Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Tuen palvelut varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapsi saa kasvuun, oppimiseen ja hyvinvointiin tarvitsemaansa yksilöllistä tukea. Lapsen tarvitsemat tukitoimet varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa suunnitellaan inkluusio- ja lähipalveluperiaatteen mukaisesti. Laadukas pedagogiikka ja vahva yleinen tuki ovat perusta, jonka päälle rakentuu yksilöllisesti suunniteltu, toteutettu ja arvioitu tehostettu tai erityinen tuki. Lapsen saama tuki on johdonmukainen jatkumo varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja perusopetukseen. 

tehostettu
tuki
oppiminen
kehitys
varhaiskasvatus
esiopetus
Kuva
Lapsen kädet leikkivät legopalikoilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

ELO-luokat (ent. EMO)

ELO-luokat ovat vaativan erityisen tuen pienryhmiä 2.-9.luokan oppilaille, jotka tarvitsevat pitkäkestoista tukea tunne-elämään tai käytökseen liittyvien tuen tarpeiden takia. ELO-luokkien ryhmäkoko on kuusi-seitsemän oppilasta. Ryhmässä työskentelee työparina erityisopettaja ja erityisluokanopettaja, kasvatusohjaaja ja koulunkäynnin ohjaajia.

perusopetus
tuki
oppiminen
Kuva
Lasten kädet ja jalat yhdessä piirissä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sijoitettujen lasten ja nuorten koulunkäynti

Jyväskylään muista kunnista sijoitettavien lasten ja nuorten opetusjärjestelyjä koordinoidaan Sisukas-tiimissä. Tiimi selvittää oppilaan koulunkäynti- ja tukihistorian ja suunnittelee opetusjärjestelyt tarvittavien yhteistyötahojen kanssa. 

Sijaishuoltopaikka ilmoittaa lapsen Sisukas-tiimin erityisopettajille sähköpostitse [email protected] tai soittamalla Jyväskylän Sisukas-tiimin erityisopettajille:

Tuulikki Löppönen 050 470 1008 tai Taina Vaismaa 050 313 6147.

Sisukas
tiimi
lapsi
oppiminen
koulu
hyvinvointi

Vaajakummun esiopetus

 

Vaajakummun esiopetus sijaitsee Vaajakummun yhtenäiskoululla, 2.kerroksessa, kahdessa esiopetusryhmässä. Jyväskylän esiopetuksessa painotetaan lapsen hyvää arkea, jossa toteutuu myönteinen, hyväksyvä ja arvostava vuorovaikutus, perusturvallinen kasvatusilmapiiri sekä osallisuus. Lasta rohkaistaan ilmaisemaan näkemyksiään ja kertomaan mielipiteitään. 

esiopetus
oppiminen
esiopetussuunnitelma
eskari
Kuva
Vaajakummun päiväkoti kuvassa

Liikuntapääkaupunki perusopetuksessa

Jyväskylässä lasten ja nuorten liikkumista edistetään koulupäivän aikana ja vapaa-ajalla. Liikuntasuositusten mukaisesti perusopetusikäisen tulisi liikkua 1-2 tuntia päivässä. Liikunnalliset välitunnit, toiminnalliset oppitunnit ja koulujen kerhotoiminta tarjoavat mahdollisuuksia ja kannustavat kokeilemaan erilaisia liikkumisen muotoja varsinaisten liikuntatuntien lisäksi. Koulumatkojen kulkemiseen jalan tai polkupyörällä kannustetaan.

koululainen
perusopetus
liikunta
harrastus
Liikkuva koulu
toiminnallisuus
oppiminen
liikuntapääkaupunki
Kuva
tyttöjä liikuntatunnilla juoksemaan lähtemässä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Savulahden päiväkoti

Savulahden uusi päiväkotikoulu aloitti toimintansa 1.8.2019. Päiväkodin puoli on mitoitettu 250 lapselle. Tilat on rakennettu uuden opetussuunnitelman pedagogiikkaan sekä varhaiskasvatuksen parityöskentelymalliin mukautuvaksi monikäyttöiseksi tilaksi, joka on hyödynnettävissä helposti eri-ikäisten lasten oppimisen tarpeisiin.

Savulahden päiväkodin tilat sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Ruokala-, liikunta- ja hallintotilat ovat päiväkodin ja koulun yhteiskäytössä.

Päiväkotikoulun tiloista löytyy Aimo Katajamäen suunnittelemaa eläin- ja savuaiheista taidetta.

päiväkoti
oppiminen
kunnallinen
Kuva
Savulahden päiväkoti

Tikkalan päiväkotikoulu

Tikkalan päiväkotikoulu sijaitsee Tikkalan kylässä, Korpilahdella, noin 25 km päässä Jyväskylän keskustasta. 

Päiväkoti on avoinna arkisin klo 6.30-17.

Ryhmien yhteystiedot

Tassut (1-4.) p. 050 594 3382
Hipsut  (1-4v.) p. 040 739 8116
Viskari-Metsot (5v.) p. 050 438 7442
Eskari-Metsot (esiopetus 6v.) p. 050 341 6319

kunnallinen
varhaiskasvatussuunnitelma
oppiminen
Kuva
Tikkalan päiväkoti-koulu. Kuva Anu Lievonen

Luonetjärven esiopetus

Luonetjärven esiopetus sijaitsee Tikkakosken yhtenäiskoulun vieressä Tikkakoskella. Luonetjärven esiopetuksessa toimii neljä ryhmää, joista kolme on esiopetusryhmiä ja yksi viisivuotiaiden ryhmä. Esiopetusaika on klo 8.30–12.30.

Päiväkoti on avoinna arkisin pääsääntöisesti 6.30–17.00.

Lapsiryhmät

Joutsenet p. 050 576 1570
Huuhkajat p. 050 565 1692
Haukat p. 050 571 9609

Riekot (viisivuotiaat) p. 040 0645364

esiopetus
kunnallinen
oppiminen
esiopetussuunnitelma
varhaiskasvatussuunnitelma
Kuva
Luonetjärven esiopetuksen tilat. Kuva Jyväskylän kaupunki

Tikkakosken päiväkoti

Tikkakosken päiväkoti sijaitsee Tikkakosken keskustassa. Päiväkodissa on 1-5-vuotiaiden lasten ryhmiä, joissa huomioidaan lapsen ikä ja yksilölliset tarpeet.

Päiväkoti on avoinna arkisin pääsääntöisesti klo 6.30-17.00.

Ryhmät

  • Puput p. 050 311 8420
  • Ketut p. 050 5761 444
  • Pantterit p. 050 5761313
päiväkoti
kunnallinen
oppiminen
varhaiskasvatussuunnitelma
Kuva
Rakennus kesäpäivänä, leikkipuisto. Kuva Anna Reinikainen

Pappilanvuoren päiväkoti

Pappilanvuoren päiväkoti aloitti toimintansa syksyllä 2009. Päiväkodissa on varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkoja. Päiväkodissamme toimii myös perhepäivähoidon varahoito.

Toiminnassamme painottuu luonto ja luova leikki. Ympäristö suo erinomaiset mahdollisuudet liikuntaan ja retkeilyyn. Kaikki ryhmät retkeilevät lähiympäristössä säännöllisesti.

Tiimissämme työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka on päiväkodin lasten, vanhempien ja henkilökunnan tukena. Päiväkodissa on tarpeen mukaan varahoidossa myös lähialueen perhepäivähoidon lapsia.

päiväkoti
kunnallinen
varhaiskasvatussuunnitelma
oppiminen
Kuva
Pappilanvuoren päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki

Onnimannin päiväkoti

Onnimannin päiväkoti sijaitsee Salmirannassa, osoitteessa Salmirannantie 3. Päiväkodissamme toimii kaksi ryhmää: Vallesmannit ja Onnimannit. Onnimannin päiväkodin johtaja toimii johtajana myös Kuokkalan väistöpäiväkodissa ja Ristikiven päiväkodissa. 

Onnimannin päiväkodissa pidämme tärkeänä lapsen varhaiskasvatuksen hyvää alkua ja vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä. Varhaiskasvatuksessa keskeistä on leikki ja liikunta.

