Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kestävää arkea opitaan osana perusopetuksen opetussuunnitelman sisältöjä

Vaajakosken yhtenäiskoululla on seitsemäsluokkalaisille oma koulu-TET, jossa kestävää arkea harjoitellaan käytännön työtehtävien kautta.

Resurssiviisaus on yksi Jyväskylän kaupunkistrategian neljästä kärjestä.

Asiasanat:  
resurssiviisaus
perusopetus
harjoittelu
opetussuunnitelma
kasvutarina
Kuva
Kaksi tyttöä pyyhkivät ruokapöytää koulun ruokalassa. Kuva Jyväskylän kaupunki

Huoltajilta hyvää palautetta Jyväskylän varhaiskasvatuksen laadusta

Varhaiskasvatuksen laatua arvioitiin ensimmäisen kerran uusien Arviointiportaiden avulla. Lasten huoltajat arvioivat lapsen ryhmän yhteisöllisyyttä, sosiaalista osallisuutta ja ilmapiiriä. Näiden teemojen pohjalta, huoltajat arvioivat varhaiskasvatuksen laadun erittäin hyväksi.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelun laatua arvioitiin 13.-22.11.2023 käyttäen ensimmäistä kertaa uutta menetelmää Arviointiportaat-kyselyä.

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
arviointi
huoltaja
esiopetus
Kuva
Lapsiryhmä leikkii värikkäillä dubloilla penkin vieressä. Kuva Dolly Aittanen

Sivistyslautakunta päättää 21.2.2024 Jälkkärin uusista toimintamaksuista

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 21.2.2024 kello 15.00. Lautakunnan esityslistalla on muun muassa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin uudet toimintamaksut, perusopetuksen tuntijakoon tehtävät korjaukset sekä lukuvuoden 2024-2025 opetushenkilöstön virkasuunnittelun ja opetusresurssin jakamisen perusteet.

Aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin uudet maksut 1.8.2024 alkaen 

Sivistyslautakunta saa päätettäväkseen perusopetuksen aamu- ja iltapäivä

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
jälkkäri
perusopetus
resurssit
Kuva
Pieniä oppilaita piirissä kädet käsissä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vaajakosken pyöräilyn pääreitin uudistustyöt sulkevat osan Rantaraitista

Rantaraitille tulee väliaikaisia liikennejärjestelyjä välille Heikinkatu – Rauhalahti 4.3.2024 alkaen. Väliaikaista haittaa sietämällä saavutetaan merkittäviä parannuksia, kun kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet uudistuvat keskustan ja Vaajakosken välisellä pyöräilyn pääreitillä.

– Työmaa on Rantaraitilla Schaumanin linnalta Rauhalahteen asti.

Kuva
ilmakuva Rantaraitista Lutakosta Vaajakosken suuntaan. Kuva Ari Heinonen

Jyväskylän kaupunki kokoaa asukaspaneelin arvioimaan talouden tasapainottamistoimien vaikutuksia kuntalaisten arkeen

Asukasosallisuuteen ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksiin etsitään uusia keinoja Jyväskylässä. Tulevana keväänä arvioidaan talouden tasapainotuksen vaikutuksia asukkaiden elämään kokoamalla eri ikäisistä ja eri puolilla kaupunkia asuvista asukkaista koostuva asukaspaneeli. Kolahtaako kutsukirje paneeliin sinun postilaatikkoosi maaliskuussa?

Jyväskylän kaupunki on valittu mukaan Sitran rahoittamaan asukasosallisuutta edistävään kokeiluun, jossa satunnaisotantaa hyödyntämällä kootaan eri

Asiasanat:  
osallisuus
osallisuuspalvelut
talouden tasapainotus
Kuva
Neljä ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä ruokalatilassa ja taustalla muita keskustelijoita. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Nuorisovaltuusto jakaa jälleen hankerahaa huippuideoille

Jyväskylän kaupungin Nuorisovaltuusto jakaa tuttuun tapaan 17 000 euroa nuorten omille hankkeille. Hakuaika kestää 10.3.2024 asti.

