Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Huhtakeskus ja lähialue

Huhtasuolle suunnitellaan Huhtakeskuksen alueen kehittämistä vahvistuvana aluekeskuksena, jossa on hyvät edellytykset asumiseen, palveluihin ja liiketoimintaan. Alueelle on tarkoitus kaavoittaa lisää asumista. 

Kuva
Huhtakeskuksen ja lähialueen asemakaavamuutos kartalla. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Vasarakatu 3-7

Huhtasuon kaupunginosaan Seppälän liikealueelle osoitteisiin Vasarakatu 3-7 suunnitellaan yksityisen maanomistajan hakemuksesta  asemakaavan muutosta tavoitteena mahdollistaa vähittäiskaupan suuryksikön ja siihen liittyvien piha- ja pysäköintialueiden rakentaminen. Suunnittelualueeseen kuuluu myös Vasarakatu vähintään suunnittelualueen katuosuudelta ja viereinen rautatiealue

asemakaavoitus
Kuva
Näkymä vasarakadulle, vasarakatu 3 kohdalta. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Karpalokuja 5

Huhtasuon kaupunginosaan suunnitellaan kaavamuutosta, jonka tarkoitus on mahdollistaa alueelle asuinrakentamista.

Suunnittelualue on osin rakentamatonta metsäistä aluetta ja alueella sijaitsee päiväkotirakennus piha-alueineen. Alueella on myös jäljellä vanhoja perustuksia aikaisemmasta rakennuksesta. Alueella risteilee polkuverkosto. 

asemakaavoitus
Kuva
Karpalokuja 5 ympyröity kartalla. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Kangasvuorentien alikulkukäytävän liikenneturvallisuuden parantaminen Nevakadun kohdalla 

Huhtasuolla, Kangasvuorentien ja Nevakadun risteyksessä sijaitsevan alikulkukäytävän (Pupun tunneli) liikenneturvallisuutta parannetaan muuttamalla yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän linjausta tunnelin vasemmalla puolella, purkamalla tukimuuri alikulun oikealta puolelta sekä poistamalla kasvillisuutta tunnelin läheisyydestä näkemien parantamiseksi. 

katusuunnitelma
Kuva
Katusuunnitelma. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet

Lähiöohjelman tutkimushankkeet Huhtasuolla

Valtakunnallisen lähiöohjelma tavoitteena on kaupunkilähtöisten hankkeiden lisäksi tuottaa myös tietoa lähiöiden kehittämisen tueksi. Lähiöohjelman aikana tehdään tiivistä yhteistyötä Huhtasuon alueella toteutettavien eri yliopistojen tutkimushankkeiden kanssa. 

lähiöohjelma
Huhtasuo
hyvinvointi
kehittäminen
lähiö
ohjelma
vaikuttaminen
palvelu
asuminen
asuinalue
Kuva
Puisia palikoita. Kuva Ilona Leikas

Lähiöohjelma 2020 – 2022: Hyvinvointia ja elinvoimaa Huhtasuolle

Jyväskylän kaupunki on valittu mukaan valtakunnalliseen lähiöohjelmaan. Kolmivuotisen (2020-2022) ohjelman tavoitteena on ehkäistä asuinalueiden eriytymistä, lisätä asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta, edistää asuinalueiden elinvoimaisuutta sekä turvata palveluiden ja asumisen hyvää tasoa. Ohjelma perustuu palvelurajat ylittävään alueelliseen asiantuntijoiden verkostoyhteistyöhön.

Huhtasuo
hyvinvointi
kehittäminen
vaikuttaminen
asuminen
asuinalue
lähiöohjelma
Kuva
Kerrostaloja Huhtasuon alueella. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tapahtumapaikka: Huhtasuon liikuntapuisto

Huhtasuon liikuntapuisto sijaitsee keskeisellä paikalla Huhtasuon ja Pupuhuhdan kaupunginosien ympäröimänä. Liikuntapuistosta lähtevät laajat, metsän ympäröimät latu- ja ulkoilureitit. Liikuntapuisto on ympäri vuoden käytössä.

Kuva
Huhtasuon 5A-luokan oppilaita pyöräilemässä keväällä 2018. Kuva Satu Hietala

Huhtasuo

Huhtasuon laaja, monipuolinen ja monikulttuurinen asuinalue sijaitsee luonnon helmassa 3-8 km Jyväskylän keskustan koillispuolella. Alueen omien palvelujen lisäksi Tourulan ja Seppälän runsaat palvelut erikoisliikkeineen ja automarketteineen ovat lähietäisyydellä.

Huhtasuo koostuu suurelta osin 70- ja 80-luvuilla rakennetuista kerrostaloista, mutta niiden lomassa on pienempiä omakoti- ja pientalovaltaisia asuinalueita. Huhtasuolle on rakentunut myös uutta omakotiasutusta Pysäkkivuoreen, Kaakkolammelle ja Kangasvuoreen.

asuinalue
kaupunginosa
Kuva

Huhtasuon päiväkoti

Huhtasuon päiväkoti sijaitsee Huhtasuon kaupunginosassa, noin viiden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Päiväkodissa annetaan varhaiskasvatusta 1-6-vuotiaille lapselle viidessä kotipesässä, jotka jakautuvat toiminnallisiin 8-16 lapsen ryhmiin. 

Päiväkoti on avoinna arkisin pääsääntöisesti klo 6.30-17.

Esiopetusaika on klo 8.30 -12.30.

päiväkoti
kunnallinen
varhaiskasvatus
Kuva