Onnimannit p. 050 576 1334
Vallesmannit p. 050 354 5128

Keittiö 050 590 6873

päiväkoti
kunnallinen
oppiminen
Kuva
Onnimannin päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki

Esiopetus

Jokaisella 6-vuotiaalla ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus vähintään 700 tunnin maksuttomaan esiopetukseen. Lisäksi oikeus saada maksutonta esiopetusta koskee niitä 7-vuotiaita, joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella.

Perusopetuslain mukaisesti jokaisen lapsen tulee osallistua esiopetukseen ja vastuu osallistumisesta on huoltajalla. 

Esiopetuksen toimintavuosi Jyväskylässä käynnistyy 9.8.2023 ja päättyy 31.5.2024.

esiopetus
oppiminen
Kuva
Lapsi tabletilla pelaamassa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Toisen asteen Vivo-valmennus (Gradia)

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän (Gradia) yhteydessä toteutettava Vivo-valmennus on vakinaistettu Kasvun maisema -hankkeen jälkeen osaksi Gradian opiskelijapalveluiden palvelutarjontaa.  Sitä toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorten työpajatoiminnan kanssa.

Kasvun maisema -hankkeen Gradian osatoteutuksessa tavoitteena oli kehittää uudenlainen valmennusmalli tukea tarvitseville Gradian opiskelijoille. Tavoitteena on tukea nuorta opinnoissa selviytymisessä tai sopivan jatkopolun löytymisessä. 

gradia
hanke
oppiminen
Kuva
Hyvinvointilaput seinällä Gradian pajalla. Kuva Marja-Sisko Kataikko

Autismiopetuksen ryhmät

Autismikirjon häiriöt liittyvät päivittäisten toimintojen, toiminnanohjauksen, vuorovaikutustilanteiden, kommunikaatiotaitojen, tunne-elämän ja käyttäytymisen vaikeuksiin sekä aistisäätelyn erityispiirteisiin.

oppilas
tuki
oppiminen
opetussuunnitelma
autismi
Kuva
tabletissa sovellus auki ja lapsen käsi käyttää. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Yksilöllisen opetuksen pienryhmät (YPR)

Yksilöllisen opetuksen pienryhmissä opiskelee koululaisia, joilla on kehitysvammaisuudesta johtuvia laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, kommunikoinnin, sosiaalisten tilanteiden ja tunteiden ilmaisun haasteita. 

lapsi
oppiminen
tuki
opetussuunnitelma
oppilas
koulu
koululainen
Kuva
Poika asettelee kuvia taululle. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Perusopetuksen alueelliset pienryhmät

Oppilaan tarvitsema oppimisen ja koulunkäynnin tuki annetaan ensisijaisesti oppilaan omassa opetusryhmässä tai koulussa erilaisin joustavin järjestelyin. Jos kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteet eivät toteudu tehostetun tuen keinoin, oppilas tarvitsee erityistä tukea. Erityistä tukea voidaan antaa monin eri tavoin: yleisopetuksen ryhmässä, koulun pienryhmässä tai alueellisessa erityisen tuen pienryhmässä. Tuen tarpeesta ja opetusjärjestelyistä keskustellaan aina yhdessä luokanopettajan, aineenopettajan, erityisopettajan ja oppilaan huoltajien kanssa.

oppilas
oppiminen
koulu
koululainen
yksilöllisyys
opetussuunnitelma
Kuva
tabletissa sovellus auki ja lapsen käsi käyttää. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Joustava koulun alku

Joustavan esi- ja alkuopetuksen tavoitteena on luoda esiopetuksesta perusopetukseen siirtyminen mahdollisimman joustavaksi lapsen kasvua ja oppimista tukevalla tavalla.  Esi- ja alkuopettajien sekä erityisopettajien yhteistyö mahdollistaa yksilöllisten opinpolkujen jatkumon rakentumisen. Esiopetusryhmien ja 1.-2-luokkien oppilaiden välinen suunnitelmallinen yhteistyö pitää sisällään joustavia ryhmittelyjä, pienryhmätoimintaa, teemapäiviä ja erilaista toiminnallista yhdessä oppimista.

oppilas
oppiminen
yksilöllisyys
opetussuunnitelma
koululainen
Kuva
Poika asettelee kuvia taululle. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tukea koulunkäyntiin ja oppimiseen

Oppimisen ja koulunkäynnin tuella vahvistetaan oppilaan perustaitoja ja ehkäistään vaikeuksia ennakolta siten, että oppilas saavuttaa oppimistavoitteensa.