Hankerahaa voivat hakea nuoret, jotka kaipaavat rahoitusta omalle idealle tai projektille.

Asiasanat:  
osallisuus
Kuva
Nuorisovaltuusto jakaa hankerahaa kaupungintalolla, nuorisovaltuuston hallitus kasvokkain kameraan päin yleisön selkä kameraan päin. Kuva Jyrki Pitkänen

Ensimmäiselle luokalle ilmoittaudutaan 30.1.2024 mennessä

Huoltajat saavat viikon 3 aikana koteihin kirjeen, jossa ohjeistetaan tarkemmin ilmoittautumisen käytänteistä.

Elokuussa 2024 koulun aloittavat kaikki vuonna 2017 tai sitä aikaisemmin syntyneet lapset, jotka eivät vielä ole aloittaneet koulunkäyntiään.

Asiasanat:  
ensimmäinen
1. luokka
ilmoittautuminen
Kuva
Joukko lapsia kulkee jonossa lumisessa metsässä. Kuva Anette Aittanen

Jyväskylässä esiopetuspaikkaa haetaan ajalla 16.-30.1.2024

Elokuussa 2024 alkavaan esiopetukseen hakevat kaikki vuonna 2018 syntyneet, pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevat vuonna 2019 syntyneet sekä 7-vuotiaat, joiden perusopetuksen aloittamista on siirretty vuodella eteenpäin.

Jyväskylässä kunnalliseen ja yksityiseen esiopetukseen haetaan ajalla 16.1.-30.1.2024 varhaiskasvatuksen verkkoasioinnissa.  

Asiasanat:  
esiopetus
haku
Kuva
Tytöt ottavat valokuvaa pelikorteista. Kuva Dolly Aittanen

Mentori ohjaa ja kulkee varhaiskasvatuksen ammattilaisen rinnalla kaikissa työtilanteissa

Mentorointi on tärkeässä roolissa Jyväskylän varhaiskasvatuksen ammattilaisten työssä onnistumisessa ja oman asiantuntijuuden edistämisessä. Sillä on myös iso merkitys työssä viihtymiseen ja –jaksamiseen.

-Mentorointi tarjoaa tukea omaan työhön, oppimista kokemuksen ja vuorovaikutuksen avulla sekä ammatti- identiteetin ja työtaitojen vahvistamista.

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Työntekijät istuvat pöydän ympärillä ja tutkivat tietokonetta. Kuva Anette Aittanen

Lapsiperheiden maksuttomat perheliikuntavuorot jatkuvat koko kevään

Jyväskylän varhaiskasvatuksen syksyllä käynnistyneet avoimet perheliikuntavuorot jatkuvat koko kevätkauden. Neljänä päivänä viikossa kokoontuvissa ryhmissä pääsee liikkumaan 31.5. saakka.

Maksuttomille perheliikuntavuoroille voi tulla liikkumaan koko perheen voimin. Vuoroille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Asiasanat:  
liikunta
lapsiperhe
maksuton
Kuva
Kaksi lasta halaa toisiaan luistelukypärät päässä. Kuva Anette Aittanen

Sivistyslautakunta päättää 13.12.2023 kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2024 käyttötaloussuunnitelmasta

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 13.12.2023 kello 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2024 käyttötaloussuunnitelman. Lisäksi esityslistalla on muun muassa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen avustusohjeen päivitys.

Varhaiskasvatuksella, perusopetuksella ja nuorisopalveluilla käytettävissään 259,2 miljoonaa euroa vuonna 2024 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talousarvio
talouden tasapainotus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Sivistyslautakunnassa 22.11.2023 Punapaulan päiväkodin perustaminen, talousarviomuutos ja tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe

Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäisen vaiheen, päiväkoti Punapaulan perustamisen ja vuoden 2023 talousarvion muutokset. Lisäksi lautakunnalle esitellään kasvun ja oppimisen palvelujen neljännesvuosikatsausta.

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe linjaa lähikouluperiaatteesta

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnite

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talous
kehittäminen
opetus
perusopetus
päiväkoti
Kuva
Punapaulan päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki