Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kiitollisuus elämästä vaikutti uuden alan valintaan

Maarit Puhakka, 54, on aloittamassa hoiva-alan opinnot oppisopimuksella Jyväskylän kaupungin oppisopimusohjelmassa.

Maarit Puhakka päätti lähteä opiskelemaan hoiva-alalle oltuaan omaishoitajana elinsiirron saaneelle Wäinö-pojalleen.

Asiasanat:  
työjuttu
Kuva
Kaksi henkilöä istuu työllisyyspalvelujen aulassa. Kuva Petteri Kivimäki

Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilussa henkilökohtainen valmennus näyttää purevan nuorten pitkäaikaistyöttömyyteen

Jyväskylän seudun kuntakokeilu on onnistunut erityisen hyvin tavoittamaan nuoret työnhakijat sen ensimmäisenä toimintavuotena 2021. Lisäksi kuntakokeilu on panostanut yritysyhteistyöhön nopeuttamalla palkkatuen ja starttirahan hakemusten käsittelyaikoja. Kuntakokeilun omavalmentajat ovat innostaneet työttömiä työnhakijoita myös ahkerasti opiskelemaan ja päivittämään osaamistaan. Valtakunnallinen työllisyyden kuntakokeilu on ollut käynnissä lähes vuoden ajan. Kokeilu alkoi 1.3.2021.

Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on laskussa Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilualueella.

Asiasanat:  
työllisyys
Työllisyyden kuntakokeilu
Kuva
Tyttö ja poika katsovat kaukaisuuteen. Kuva Tero Takalo-Eskola

Työpiste vaihtuu, kärryt kaatuu - keittiön sankareilta ei mene sormi suuhun 

Tanja Salonen ja Johanna Möller viilettävät Savulahden päiväkotikoulun keittiössä. Kiirettä pitää, että lapset saavat ruuan linjastolta ja loppusiivouksetkin pitää ehtiä tehdä ennen työvuoron päättymistä. “Kiitos”, huikkaavat pienet ruokailijat iloisina, kun tuovat astiat pesuun.

Tanja Salonen ja Johanna Möller työskentelevät palveluvastaavan ja ruokapalvelutyöntekijän varahenkilöinä.

Asiasanat:  
osaaja
Kuva
Kaksi työntekijää päiväkodin keittiössä. Kuva Laura Onali

”Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus” on kuuden kaupungin yhteinen keskustan kehittämishanke

YKT-hankkeessa kuusi suomalaista kaupunkia valmistelee ydinkeskustan kehittämiskokeiluja poikkeuksellisesti yhdessä.

Kaupunkien yhteisen hankkeen kokeilut tähtäävät keskustojen logistiikka- ja liikenneratkaisujen tehostamiseen, polkupyörävarkauksien ehkäisemiseen, uusiin kivijalkakaupan liiketoimintakonsepteihin ja kauppatorien talvisesongin vilkastuttamiseen.

Verkoston kuusi kaupunkia ovat Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Kouvola ja Lappeenranta. Hanketta hallinnoi Jyväskylän kaupunki. Yksittäiset kokeilutulokset jaetaan kaikkien Suomen kaupunkien käyttöön ilmaiseksi.

Keskustan kehittämishanke
Jyväskylän keskustan kehittäminen
kestävä kulutus
ydinkeskusta
Kuva
Ihmisiä kävelemässä kävelykadulla. Kuva Mikko Auerniitty

Työllistämiseen kaivataan rohkeutta

Pahvilaatikot liikkuvat varastossa rivakasti Olli Suhosen käsissä. Työpäivä Vaajakoskella alkaa olla lopuillaan, kun Suhonen huikkaa rullakon takaa: "Tässä mennään, koska minulla on eteenpäin menevän mieli."

Olli Suhonen työskentelee Suomen Logistigo Oy:ssä työkokeilussa.

Asiasanat:  
työjuttu
Kuva
Mies kantaa isoa pahvilaatikkoa, postia. Kuva Petteri Kivimäki

Palvelualoitelomake

Palvelualoitteella tarkoitetaan kunnan jäsenille annettua mahdollisuutta tehdä aloite kunnan toimialaan kuuluvan ja omana työnä tehtävän palvelun tai toiminnan kilpailuttamisesta ja ulkoistamisesta tai kokonaan yksityistämisestä niin, että palvelu voidaan tuottaa laadullisesti paremmin ja halvemmilla kustannuksilla jonkin ulkopuolisen palveluntuottajan toimesta.

Täytä lomake huolellisesti. Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

Aloitteen tulee sisältää aihetta kuvaava otsikko. Aloiteen sisällöstä tulee ilmetä mitä aloitteessa ehdotetaan. Ehdotus tulee perustella.

palvelualoite

Valmennukset työnhakijoille - valitse omasi

Tarvitsetko tukea urasuunnitelmiin, työnhakuun tai työnhaun aikaiseen hyvinvointiin?

Valmennuksia tarjoavat sekä TE-palvelut että Jyväskylän kaupunki. Kaupungin valmennuspaketit on tarkoitettu Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun työnhakija-asiakkaille, joiden tavoitteena on työllistyminen avoimille työmarkkinoille. Voit olla samanaikaisesti työllistymistä edistävässä palvelussa kuten työkokeilussa.

Valmennuspaketti toteutetaan sinun tarpeidesi mukaan. Tutustu valmennuksiin ja valmentajiin klikkaamalla kuvia yläpuolella.

Kuva
Ryhmä ihmisiä istuu pöydän ympärillä lasiovien takana

Loistava juttu!

koivumje20
Juttuklubin tavoite on olla silta suomen kielen innokkaiden opiskelijoiden ja Jyväskylän työpaikkojen välillä.
Asiasanat:  
Moninaiset osaajat
Kuva
Juttuklubilaiset Business Jyväskylässä

Jyväskylän kuntakokeilu pilotoi nuorten työkokeilua digipelialustalla ainutlaatuisella tavalla Suomessa – ”Ymmärsimme heti, että nyt osuimme oikeaan kohtaan."

Jyväskylän työllisyyspalvelut ja Bittiliiga tarjoavat jyväskyläläisille nuorille työnhakijoille uudenlaisen tavan hankkia osaamista työelämään. Bittiliigassa nuori työtön työnhakija voi todentaa digi- ja työelämätaitoja liigan pelitoiminnan, elektronisen urheilun sekä striimi- ja mediatuotannon parissa.

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilu pilotoi parhaillaan nuorille suunnattua työkokeilua, jossa työttömänä työnhakijana olevat nuoret pääsevät harj

Kuva
Nuoret istuvat tietokoneella Bittiliigan työkokeilussa.

Mukavaa, että olet täällä

koivumje20
Voimme omalta osaltamme edistää meille Jyväskylään tai Keski-Suomeen muuttaneen kansainvälisen henkilön kokemusta siitä, että hän on tasavertainen, tervetullut, hyväksytty ja toivottu yhteisön jäsen.
Moninaiset osaajat
Kuva
Osaamiskeskuksen tiimi. Kuva Petteri Kivimäki

Osaat enemmän kuin tajuatkaan

koivumje20
Sananlaskut voivat auttaa meitä ymmärtämään toisiamme ja toimimaan jopa siltana eri kulttuurien välillä, sillä sananlaskut ovat usein globaaleja ja siten yhteistä kulttuuriperintöä.
Asiasanat:  
Moninaiset osaajat
Kuva
Osaaminen näkyviin viikon juliste

Arvokasta osaamista

koivumje20
Osaaminen on paljon enemmän kuin tutkinto tai koulutus tai kielitaito, sitä on myös eletty elämä.
Asiasanat:  
Moninaiset osaajat
Kuva
Naiset jonossa

Jyväskyläläinen nuori: hanki digitaitoja ja pelialan kokemusta Bittiliigassa

Jyväskylän työllisyyspalvelut ja Bittiliiga tarjoavat jyväskyläläisille nuorille työnhakijoille uudenlaisen tavan hankkia kokemusta pelialalta. Bittiliigassa nuori työtön työnhakija voi todentaa digi- ja työelämätaitoja liigan pelitoiminnan, elektronisen urheilun sekä striimi- ja mediatuotannon parissa.

Kiinnostaako sinua elektroninen urheilu? Oletko miettinyt millaista olisi olla e-Sports kommentaattori?

Kuva
Nuoret pelaavat tietokonetta e-Sports tapahtumassa.

Tule meille työkaveriksi

Suomen 7. suurimmassa kaupungissa on vetovoimaa!

Jyväskylä on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista ja suosituimmista opiskelu- ja koulutuspaikkakunnista. Lähes joka kolmas vastaantulija on koululainen tai opiskelija.

Meitä on 5000 työntekijää lukuisilla eri toimialoilla. Meillä pääset tekemään työtä, jonka merkitys näkyy jokaisen kuntalaisemme arjessa.

rekrytointi
työnhaku
Kuva
Kolme ihmistä lyö kädet yhteen toimistolla. Kuva Tero Takalo-Eskola

Näillä aloilla on töitä Keski-Suomessa – tutustu opiskelumahdollisuuksiin verkkotapaamisessa keskiviikkoisin

Monissa työpaikoissa on huutava pula työntekijöistä. Keski-Suomessa osaavia tekijöitä kaivataan muun muassa sosiaali- ja terveysalalla, kone- ja tuotantotekniikan alalla sekä ICT-alalla. OsaajaKS-uraohjaajat auttavat kuntakokeilun työnhakija-asiakkaita löytämään itselleen sopivia vaihtoehtoja opiskella uutta alaa.

Kerran kuussa järjestettävissä OsaajaKS-keskiviikoissa esitellään keskisuomalaista koulutustarjontaa.

Kuva
OsaajaKS-uraohjaaja tapaa asiakkaita verkossa keskiviikkoisin

Kieli on kommunikoinnin ja osallisuuden mahdollistaja

koivumje20
Kieli on tärkeä väline osana kotoutumista ja osallisuuden kokemusta yhteisössä. Ajattelen kieltä usein juuri yhteisöllisyyden ja kommunikoinnin mahdollistajana.
Moninaiset osaajat
Kuva
Roosa Berg