Jokaisella oppilaalla on oikeus saada tukea ja ohjausta oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä heti tuen tarpeen ilmetessä. Lähtökohtana kasvun ja oppimisen tuelle on toimiva kodin ja koulun välinen yhteistyö.

Erilaisia tukimuotoja

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen malliin, jossa tukimuodot ja -rakenteet vahvistuvat asteittain. Tuen tasot ovat yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. 

oppilas
oppiminen
opetussuunnitelma
tuki
yksilöllisyys
Kuva
Iloinen oppilas keinuu erityiskeinussa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Koulunuorisotyö

Yhtenäiskouluilla ja yläkouluilla työskentelee nuorisonohjaajia opetus- ja oppilashuollon henkilöstön kanssa. He tukevat nuorten kasvua ja hyvinvointia sekä lisäävät koulun yhteisöllisyyttä. Kouluissa tehtävää nuorisotyötä ovat osallisuuskasvatus, nuorisotiedotus ja -neuvonta, kerho- ja harrastetoiminta, kiusaamisen ehkäisy, kodin ja koulun välinen yhteistyö, ryhmäytysten ja tapahtumien järjestäminen, oppilaskunta- ja tukioppilastoiminnan tukeminen, pienryhmien ohjaus, vertaissovittelu ja välituntitoiminta. Koulunuorisotyön kohderyhmänä ovat 5.-9.-luokkalaiset. 

koulu
nuoriso
oppilas
oppiminen
Kuva
Oppilaita pöydän ympärillä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkäri

Jälkkäri on ohjattua ja monipuolista aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota järjestetään Jyväskylässä koulujen yhteydessä. Jälkkäriin voivat osallistua 1. ja 2. luokan oppilaat sekä erityisen tuen päätöksen saaneiden 1. – 5. -luokkalaiset. Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin yli 4 tuntia pääsääntöisesti kello 12.00–17.00 välisenä aikana. Aamutoimintaa järjestetään aamukerhona, mikäli ilmoittautuneita on riittävästi.

oppilas
koulu
toiminta
turvallisuus
iltapäivä
oppiminen
Kuva
Tyttö lukee satukirjaa Palokan kirjastossa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Luontokoulu

Jyväskylän luontokoulu tukee koulujen ympäristökasvatustyötä järjestämällä lapsille ja nuorille luontokoulupäiviä sekä koulutustilaisuuksia. Tarkoituksena on luoda oppilaille perusopetuksesta lukioon mahdollisuus osallistua luonto- ja ympäristökasvatukseen ja auttaa näin ymmärtämään ihmisen osaksi luontoa ja ympäristöään.

Opetuksen peruselementtejä ovat toiminnallisuus, käytännönläheisyys, aistien käyttö, seikkailut ja tarut. Opetus noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.

luonto
oppiminen
opetussuunnitelma
koulu
oppilas
Kuva
Kuusi koululaista melovat järvellä kanooteilla/Sami Talvensola. Kuva Sami Talvensola

Arviointi perusopetuksessa

Jyväskylässä arviointikulttuuriin kuuluvat

opetussuunnitelma
oppiminen
arviointi
oppilas
koulu
koululainen
osaaminen
Kuva
Hymyilevä tyttö katsoo kun aikuinen kirjoittaa kynällä paperille. Kuva Dolly Aittanen

Vieraiden kielten opiskelu

Vieraita kieliä tarvitaan niin ammatillisessa koulutuksessa kuin lukiossakin. Koulussa opiskeltu vieras kieli antaa hyvän pohjan oppia kieliä myös myöhemmin aikuisena.

oppiminen
koulu
oppilas
englanti
ruotsi
saksa
ranska
venäjä
espanja
opetussuunnitelma
Kuva
Englannin, Ranskan, Saksan ja Venäjän liput. Kuva viestintä