Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Ilmoittaudu mukaan asuinalueiden siivoustalkoisiin 30.4.2024 mennessä

Ylen Miljoona roskapussia kampanja järjestetään myös tänä keväänä. Kampanja käynnistyy 15.4., jolloin Ylen roskalaskuri aukeaa. Roskapussimääriä voi ilmoittaa roskalaskuriin koko kampanjan ajan 5.6. asti. Kerää siis roskat reitiltäsi ja ilmoita keräämiesi roskapussillisten määrä roskalaskuriin Jyväskylän kohdalle.

Suuret siivoustalkoot pidetään 7.5.

Kampanjan aikana järjestetään tuttuun tapaan tempauksia asuinympäristön siistimiseks

Asiasanat:  
roskienkeruu
Kuva
Mikko "Peltsi" Peltola roskapussien kanssa. Kuva Johanna Kannasmaa / Yle

Jyväskylän Jytinät -senioritapahtumassa laitetaan jalalla koreasti ikivihreiden tahtiin

Jyväskylän Monitoimitalolla 24.4. järjestettävä senioritanssitapahtuma tarjoaa niin osallistujille kuin katsojillekin hauskaa ja yhteisöllistä menoa. Tapahtumaan voi osallistua yksin, yhdessä ryhmän tai kaverin kanssa sekä katsojana.

Jyväskylän Jytinät -senioritanssitapahtuma on Suomen Kansainvälisen Senioritanssin Liitto ry:n ja Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden yhteisty

Asiasanat:  
liikunta
seniori
tanssi
tanssiminen
liikuntatapahtuma
Kuva
Naiset tanssimassa käsikynkässä tanssitunnilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vaajakosken Wellamossa järjestetään naisille sekä miehille omat liikuntaillat

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen NytLiikkeelle –palvelukokonaisuuden miesten sekä naisten illoissa asiakkailla on mahdollisuus osallistua muun muassa maksuttomaan kehonkoostumusmittaukseen.

Vaajakosken Wellamossa järjestetään omat liikuntaillat naisille ja miehille. Naisten ilta järjestetään perjantaina 22.3.

Asiasanat:  
liikunta
NytLiikkeelle
wellamo
Kuva
Kolme miestä kuntoilemassa uima-altaassa käsipainojen avulla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Senioreiden liikunnalliset testit

Jyväskyläläisille senioreille on mahdollisuus osallistua tasapaino- ja lihaskuntotesteihin eri puolilla kaupunkia.  

Testauksien tarkoituksena on kartoittaa senioreiden kaatumisriskiä ja helpottaa oikean liikuntatavan ja -ryhmän valitsemisessa. Testeistä pyritään ohjaamaan seniori hänelle soveltuvan liikunnan tai liikuntaneuvonnan pariin. 

testi
Kuva
Liikunnanohjaaja teettämässä puristusvoimatestiä senioriasiakkaalle. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän kumppanuuspöytä

Ikääntyneiden parissa työskentelevien toimijoiden yhteinen kumppanuuspöytä. Kumppanuuspöydän tavoite on hyvien kokemusten vaihto, kehittäminen sekä ikääntyneiden asukkaiden kokonaisvaltainen huomiointi koko kaupungin alueella.

Kumppanuuspöytä perustettiin vuoden 2020 alussa jatkumona Ikä Arvokas-hankeen työskentelylle. Mukana on kaupungin toimijoita, eri yhdistysten- ja järjestöjen edustajia, Keski-Suomen hyvinvointialueen edustajia, Jyväskylän ikääntyneiden Yliopisto sekä Jyväskylän seurakunta.

Kumppanuuspöytä kokoontuu n. 4 kertaa vuodessa eri toimipaikoissa.

Kuva
Kädet muodostavat sydämen. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Lähiöohjelman tutkimushankkeet Huhtasuolla

Valtakunnallisen lähiöohjelma tavoitteena on kaupunkilähtöisten hankkeiden lisäksi tuottaa myös tietoa lähiöiden kehittämisen tueksi. Lähiöohjelman aikana tehdään tiivistä yhteistyötä Huhtasuon alueella toteutettavien eri yliopistojen tutkimushankkeiden kanssa. 

lähiöohjelma
Huhtasuo
hyvinvointi
kehittäminen
lähiö
ohjelma
vaikuttaminen
palvelu
asuminen
asuinalue
Kuva
Puisia palikoita. Kuva Ilona Leikas

Pysyvä näyttelymme

Keskisuomalaisuutta etsimässä

Mitä ihmettä on se keskisuomalaisuus? KeMun pysyvässä näyttelyssä ollaan keskisuomalaisuuden jäljillä aina esihistoriasta vuoteen 2000. Näyttely pohtii ja esittelee keskisuomalaisen ihmisen elämää eri vuosituhansina, -satoina ja -kymmeninä. Näyttelystä löytyy monipuolisesti katsomista, kuunneltavaa ja tekemistä kaiken ikäisille.

Kuva
From the 3rd floor of the Exploring Central Finland permanent exhibition. Picture by Pekka Helin. Kuva Keski-Suomen museo (KeMu)

Museomme

Mitä se keskisuomalaisuus oikein on? Miksi niin monet merkittävät innovaatiot, kuten vaikkapa suomenkielinen koululaitos, ovat saaneet alkunsa juuri Keski-Suomessa? Näitä ja monia muita asioita pohditaan Keski-Suomen museossa, tuttavallisemmin KeMussa.  

Kuva
Keskellä kuvaa vanha puinen polkupyörä nostettuna korokkeelle. Takana valokuvaseinä. Kuva Raisa Nerg

Mikä Kehä Vihreä?

Tervetuloa Kehä Vihreälle, Jyväskylän keskustaa kehystävien viher- ja virkistysalueiden kokonaisuudelle. Kehä Vihreä on uudenlainen keskuspuisto, jossa kehämäinen muoto tuo viheralueiden virkistys- ja liikkumismahdollisuudet lähelle kaikkia kaupunkilaisia. Monimuotoinen Kehä Vihreä on tarkoitettu niin ulkoiluun, luontoretkiin, tekemiseen, oleskeluun ja vaikkapa leikkimiseen.

Kuva
Kehä Vihreän kartta. Kuva Mervi Vallinkoski

Seniorikortti

Seniorikortti on tarkoitettu omatoimiseen liikunnan harrastamiseen ja sen avulla pääsee kätevästi erilaisten liikuntapalveluiden pariin.

Seniorikortin voivat hankkia jyväskyläläiset, jotka ovat yli 65-vuotiaita tai täyttävät kuluvan vuoden aikana 65 vuotta. Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkepäätös mahdollistaa kortin lunastamisen jo ennen 65 ikävuotta. Myönnetty työkyvyttömyyseläke tulee olla voimassa vähintään kuusi (6) kuukautta ostopäivän jälkeen. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta lunastaa Seniorikorttia.

seniorikortti
liikunta
Kuva
Sinipaitainen liikunnanohjaaja avustamassa senioriasiakasta polvenkoukistajalaitteessa kuntosalilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen