Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Fiksun luontoretkeilijän ohjeet

Otathan huomioon, että suojelualueilla ja luontopoluilla on tiettyjä luontoretkeilyyn liittyviä rajoituksia:

luontopolku
retkeily
Kuva
Ulkoilureitin oranssi reittimerkki maalattuna puuhun. Kuva Tero Takalo-Eskola

Moritz Müller Starlight

3.6.-6.9.2020 taidetila Ilmiössä

Jokainen voi löytää itsestään "tähtivaloa" eli löytää ja tuoda esiin omaa täyttä potentaaliaan esimerkiksi meikin keinoin, sanoo nuori suomalais-saksalainen taiteilija, jonka valokuvat, musiikki ja meikkaaminen käsittelevät riippumattomuutta, moninaisia tunteita ja identiteettiä. Näyttelyssä on kahdeksan käsiteltyä pop-taiteesta vaikutteita saanutta valokuvaa ja Müllerin musiikkia.

Jyväskylän taidemuseo
taide
valokuva

Koronakevättä taltioidaan jälkipolville

maksimta
"Vessapaperin hamstraaminen on saanut paljon näkyvyyttä medioissa, mutta poikkeusolojen vaikutus elämään on hyvin monimuotoista ja pitää sisällään monitahoisia ilmiöitä."
Asiasanat:  
Museotarinoita Jyväskylästä
Kuva
Kissa on noussut pöydälle tutkimaan tietokonetta. Kuva: Anna Muittari

Miljoonasadetta KeMussa

maksimta
"Tallessa oli esimerkiksi vedenalaisen keikan ja kuumailmapallokeikan soittimia sekä 1980-luvulta lähtien keikkasopimuksia, kalentereita, käsin kirjoitettuja biisiluonnoksia, nahkahousuja ja fanipostia."
Asiasanat:  
Museotarinoita Jyväskylästä

Pysyvä näyttelymme

Keskisuomalaisuutta etsimässä

Mitä ihmettä on se keskisuomalaisuus? KeMun pysyvässä näyttelyssä ollaan keskisuomalaisuuden jäljillä aina esihistoriasta vuoteen 2000. Näyttely pohtii ja esittelee keskisuomalaisen ihmisen elämää eri vuosituhansina, -satoina ja -kymmeninä. Näyttelystä löytyy monipuolisesti katsomista, kuunneltavaa ja tekemistä kaiken ikäisille.

Kuva
From the 3rd floor of the Exploring Central Finland permanent exhibition. Picture by Pekka Helin. Kuva Keski-Suomen museo (KeMu)

Maastis - maastopyörä- ja retkeilyreitti

Maastis on eri puolille kaupunkia toteutettavien ympyräreittien ulkoilureittiverkosto. Maastiksen ulkoilureiteillä voit liikkua luonnossa monipuolisesti niin maastopyöräillen, lenkkeillen kuin rennosti retkeillen. Esteetön retkeilymahdollisuus löytyy Ladun majan maastosta.

Reitit kulkevat pääosin kaupungin metsissä ja lähiluonnossa, osittain myös kuntoradoilla. Osa reittejä sivuaa kevyenliikenteen väyliä ja sivuteitä. Suunnittelun lähtökohtana on ollut kuljettaa reitti mahdollisimman pienille poluille, luontoelämysten, maisemien, ja hiljaisuuden ääreen.

liikunta
ulkoliikunta
maastopyöräily
Jyväskylän kierros
reitti
luontoretkeily
retkeily
retkeilyreitit
Kuva
Kaksi polkujuoksijaa ohittamassa oranssin reittimerkin Maastiksen reitillä. Kuva Tero Takalo-Eskola

Liikuntapalvelujen hankkeet

Hanke vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseksi vuonna 2020 (päättynyt)

Jyväskylän kaupungin tavoitteena on saada mahdollisimman monta vähävaraista lasta ja nuorta liikkumaan osana seurayhteisöä.

liikunta
hanke
Kuva
Neljä tyttöä AaltoAlvarin uima-altaassa toistensa reppuselässä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen