Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kielisuihkutus esiopetuksessa

Jyväskylässä kaikki esikoululaiset pääsevät tutustumaan vieraisiin kieliin kielisuihkutuksen avulla. Esiopetuksen opetussuunnitelmassa määritellään, että esiopetuksessa lapsi pääsee kielisuihkutuksen avulla tutustumaan kaupungin A1-kieliin, jotka ovat englanti, saksa, ranska ja venäjä. Näin lapset tutustuvat vieraisiin kieliin ennen ensimmäisellä luokalla valittavaa ensimmäisen vieraan kielen, A1-kielen valintaa.

esiopetus
kielisuihkutus
Kuva
Opetuskortteja kielisuihkutukseen. Kuva Outi Vuorimies

Varhaiskasvatuksen arviointikäytänteet  

Lapset ja huoltajat pääsevät osallistumaan toteutettaviin arviointeihin ja vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen sekä kunnallisella että yksityisellä puolella. 

Huoltajien osallisuutta arviointiin toteutetaan muun muassa seuraavin tavoin:

arviointi
varhaiskasvatus
Kuva
Lapsi ja aikuinen pöydän ääressä ja lapsi maalaa vesiväreillä / Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lähiöohjelman tutkimushankkeet Huhtasuolla

Valtakunnallisen lähiöohjelma tavoitteena on kaupunkilähtöisten hankkeiden lisäksi tuottaa myös tietoa lähiöiden kehittämisen tueksi. Lähiöohjelman aikana tehdään tiivistä yhteistyötä Huhtasuon alueella toteutettavien eri yliopistojen tutkimushankkeiden kanssa. 

lähiöohjelma
Huhtasuo
hyvinvointi
kehittäminen
lähiö
ohjelma
vaikuttaminen
palvelu
asuminen
asuinalue
Kuva
Puisia palikoita. Kuva Ilona Leikas

Kielisuihkuttelua eskarissa

hakkarmi
 Kielisuihkutuksen tavoitteena on antaa lapselle positiivisia kokemuksia vieraan kielen kanssa toimimisesta tuomalla vieras kieli osaksi lapsen arkea."
Asiasanat:  
Kasvun ja oppimisen blogi
Kuva
Opetuskortteja kielisuihkutukseen. Kuva Outi Vuorimies

Opiskelu Yrityskylässä on kiinnostavaa

hakkarmi
Yrityskylä auttoi ymmärtämään, miten tärkeää yhteistyö on työpaikalla, jotta asiat saadaan ajoissa hoidettua.
Kasvun ja oppimisen blogi
Kuva
yrityskylän kyltit eri suuntiin. Kuva Minna Hakkarainen

Liikkuva nuorisotyö kohtaa Jyväskylän nuoria niillä asuinalueilla, joilla kaupunki ei järjestä nuorisotilatoimintaa

Jyväskylän kaupungin liikkuva nuorisotyö tavoittaa ja kohtaa nuoria heidän suosimillaan vapaa-ajanviettopaikoilla niissä kaupunginosissa, joissa ei perinteistä nuorisotilatoimintaa Jyväskylän kaupungin puolesta ole tarjolla. 

Liikkuva nuorisotyö tarjoaa mielekästä tekemistä ja turvallisen aikuisen juttuseuraa muun toiminnan ohessa kahvin tai mehun äärellä.

Kuva
Valkoinen pakettiauto. Kuva Aulis Mäkinen

Miksi nuorisovaltuustoon?

Linnaes
On ollut hienoa päästä vaikuttamaan sellaisiin asioihin, joihin en ikinä olisi uskonut pääseväni vaikuttamaan.
Nuorisotyön blogi
Kuva
nuorisovaltuuston hallitus kaupungintalolla poseeramassa hauskasti kameralle. Kuva Esa Linna

Yrityskylästä rohkaisua yrittäjyyteen

Perusopetuksen kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset pääsevät tänä syksynä harjoittelemaan yhteiskunnan ja yritysten toimintaa Talous ja nuoret TAT:

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Neljä tyttöä istuu koulun käytävällä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tuloselvitys tehdään lapsen varhaiskasvatuksen aloittamiskuukauden loppuun mennessä 

Kun lapsi aloittaa kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, tulee perheen tehdä tuloselvitys viimeistään hoidon aloittamiskuukauden loppuun mennessä.

Kun lapsi aloittaa kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, tulee perheen tehdä tuloselvitys viimeistään hoidon aloittamis

Asiasanat:  
lapsi
kunnallinen
varhaiskasvatus
aloitus
tuloselvitys
huoltaja
perhe
sähköinen asiointi
Kuva
Lapset ja aikuinen lukevat kirjaa lattialla vatsallaan pötköttäen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tilapäisen lastenhoitoavun hakeminen

Perheellä on mahdollisuus hakea tilapäistä lastenhoitoa 10 kk - 5-vuotiaille lapselle, jolla ei ole varhaiskasvatuspaikkaa. Tilapäistä hoitoa voi varata yhden kerran kuukaudessa. 

Perheet varaavat tilapäisen hoidon viimeistään viikkoa haluttua hoitoaikaa aikaisemmin Kasvun ja oppimisen palveluohjauksesta, puhelimitse 014 266 8660 tai osoitteesta [email protected]

 

Normipäivä Jälkkärissä

hakkarmi
Jälkkärissä pienet koululaiset viettävät mukavaa ja toiminnallista iltapäivää koulupäivän jälkeen.
Kasvun ja oppimisen blogi
Kuva
Jälkkärissä askarreltuja eläimiä. Kuva Pia Järvinen

Oppilaan turvallisuus ja vakuutusturva

Oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja velvollisuus käyttäytyä asiallisesti. Jyväskylässä kaikilla perusopetuksen kouluilla on yhteiset järjestyssäännöt. Niiden pohjalta koulut tekevät omat käytännölliset toimintaohjeensa. Järjestyssäännöt edistävät koulun järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.  

turvallisuus
oppilas
koulu
vakuutus
tapaturma
korvaus
Kuva
Kaksi lasta istuu lattialla kasvokkain ja toinen osoittaa sormilla toista. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Liikuntapääkaupunki varhaiskasvatuksessa

Jyväskylän päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, kerhoissa ja perhepuistossa lapsia kannustetaan liikkumaan monipuolisesti. Osaava henkilöstö, liikuntaa edistävät oppimisympäristöt sekä hyvinvointia edistävät tavoitteet ja toimintatavat tarjoavat jyväskyläläisille lapsille liikuntaa ja hyvinvointia edistävän kasvu- ja oppimisympäristön.  

liikuntapääkaupunki
varhaiskasvatus
Kuva
Pienet jalat rivissä lumikengillä kävelemässä / Dolly Aittanen. Kuva Dolly Aittanen