonta voimaa abstraktein kuvin. Etsin uutta ilmaisua käyttämällä muun muassa metallia, tekstiiliä ja hapettimia perinteisten japanilaisten maalausvälineiden ohessa. Mutta kohtaaminen Suomen luonnon kanssa antoi aivan uutta inspiraatiota, ja muutti minua.

taidemuseo
näyttely
kuvataide
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Emma Ainala, Dear Ambiguity

24.5.–8.9.2019

Emma Ainala tarjoaa kurkistuksen maailmaan, jossa pääroolissa ovat nuoret naiset. Nämä esiintyvät kuin näyttämölle aseteltuina joko esirippumaisten kankaiden ja tavarapaljouden keskellä tai veden ja luonnon syleilyssä. Katseet osuvat katsojaan tai ohi, silmiä voi olla useita pareja yksissä kasvoissa, silmät katsovat naamion takaa. Yksi naisista seisoo päällään, toinen venyttelee kuin akrobaatti, kolmas istuu lootusasennossa. Keitä nämä naiset ovat ja missä mytologiassa he elävät? 

kuvataide
näyttely
taidemuseo
maalaus
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Nanna Susi In the Moods

Jyväskylän taidemuseon Holvi
1.2.–12.5.2019

Nanna Susi: ”Koko elämä on suurinta taidetta…”

Kevätkauden päänäyttelyssä esittäytyy taidemaalari Nanna Susi (s. 1967). Suurikokoisista, värikylläisistä ja tunteikkaista maalauksistaan tunnettu taiteilija on yksi maamme menestyneimmistä nykytaiteilijoista. Retrospektiivisessä näyttelyssä on maalauksia taiteilijan uran varhaisilta vuosilta 1990-luvulta tähän päivään asti. Näyttely on Salon ja Jyväskylän taidemuseoiden yhteistuotantoa.

kuvataide
näyttely
taidemuseo
maalaus
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Tarja Malinen Jotakin koskettavaa

Jyväskylän taidemuseon Holvin alagalleria 19.10.–25.11.2018
– Jotakin koskettavaa -näyttelyni koostuu kahdesta installaatiosta ja valokuvista. Teokseni käsittelevät muun muassa lasten oikeuksia ja eri kulttuurien rauhanomaista rinnakkaiseloa. Viime aikoina olen käsitellyt teoksissani myös nuoruutta, surua ja kaipausta. Veistosteni malleina ovat olleet omien poikieni ja pojanpoikieni lisäksi myös sukulaisteni ja ystävieni lapset. Yleisö voi kosketella veistoksiani vapaasti.

taidemuseo
kuvataide
näyttely
veistos
keramiikka
lapsi
Kuva
Tarja Malinen, kuva teoksesta Yhdessä