Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Terveydeksi! – Sairaala Novan taidetta

27.3.–16.5.2020 Galleria

Terveydeksi! -näyttely esittelee uuden Sairaala Novan taidetta. Esillä on painotekniikoin toteutettujen teosten originaaleja seitsemältä taiteilijalta. Lisäksi näyttelyssä nähdään muotoilija Petri Vainion valaisininstallaation prototyyppejä ja muotoilija Emma Hagmanin sairaalalle suunnittelemia kuoseja.

sairaala nova
kuvataide
grafiikka
julkinen taide
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Dominik Wlodarek: Grafiikkaa

10.1.–3.2.2013 


Puolalaissyntynyinen Dominik Wlodarek (s. 1976) valmistui Suomen Kuvataideakatemiasta vuonna 2010. Hän on teoksissaan kuvannut pääasiassa helsinkiläistä kaupunkimaisemaa mielenkiintoisella tavalla, erilaisten heijastusten kautta. Perinteisen grafiikan lisäksi hän on tehnyt myös installaatioita kaupunkitilaan.

grafiikka
näyttely

Tuula Moilanen: Ukiyo-e mitate -Kuvia ja avaruusmatkan tuliaisia

13.6.–7.7.2013

Värikkäistä ja humoristisista puupiirroksistaan tunnettu taidegraafikko Tuula Moilanen (s. 1959) esittäytyy vanhassa kotikaupungissaan Jyväskylässä pitkän tauon jälkeen. Galleria Ratamossa on esillä hänen uusimpia teoksiaan. Mukana on puupiirrosten lisäksi myös akryyli- ja pastellimaalauksia sekä kalligrafioita Moilasen 2000-luvun tuotannosta.

 

grafiikka

Fiona Kelly: There Are Thousands of Taps Dripping

3.10.–27.10.2013

There Are Thousands of Taps Dripping on irlantilaisen kuvataiteilija Fiona Kellyn moniulotteinen ja useilla tekniikoilla (mm. linopiirros, stereovalokuva ja video) toteutettu yksityisnäyttely. Näyttelyssä Kelly tuo esille kaupunkimaisemaa ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Hän on kiinnostunut erityisesti ihmisten hylkäämistä tavaroista, jätekasoista, rakennustyömaa-alueista ja keskeneräisistä luonnon takaisin valtaamista epätiloista.

grafiikka
näyttely

SYNOPSIS: Naoji Ishiyama, Emma Lappalainen & Jyrki Markkanen

31.10.–24.11.2013

Synopsis on uudenlainen taidenäyttelykonsepti. Se on eräänlainen ”teosdokumentti” kolmen Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamossa työskentelevän kuvataiteilijan matkasta runsaan vuoden aikana. Siinä seurataan teosten syntyä ja kehittymistä haparoivasta alkuideasta kiteytettyyn loppumuotoonsa. Se kertoo samalla kolme erilaista tarinaa taiteilijasta ja hänen suhteestaan taiteen tekemiseen.

grafiikka
näyttely

István Orosz: Piirretty aika

6.3.–30.3.2014

Unkarilainen maalari, julistetaiteilija, graafikko ja animaatioelokuvien tekijä on tunnettu matemaattisen tarkoista teoksistaan, joissa hän kuvaa mahdottomuuksia, optisia illuusioita ja anamorfoseja. Oroszin eräs opettaja olikin Rubikin kuution keksinyt Ernő Rubik. Oroszin geometrista taidetta on sen perspektiivien ja hätkähdyttävien illuusioiden takia verrattu hollantilaisen M. C. Escherin taiteeseen. Escherille omistetussa museossa Haagissa István Oroszilla oli hyvin suosittu näyttely vuonna 2004.

grafiikka

Ella Kettunen, Annamari Kinnunen ja Kukka Pitkänen: Perimmäistä olevaa

5.6.–29.6.2014

Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamossa on kesäkuun ajan esillä kolmen Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2013 valmistuneen kuvataiteilijan töitä. Näyttely koostuu erilaisin taidegrafiikan tekniikoin toteutetuista teoksista, jotka käsittelevät ihmiselämää ja ihmisenä oloa sen monilta eri puolilta. Näyttelykokonaisuus sai alkunsa vertauskuvista ja sananlaskuista sekä niihin sidotuista oivalluksista ja opeista. Näyttelystä löytyykin töitä jotka pohjaavat juuri sanontoihin ja avaavat ja kommentoivat niitä kuvallisesti.

grafiikka
näyttely

Marjo Hyttinen: Jälkiä

28.8.–21.9.2014 

Marjo Hyttinen on lappilainen kuvataiteilija. JÄLKIÄ - näyttely dokumentoi taiteilijan omaa elinympäristöä vesien ja tehtaiden maisemassa; Perämeren, Kemijoen ja Jokisuun leikkauspisteessä.Valokuvissa sekä grafiikanvedoksissa Marjo Hyttinen on käsitellyt kulutuksen ja hyvinvoinnin kääntöpuolta, häviämätöntä roskaa ja kertautuvia jäteröykkiöitä.

grafiikka
näyttely

Tuomas Hallivuo: Neljä huonetta ja heittiö

20.11.–14.12.2014 

Jyväskyläläinen Tuomas Hallivuo on tullut tunnetuksi sarjakuvamaisista grafiikan vedoksistaan. Kuvien taustalla on paitsi eletty arki myös unet ja omat henkilökohtaiset tuntemukset. Ehkä juuri siksi teoksissa on mukana aina jotain epätodellista tai ahdistavaa. ”Galleria Ratamossa esillä olevat teokseni ovat kaikki uusia tähän näyttelyyn tehtyjä syväpainovedoksia. Teokset ovat päiväkirjamaisia, hieman humoristisia ja myös pohdiskelevia.

grafiikka
näyttely

Connections North: MIRROR IMAGES

7.5.–14.6.2015

Mirror Images esittelee teoksia 39 taiteilijalta neljästä eri maasta. Connections North on yhteistyöprojekti, jossa ovat mukana Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon lisäksi englantilainen Chrysalis Arts, skotlantilainen Higland Print Studio ja ruotsalainen Ålgården.

grafiikka
näyttely

Grayscale: Alexandra Schewski, Jan Kromke ja Johanna Pihlajamaa

13.8.–6.9.2015

Taiteilijaryhmä tutustui Saksassa Itämeren rannalla Künstlerhaus Lukasissa Pihlajamaan ja Schewskin työskennellessä siellä residenssistipendillä lokakuun 2013. Kuukauden kuluessa tekijät päätyivät toteuttamaan nyt alkavan yhteisnäyttelyprojektin. Erilaisista taiteilijataustoista huolimatta tekijöiden taide näyttäytyy hyvin yhdessä esitettynä ja näyttelykiertueella toteutetaan taiteilijaresidenssien tarjoamaa tärkeää mahdollisuutta: yhteistyötä kansainvälisesti ja taiteilijalähtöisesti.

grafiikka
maalaus
näyttely

Guy Langevin: Falling Angels

20.10.–13.11.2016

Guy Langevin tuo Galleria Ratamoon teossarjan, joka käsittelee enkeliteemaa. Sarjan nimi Falling Angels (Putoavat enkelit) tuo mieleen raamatullisen kertomuksen langenneesta enkelistä, joka karkotetaan tekojensa vuoksi taivaasta. Langevinin enkeli ei ole kuitenkaan läpeensä paha vaan enemmänkin ihmisen kaltainen olento.

grafiikka
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Pro Litografia, Gravity – Painovoima

17.11.–11.12.2016

Pro Litografia on taiteilijoiden ylläpitämä yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kiveltä painettavan litografian asemaa ja merkitystä sekä kivilitografian tulevaisuutta niin Suomessa kuin ulkomailla. Yhdistys perustettiin vuonna 2003. Se järjestää kurssitoimintaa, edistää näyttely- ja tutkimushankkeita ja on perustanut julkaisusarjan. Yhdistykseltä on tulossa myös kirja suomalaisen litografian historiasta joka julkaistaan vuonna 2017.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

YOU MAKE MINE, I MAKE YOURS

22.9.–16.10.2016

Suomalais-irlantilainen näyttely You Make Mine, I Make Yours perustuu projektiin, joka alkoi toukokuussa 2014 jyväskyläisten ja corkilaisten taidegraafikoiden kesken.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Irma Tonteri & Laura Vainikka: Etäisyys

2.6.–26.6.2016

Galleria Ratamossa avautuu 2.6. Irrma Tonterin ja Laura Vainikan yhteisnäyttely Etäisyys. Näyttelyssä etäisyyden voi nähdä liittyvän välimatkan ajatukseen, mutta se voi olla myös ohimenevyyden ja pysyvyyden välinen etäisyys. Olemisen ja havainnon hetkellisyys on vahvasti läsnä molempien teoksissa. Myös katsominen ja näkeminen liittyvät tähän teemaan.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Sanna Kumpulainen: The Beginning

7.4.–30.4.2016

Sanna Kumpulainen ja Maria Pääkkönen ovat nuoria taiteilijoita, joiden teoksia nähtiin keväällä 2015 Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyssä. Kumpulainen on valokuvataiteilija ja graafikko kun taas Pääkkönen on piirtäjä ja performanssitaitelija. Kumpulainen käsittelee teoksessan nuoren ihmisen identiteettiä ja Pääkkönen ihmisen mielentiloja ja muistamista.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Päivi Hintsanen: Kyyneltarha - The Garden of Tears

12.1.–5.2.2017

Kyyneltarha-näyttelyn kuvasarjoissa kyyneleet ovat esillä muodossa tai toisessa, puissa, taimissa, kimpuissa ja hedelminä; surun tummat, vihan punertavat, ilon hehkuvat ja onnen sädehtivät.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Eeva-Liisa Isomaa: Livian talo

20.9.–14.10.2018

Näyttelyni on historian kirjoitusta yksityisestä yleiseksi. Mitä muistamme; miten luemme historiaa? Haluan teoksissani sekoittaa aikatasot, rikkoa kausaliteetin ja luoda imaginäärisen tilan.  Läpinäkyviin, kolmiulotteisiin, kerroksellisiin töihin limittyy eri aikatasoja. Teoksista muodostuu pirstaleinen kertomus; myös kolmekymmentä vuotta kestänyt tieni taiteilijana.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon näyttelyn kuva, mosaiikkityttö

Aura Kotkavirta & Jussi Juurinen

5.5.-28.5.2017

Jussi Juurinen

Yhteisnäyttelyssämme esillä olevan teoskokonaisuuden lähtökohtana on vuosien varrella työhuoneelleni kerääntynyt painolaattojen kokoelma. Ensimmäisistä puupiirroksistani lähtien olen säilyttänyt kaikki työskentelyssä syntyneet painolaatat. Syynä laattojen säilyttämiseen on keräilijäluonteeni, mutta myös painolaattojen kiinnostavuus. Usein laattoihin tallentuu työskentelyn myötä jotain pakottamatonta ja kaunista, jonka myötä ne ovat monesti kiinnostavampia kuin niistä otetut vedokset.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

TURUN TAIDEGRAAFIKOT RY Painettu Turussa – Tryckt i Åbo

29.6.–23.7.2017

Vuonna 1933 perustettu Turun Taidegraafikot ry on Suomen vanhin taidegrafiikan paikallisyhdistys. Sen tarkoituksena on edistää taidegrafiikan harjoittamista sekä lisätä mielenkiintoa taidegrafiikkaa kohtaan. Yhdistys ylläpitää Aurajoen rannalla Galleria Joellaa ja taidegrafiikan myyntikokoelmaa sekä grafiikan yhteistyöhuonetta Barkerin Ateljeet -tiloissa.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Kaisa Koljonen & Marko Ikävalko: Undercurrent

24.8.–17.9.2017

Näyttely koostuu taiteilijapariskunta Kaisa Koljosen ja Marko Ikävalkon taidegrafiikasta ja piirroksista. Koljosella on esillä eri tekniikoin (ImageOn, etsaus ja akvatinta) toteutettuja teoksia, ja Marko Ikävalkolla kivilitografioita ja piirustuksia. Tekijät ovat valmistuneet Saimaan Amk:sta kuvataiteilijoiksi 2015, ja muuttaneet työskentelemään Jyväskylään syksyllä 2016.

näyttely
grafiikka
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Ratamon graafikot

14.12.2017.-7.1.2018

Grafiikanpajatoiminnan 40-vuotisjuhlavuoden aloittaa Ratamon graafikot -näyttely. Grafiikan paja aloitti toimintansa Jyväskylässä vuonna 1978, aluksi Nikolainkulmassa Vapaudenkadulla, sitten Hannikaisenkadulla Halosen talossa. Vuona 2012 toiminta siirtyi Veturitalleille, jossa on tehty grafiikkaa jo 5 vuotta. Grafiikan pajan toimintaan on alusta lähtien kuulunut kurssien järjestäminen, nykyisin tiloissa järjestetään myös kansalaisopiston grafiikan kurssit.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä