Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jyrki Markkanen – Kokoelmat / Alueet

Galleria 11.2.–19.3.2023

Jyrki Markkasen (s. 1956 Uurainen) yksityisnäyttely esittelee pitkän linjan taidegraafikon tuotantoa. Markkanen työskenteli 1980-luvun alusta viime vuosiin Jyväskylän grafiikan pajalla, kunnes muutti Imatralle vuonna 2016, jossa hän nykyisin asuu ja työskentelee. Varhaisista vuosista taiteilijan työskentelyn painopiste on siirtynyt perinteisistä grafiikan tekniikoista valokuvaan ja vanhoihin vedostusmenetelmiin sekä kolmiulotteisiin teoksiin.

taidegrafiikka
taidenäyttely
nykytaide
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Tiina Pyykkinen – The Presence of Instability

11.2.–7.5.2023

Tiina Pyykkisen yksityisnäyttelyssä on esillä taiteilijan uutta tuotantoa viimeisen viiden vuoden ajalta. Pyykkinen tutkii maalauksissaan erityisesti valoa ja väriä sekä näköhavaintoa. 

taidenäyttely
nykytaide
taidemuseo
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5

Näin sen näin

FT, graafinen suunnittelija, tietokirjailija ja valokuvaaja Jussi Jäppinen (s. 1948) on puolen vuosisadan aikana tehnyt yksin ja yhteistyökumppanien kanssa noin 70 kirjaa: kuvateoksia, tietokirjoja, sarjakuvaa ja pari lastenkirjaakin. Lisäksi tuotantoon kuuluu lukuisia taide-, valokuva- ja asiapohjaisia näyttelyitä eri puolilla Suomea. Kaikilla näillä projekteilla on ollut yksi yhteinen piirre, visuaalisuus, mutta myös ympäristössämme tapahtuva muutos ja sen esille tuonti. 

Kuva
Viimeiset portaat. Jussi Jäppinen, Näin sen näin -näyttely. Kuva Jussi Jäppinen

Miehen kansallispukuun tarjolla uusi laukku kaavoineen

Kansallispukujen käyttäjien keskuudessa on toivottu miesten kansallispukujen kanssa käytettävää kantovälinettä, jossa voi kuljettaa mukana esimerkiksi tarvittavaa puhelinta, vesipulloa, rahapussia.

Tähän toiveeseen on nyt vastattu ja Suomen kansallispukukeskus tarjoaa sivuillaan teko-ohjeen ladattavassa muodossa. 

Asiasanat:  
kansallispukukeskus
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Miesten kansallispukuun sopiva tumman ruskea nahkainen olkalaukku. Kuva Suomen kansallispukukeskus

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokous 11.1.2023

Keskiviikkona 11.1. kokoontuva Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta saa käsiteltäväkseen muun muassa kulttuurin ja kansalaistoiminnan kumppanuussopimukset sekä yksityisten tilojen avustuksen urheiluseuroille.

Kulttuuritoiminnan kumppanuussopimukset 2023

Jyväskylän kaupu

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kokous
kumppanuussopimus
esitys
esityslista
avustus
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Osallistuva budjetointi liikuntapalveluissa

Tervetuloa kehittämään kaupungin liikuntaolosuhteita!  

Liikuntapalveluiden toteuttamalla osallistuvan budjetoinnin toimintamallilla jyväskyläläisiä kannustetaan ideoimaan liikuntaa edistäviä toimenpiteitä, jotka kytkeytyvät kaupungin Liikuntapääkaupunki-strategiakärjen edistämiseen. Liikuntapalvelut toteutti osallistuvan budjetoinnin pilottikokeiluna ensimmäistä kertaa vuonna 2023. 

Kuva
Nainen venyttelee luonnossa auringonpaisteessa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 7.12.2022 käyttösuunnitelma

Keskiviikkona 7.12. Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa käsitellään palvelujen ensi vuoden käyttösuunnitelma, osallistuvan budjetoinnin kokeilu sekä esitys liikuntapaikkarakentamisen valtionavun hakemisesta.

Lähes 46 miljoonalla eurolla kulttuuri- ja liikuntapalveluja

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
käyttösuunnitelma
päätös
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksiä 9.11.2022

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan 9.11.2022 kaikki asiat  78-83 esityslistan mukaisesti. Eli muun muassa merkitsi talouden neljännesvuosikatsauksen tiedoksi ja päätti Gradian saamasta oppilaspaikkakorvauksesta esityksen mukaisesti.

Esityslista ja pöytäkirja

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
päätös
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Secto Rally Finland toi yli 17 miljoonaa euroa Jyväskylän seudulle

Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland palasi tänä vuonna täyteen neljän päivän loistoon vaikeiden korona-aikojen jälkeen. Jyväskylässä ja Keski-Suomessa kirjattiin 230 000 katsojaelämystä, Harjulla rikottiin kävijäennätys ja MM-ralli jätti hyvän tulopotin Jyväskylän seudulle ja Keski-Suomeen.

Yleiskilpailussa ei päästy juhlimaan suomalaisten voittoa, mutta hienon viikonlopun kruunasi urheilullisesti kuitenkin Kalle Rovanperän toinen sija

Kuva
Auto ajaa Harjulla Secto Rally Finland 2022. Kuva AKK Sports Oy

Museokaupat

Suomen käsityön museon museokauppa, Jyväskylän taidemuseon museokauppa, Museokauppa Sparvin Toivolan vanhalla pihalla ja Aalto2:n museokauppa ovat täynnä hurmaavia tuotteita, joita voit ostaa joko itsellesi tai lahjaksi. Tutustu persoonallisiin käsitöihin, koruihin, taidetuotteisiin sekä 1800-luvun Jyväskylän henkeen sopiviin esineisiin ja leluihin, ja löydä omasi!

Tervetuloa ostoksille!

Kuva
Museokauppa Sparvinin tuotevalikoimaa.

Kulttuuritoimijoiden aamukahvit

Kulttuuritoimijoiden aamukahveilla keskitytään taiteen ja kulttuurin tekijöiden keskinäiseen vuorovaikutukseen ajankohtaisten aiheiden ympärillä. Tapaamisissa jaetaan tietoa ja pyritään edistämään taiteen vapaan kentän toimijoiden verkostoitumista yli sektorirajojen.

kulttuuritoimijat
aamukahvit
kulttuurikaupunki
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 5.10.2022 lausunto jalkapallohallista ja syksyn liikunta-avustukset

Keskiviikkona 5.10. kokoontuva Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta antaa Tilapalvelu-liikelaitokselle lausunnon Huhtasuon jalkapallohallin hankesuunnitelmasta. Muina asioina muun muassa liikunnan syksyn avustukset sekä valtuustoaloitteita.

Lautakunta antaa lausunnon Huhtasuon jalkapallohallista

Tilapalvelu-liikelaitos on pyytänyt kulttuuri- ja li

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kokous
päätös
lausunto
jalkapallohalli
avustus
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Huhtasuon jalkapallohallin suunnitelma etenee päätöksentekoon Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen palveluverkkoselvityksessä 2020-2021 selkeänä kehittämisen kohteena nousi jalkapallon sekä muiden palloilulajien olosuhteiden kehittäminen kaupungissa. Harrastajien ja seurojen määrä, Vehkahallin talvikunnossapidon haasteet sekä Hippoksen jalkapallon harjoittelutilojen käyttökielto ovat haastaneet jalkapallon ja muiden hallitilaa tarvitsevien lajien tilannetta entisestään.

Tehtyjen selvitysten pohjalta käynnistyi kaavoitus, jossa selvitettiin jalkapallon harjoitushallin sijaintipaikkaa ja raken

Asiasanat:  
hankesuunnitelma
jalkapallohalli
päätöksenteko
liikuntapääkaupunki
liikuntapaikka
liikuntapalvelut
Kuva
Huhtasuon jalkapallohallin visualisointi. Kuva Jyväskylän kaupunki