Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Liikuntapalveluiden vuoden 2024 hinnastoon tehtiin muutamia muutoksia

Hinnastokokonaisuus sisältää Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen tilamaksut, kertamaksut, ohjatun liikunnan maksut, virkistyskalastusmaksut, virkistysalueiden käyttöön liittyvät maksut sekä vuokrattavan välineistön ja kaluston maksut.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden vuoden 2024 hinnastoon on tehty muutamia muutoksia.

Asiasanat:  
liikunta
hinnasto
liikuntapalvelut
Kuva
Sinisen juoksuradan ratanumerot. Kuva Jaana Pinson

Seppälän pohjoinen kortteli (Vasarakatu-Miilukatu)

Seppälän teollisuus- ja marketalueelle on suunnitteilla liike- ja toimistorakentamista.

Suunnittelualue sijaitsee Vasarakadun, Seppäläntien ja Miilukadun rajaamalla alueella. Kaavoitettavan alueen lähiympäristössä sijaitsee muita teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten tontteja.

Kuva
Seppälän pohjoinen kortteli, kaavamuutosalue rajattuna kartalla. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Rajakadun katusuunnitelman muutossuunnitelma välillä Sepänkatu – Puistokatu

Rajakatu sijaitsee Nisulan kaupunginosassa Sepänkadun ja Puistokadun välissä kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä. Rajakatu on yksi kaupungin ydinkeskustan sivuitse johtavista keskeisimmistä pääkatujaksoista, joka välittää liikennettä keskustan sekä keskustan ulkopuolisten alueiden välillä. Liikennevirta kulkee Rajakadun läpi Lohikoskelle Laukaantien suuntaan ja Rantaväylälle Lohikosken eritasoliittymän kautta sekä toisaalta Nisulankadun suuntaan Savelan kautta, josta yhteydet keskussairaalan alueelle ja Keuruuntielle saakka.

katusuunnitelma
Kuva
Katusuunnitelma. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet

Sepänkeskus ja muut kokous- ja kioskitilat

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut varaa kokous- ja kioskitiloja tapahtumia, otteluita, kokouksia, koulutuksia sekä muita tilaisuuksia varten. Tiloja voivat varata yhdistykset, oppilaitokset, erilaiset organisaatiot sekä yksityishenkilöt. Sepänkeskuksen tiloja sekä muita kokous- ja kioskitiloja voi varata yksittäisiä tilaisuuksia varten sekä toimintakauden ajaksi. 

Varattavissa olevat kokous- ja kioskitilat:

liikuntapalvelut
kokous
kokoustila
sepänkeskus
Kuva
Hipposhallin auditorio. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Työllisyyden kuntakokeilun ansiosta työttömyydet eivät pitkittyneet - työnhakijat käyttivät työnhaun aikaa osaamisen kehittämiseen

Työnhakija-asiakkaista on tällä hetkellä jo yli 70 % kuntakokeilun piirissä Jyväskylän seudun kuntakokeilukunnissa. Kuntakokeilun kolmas vuosi sisälsi isoja muutoksia toimintaympäristössä: hyvinvointialueet aloittivat toimintansa ja työvoiman tarve väheni Keski-Suomessa. Haastavasta tilanteesta on selvitty kuitenkin hyvin ja esimerkiksi aktivointiastetta onnistuttiin nostamaan omavalmentajien tekemän erinomaisen ohjaustyön ansiosta.

Vuonna 2023 kuntakokeilun työnhakija-asiakasmäärä kasvoi 16 %, ja vuoden loppuun mennessä asiakkaita oli yli 15 000 Jyväskylän seudun kokeilukunnis

Asiasanat:  
Jyväskylän työllisyyspalvelut
työllistyminen
työllistäminen
Työllisyyden kuntakokeilu
työllisyys
työllisyyspalvelut
Kuva
Kaksi henkilöä kättelee Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluiden tiloissa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Heinälammen tai Piilolan asukas - vastaa katusuunnitelmien kehittämiskyselyyn

Opinnäytetyöntekijä toivoo katusuunnitelmien sisältöön ja selkeyteen liittyviä vastauksia asukkailta, jotka asuvat seuraavien katujen varsilla: Aapatie, Hetteikkö, Kaislikkotie, Kosteikko, Lummetie, Nuottaruoho, Ruokotie, Sammaltie, Saratie Ulpukkatie, Kulmakuja, Riihikatu ja Välisenkuja

Jos asut yllä mainittujen Heinälammen tai Piilolan katujen varrella, pyytäisimme teitä vastaamaan tutkimukseen.

Asiasanat:  
asukaskysely
osallisuus
Kuva
Kysely. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylä ja Muurame muodostivat yhteisen työllisyysalueen

Kaikki työnhakijat saavat työnhaun palvelut omasta kunnastaan vuoden 2025 alusta alkaen. Työllisyysalueet aloittavat toimintansa 1.1.2025. TE-palvelut lakkautetaan.

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy TE-palveluilta kunnille 1.1.2025. TE-toimistot lakkautetaan.

Asiasanat:  
Jyväskylän työllisyyspalvelut
työllisyys
työllisyyspalvelut
Jyväskylän seudun kuntakokeilu
kuntakokeilu
Työllisyyden kuntakokeilu
Kuva
Kaksi henkilöä istuu vastakkain

Kestävää arkea opitaan osana perusopetuksen opetussuunnitelman sisältöjä

Vaajakosken yhtenäiskoululla on seitsemäsluokkalaisille oma koulu-TET, jossa kestävää arkea harjoitellaan käytännön työtehtävien kautta.

Resurssiviisaus on yksi Jyväskylän kaupunkistrategian neljästä kärjestä.

Asiasanat:  
resurssiviisaus
perusopetus
harjoittelu
opetussuunnitelma
kasvutarina
Kuva
Kaksi tyttöä pyyhkivät ruokapöytää koulun ruokalassa. Kuva Jyväskylän kaupunki

Veturitalleilla ja Tanssisali Lutakossa nousevia yhtyeitä Jyväskylästä ja muualta Suomesta

Jyväskylän Veturitallien Kiskoklubilla esiintyy perjantaina 23.2. kolme yhtyettä (Chaoticpain, HaloShade ja Krampus Vie) ja Megarock-tapahtumassa Tanssisali Lutakossa keskiviikkona 28.2. viisi yhtyettä (Face The Legacy, S.P.I.T, Justice Theory, Terromania ja Säätövara). Molemmat tapahtuvat ovat maksuttomia.

Kiskoklubilla esiintyvät Muuramen Kinkomaalta ponnistava ja energistä grungea soittava Chaoticpain, progevivahteista rokkia soitta

Asiasanat:  
veturitallit
Kuva
Terromanian promokuva. Kuva Valtteri Lahikainen

Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunnan päätöksiä 21.2.2024

Joukkoliikennelautakunta kokoontui 21.2. päättämään Linkki-liikenteen asioista.

Joukkoliikennelautakunta hyväksyi kokouksessaan 21.2.2024 asiat esityslistan mukaisesti. Asiasta 11 tehtiin kannattamaton palautusehdotus.

Asiasanat:  
joukkoliikennelautakunta
kokous
päätös
Kuva
puheenjohtajan nuija pöydällä. Kuva Kristiina Pentikäinen

Sari Tyynelä

varhaiskasvatuksen lastenhoita
Organisaatio
Norolan päiväkoti