Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jyväskylän asukaspaneeliin ennätysmäärä hakijoita - paneeli aloittaa työskentelynsä 16.4.2024

Jyväskylän kaupunki kokeilee ensimmäistä kertaa laajan asukaspaneelin toteutusta asukkaiden osallisuuden muotona. Talouden tasapainotustyön arviointiin keskittyvä 32-henkinen paneeli aloittaa työskentelynsä 16.4. Paneelin arvio eli julkilausuma säästöjen vaikutuksista asukkaiden arkeen julkaistaan toukokuun aikana.

Paneeli osoittautui ajankohtaisen aiheen pohjalta kiinnostavaksi formaatiksi osallistua kaupungin asioiden valmisteluun, sillä maaliskuussa paneeli

Asiasanat:  
asukaskysely
osallisuus
talous
talouden tasapainotus
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet, taustalla kerrostaloja. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös 10,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen

Jyväskylän kaupungin tilinpäätösluvut ovat vahvistuneet. Vuosi 2023 päätyi lopulta 10,2 miljoonaa euroa plussalle, kun välillä tuloksen pelättiin painuvan jopa miinusmerkkiseksi. Ylijäämäisen tuloksen taustalla on loppuvuoden aikana toteutettu tiukka menokuri sekä verotuksen hyvinvointialueiden aloituksesta johtuva ”rytmihäiriö”.

Jyväskylän kaupunki julkaisi tänään lopulliset tilinpäätösluvut vuoden 2023 osalta.

Asiasanat:  
talous
tilinpäätös
Kuva
Mekaanisia laskukoneita. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

1800 satunnaisesti valittua jyväskyläläistä saa maaliskuussa kutsun kaupungin järjestämään asukaspaneeliin. Oletko sinä yksi heistä?

Jyväskylän kaupunki lähettää maaliskuun ensimmäisellä viikolla kutsun asukaspaneeliin 1800 jyväskyläläiselle. Asukaspaneelissa arvioidaan, miten vuoden 2024 talousarviossa päätetyt säästötoimenpiteet vaikuttavat asukkaiden arkeen sekä annetaan evästystä seuraavan talousarvion laatimiseen. Kenellä tahansa 15–89-vuotiaalla on mahdollista saada kutsu, sillä vastaanottajien nimet ja osoitteet on poimittu satunnaisesti digi- ja väestötietojärjestelmästä. Seuraakin siis postiasi ja lähde mukaan vaikuttamaan kaupungin toimintaan!

Kutsukirjeen liitteenä on lomake, jonka palauttamalla voi ilmaista halukkuutensa osallistua asukaspaneeliin.

Asiasanat:  
osallistaminen
talous
talouden tasapainotus
osallisuus
Kuva
Ihmisiä katsomassa piirrustuksia. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän kaupunki onnistui kulujarrutuksessa - vuoden 2023 tilinpäätös näyttää nousevan vahvasti plussalle

Jyväskylän kaupunki onnistui loppuvuoden aikana tehdyssä kulujarrutuksessa ja tilinpäätöksen ennakkotiedot kertovat kaupungin talouden nousevan jopa 11,7 miljoonaa euroa plussalle. Hyvää tulosta selittää osaltaan loppuvuoden aikana toteutettu tiukka menokuri, jonka myötä muun muassa hankintoja laitettiin jäihin ja uusia rekrytointeja jarrutettiin. Vaikka tulos on positiivinen, tarkempi tarkastelu osoittaa, että tasapainoon on vielä matkaa.

Jyväskylän kaupunginhallitukselle esiteltiin eilen tilinpäätöksen ennakkotietoja.

Asiasanat:  
tilinpäätös
talous
Kuva
Euron seteleitä ja kolikoita pöydällä. Kuva Tuija Ijäs

Sivistyslautakunnassa 22.11.2023 Punapaulan päiväkodin perustaminen, talousarviomuutos ja tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe

Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäisen vaiheen, päiväkoti Punapaulan perustamisen ja vuoden 2023 talousarvion muutokset. Lisäksi lautakunnalle esitellään kasvun ja oppimisen palvelujen neljännesvuosikatsausta.

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe linjaa lähikouluperiaatteesta

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnite

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talous
kehittäminen
opetus
perusopetus
päiväkoti
Kuva
Punapaulan päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta antoi 5.9.2023 esityksensä 2024 talousarviosta ja päätti liikunnan hinnastosta

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta antoi 5.9. kokouksessa esityksen ensi vuoden kulttuuri- ja liikuntapalvelujen talousarviosta. Lautakunta hyväksyi talousarvioesityksen toimialajohtajan pohjaesityksen mukaisesti äänin 6-3. Päätökseen jätettiin kolme eriävää mielipidettä. Lisäksi lautakunta päätti liikuntapalvelujen uudesta hinnastosta. Myös liikuntapalvelujen hinnasto hyväksyttiin esityksen mukaisesti lisähuomiolla selvittää eri hinnoitteluvaihtoehtoja ottelu- ja vastaaviin tapahtumiin.

Vuoden 2024 talousarviokehys edellyttää 2,3 miljoonan euron säästöjä kulttuuri- ja liikuntapalveluissa

Talousarviota val

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
talousarvio
käsittely
talous
kulttuuripalvelut
liikuntapalvelut
hinnasto
päätös
talouden tasapainotus
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Jyväskylän elinkeino- ja työllisyysjaosto hyväksyi elinkeino- ja työllisyyspalveluiden talousarvioesityksen 4.9.

Elinkeino- ja työllisyysjaos kokoontui maanantaina 4.9.2023 kokouksessa päättämään elinkeino- ja työllisyystoimialan 2024 talousarviosta. Vuoden 2024 talousarviokehys edellyttää 1,2 miljoonan euron säästöjä elinkeino- ja työllisyyspalveluista. Elinkeino- ja työllisyysjaosto hyväksyi elinkeino- ja työllisyyspalveluiden talousarvioesityksen vuodelle 2024 (asia 38 Elinkeino- ja työllisyyspalveluiden talousarvioesitys vuodelle 2024) esityslistan mukaisesti.

Asiasanat:  
elinkeino
työllisyys
talous
talousarvio
talouden tasapainotus
Kuva
Yöllinen Kuokkalan silta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Sivistyslautakunnassa 6.9.2023 kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2024 talousarvioesitys 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 6.9.2023 kello 15.00. Lautakunta käsittelee kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2024 talousarvion virkamiesesitystä. Lisäksi listalla ovat vuoden 2023 talousarvioon tehtävät muutokset, esiopetussuunnitelman päivitys sekä kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2023 talouden puolivuosikatsaus.  

Kasvun ja oppimisen palveluista haetaan säästöjä 12,2 miljoonaa euroa 

Jyväskylän kaupungin tulee tasapainottaa talouttaan vuosina 2024–2

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talous
talousarvio
kokous
Kuva
Jyväskylän kaupungin markkinointilogossa on teksti Jyväskylä ja logo. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän elinkeino- ja työllisyysjaostossa 4.9. ensi vuoden talousarvioesitys

Elinkeino- ja työllisyysjaos antaa maanantain 4.9. kokouksessa näkemyksensä vuoden 2024 talousarviosta. Kokouksessa käsitellään myös Keski-Suomen työllisyysalueiden muodostamiseen liittyvä työllisyysalue-esitys.

Budjetin virkamiesesitys on tehty talousarvion laadintaohjeen mukaisesti talousarviokehykseen.

Asiasanat:  
elinkeino
työllisyys
talous
talousarvio
talouden tasapainotus
Kuva
Yöllinen Kuokkalan silta. Kuva Jyväskylän kaupunki

5.9. kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa vuoden 2024 talousarvioesitys ja liikunnan hinnasto

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta käsittelee ensi tiistain 5.9. kokouksessa ensi vuoden talousarvion virkamiesesitystä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen osuudesta ja antaa siitä oman lausuntonsa kaupungin talousarvion jatkovalmisteluun. Lisäksi listalla on muun muassa liikuntapalvelujen uusi hinnasto.

Vuoden 2024 talousarviokehys edellyttää 2,3 miljoonan euron säästöjä kulttuuri- ja liikuntapalveluissa

Talousarviota val

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
talousarvio
talous
liikuntapalvelut
hinnasto
esitys
esityslista
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Talousarvion valmistelutilannetta esiteltiin kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle - lautakunta tekee oman esityksensä 5.9.2023

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle esiteltiin eilen 16.8.2023 iltakoulussa Jyväskylän talousarvion ja erityisesti kulttuuri- ja liikuntapalvelujen osuuden virkamiesvalmistelun vaihetta. Talousarviota valmistellaan haastavassa tilanteessa, sillä koko kaupungin tasolla tulee löytää 40 miljoonan euron säästöt. Säästövelvoitteesta 2,3 miljoonaa euroa kohdentuu ensi vuonna kulttuuri- ja liikuntapalveluihin.

Jyväskylän kaupungin tulee tasapainottaa talouttaan vuosina 2024–2026 pysyvästi vuositasolla noin 40 miljoonalla eurolla.

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kulttuuri
liikunta
talous
talousarvio
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Yli 3600 asukasta evästi Jyväskylän kaupungin päättäjiä talouden tasapainottamisohjelman valmistelussa

3606 jyväskyläläistä asukasta vastasi Jyväskylän kaupungin talouden tasapainottamista koskeneeseen kyselyyn, jossa esitettiin ulkopuolisen asiantuntijan näkemyksiä mahdollisista säästökeinoista. Vastausaika kyselyyn päättyi 25.5.2023. Asukaskyselyssä tarkasteluun nostettiin sellaisia säästökeinoja, joilla on suora vaikutus asukkaiden palveluihin. Annettu palaute etenee kaupungin päättäjille ja virkamiehille tulevan päätöksenteon tueksi.

Asukaskyselyn vastauksissa painottui lasten ja nuorten saamat palvelut.

Asiasanat:  
talouden tasapainotus
talous
talousarvio
Kuva
Rahaa pöydällä. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokous 19.4.2023

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta pitää kokouksen keskiviikkona 19.4. sähköisenä Teams-kokouksena.

Kokouksen asialistalla on muun  muassa kulttuuri- ja liikuntapalvelujen ensimmäinen neljännesvuosikatasaus.

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kokous
päätös
talous
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Sivistyslautakunta päättää 22.2.2023 Jälkkärin maksualennusten tulorajoista ja vuoden 2023 talousarvion muutoksista 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 22.2. klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen tuolloin muun muassa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksualennusten perustana olevien tulorajojen muutokset, perusopetuksen virkapaketin ja kulttuuriyhdistys Väristyksen ostopalvelusopimuksen. Lisäksi esityslistalla on kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2022 tilipäätösraportti, vuoden 2023 talousarvion muutokset sekä lausuntopyyntö Lohikosken päiväkodin väistötilan hankesuunnitelmaan.

Jälkkärin asiakasmaksualennuksiin uudet tulorajat 1.3.2023 alkaen  

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin maksualennusten p

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päiväkoti
jälkkäri
talous
kokous