Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 13.3.2024 mm. kulttuuri- ja kansalaistoiminnan avustukset ja tilinpäätös

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta käsittelee 13.3. kokouksessa muun muassa kulttuuri- ja kansalaistoiminnan harkinnanvaraiset avustukset. Nyt jaettavaksi esitettyjen avustusten lisäksi kulttuuri- ja liikuntalautakunta on jo myöntänyt 17.1.2024 kokouksessa kulttuuri- ja kansalaistoiminnan kumppanuussopimuksiin yhteensä 762 100 euroa. Nyt jaettavat kulttuuri ja kansalaistoiminnan avustukset ovat niin sanottuja harkinnanvaraisia toiminta- ja kohdeavustuksia, joihin on budjetoitu jaettavaa yhteensä 180 000 euroa.

Kulttuuritoiminnan harkinnanvaraisiin toiminta- ja kohdeavustuksiin on tänä vuonna käytettävissä yhteensä 120 000 euroa.

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
päätöksenteko
päätös
avustus
kohdeavustus
kulttuuriavustus
toiminta-avustus
kansalaistoiminta
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 17.1. kulttuurin ja kansalaistoiminnan avustussopimukset

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta käsittelee keskiviikkona 17.1.2024 muun muassa kulttuurin ja kansalaistoiminnan avustussopimukset ja Gradian oppilaspaikkasopimuksen.

Kulttuuritoiminnan kumppanuussopimukset vuodelle 2024

Jyväskylän kaupungin kulttuuritoiminnan kumppanuussopimuksiin on varattu 564 400 euro

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kokous
kulttuuri
kansalaistoiminta
avustus
päätöksenteko
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet lumihangen ympäröimänä. Kuva Miia Lyyra

Huhtasuon jalkapallohallin suunnitelma etenee päätöksentekoon Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen palveluverkkoselvityksessä 2020-2021 selkeänä kehittämisen kohteena nousi jalkapallon sekä muiden palloilulajien olosuhteiden kehittäminen kaupungissa. Harrastajien ja seurojen määrä, Vehkahallin talvikunnossapidon haasteet sekä Hippoksen jalkapallon harjoittelutilojen käyttökielto ovat haastaneet jalkapallon ja muiden hallitilaa tarvitsevien lajien tilannetta entisestään.

Tehtyjen selvitysten pohjalta käynnistyi kaavoitus, jossa selvitettiin jalkapallon harjoitushallin sijaintipaikkaa ja raken

Asiasanat:  
hankesuunnitelma
jalkapallohalli
päätöksenteko
liikuntapääkaupunki
liikuntapaikka
liikuntapalvelut
Kuva
Huhtasuon jalkapallohallin visualisointi. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylä - UNICEFin Lapsiystävällinen kunta

Jyväskylä on saanut UNICEF-lapsiystävällinen kunta tunnustuksen sitoutuneesta ja aktiivisesta kehittämistyöstä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja kansainväliseen Child Friendly City -malliin ja se auttaa kuntia edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Mallin ja UNICEFIN tuella Jyväskylä edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa.

unicef
lapsiystävällinen
kunta
lasten oikeudet
kuuleminen
osallistuminen
vaikuttaminen
päätöksenteko
Kuva
Jyväskylä - Unicefin lapsiystävällinen kunta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Viranhaltijapäätökset

Viranhaltijapäätökset 1.1.2016 alkaen (lukuun ottamatta salassa pidettäviä päätöksiä) pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa kuntalain 140 §:n mukaisesti. Ennen vuotta 2016 tehtyjä päätöksiä voi selailla tähän tarkoitukseen varatulla yleisöpäätteellä kaupungintalon aulassa. Näiden (ennen vuotta 2016 tehtyjen) päätösten osalta pyydetään tarvittaessa ottamaan yhteyttä kaupungin kirjaamoon, kirjaamo[at]jyvaskyla.fi tai puh. 014 569 0888.

päätöksenteko
päätös

Sivistyslautakunta 2021-2025

Jyväskylän kaupunginvaltuusto nimesi kokouksessaan 2.8.2021 sivistyslautakunnan, jonka toimikausi jatkuu 31.5.2025 saakka. Sivistyslautakuntaan kuuluu 13 jäsentä.

Sivistyslautakunnan tehtävät

Sivistyslautakunta vastaa varhaiskasvatuslain, kotihoidon ja yksityisenhoidon tuesta annettujen lakien, perusopetuslain, nuorisolain ja oppilas- ja opiskeluhuoltolain sekä niihin liittyvän muun lainsäädännön nojalla järjestettävistä palveluista.

Hallintosäännössä määrättyjen tehtävien lisäksi sivistyslautakunta

päätöksenteko
pöytäkirja
Kuva
Sivistyslautakunnan ryhmäkuva. Kuva Minna Hakkarainen

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 2021 - 2025

Jyväskylän kaupunginvaltuusto nimesi kokouksessaan 2.8.2021 kulttuuri- ja liikuntalautakunnan, jonka toimikausi jatkuu 31.5.2025 saakka. Kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa on yhdeksän jäsentä.

päätöksenteko
pöytäkirja

Kaupunginvaltuuston kokoukset ja kokousvideot

Kaupunginvaltuusto kokoontuu n. 12 kertaa vuodessa. Kokoukset ovat julkisia. Kokoukset pidetään kaupungintalolla, Vapaudenkatu 32. Poikkeuksellisesti kokous voidaan pitää myös muualla.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan, jos ei muutoin päätetä.

Live-lähetys alkaa hetkeä ennen kokouksen alkua

 

 

 

kaupunginvaltuusto
luottamuselin
päätöksenteko
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet Lutakon rantanurmella. Kuva Jaana Pinson

Esityslistat ja pöytäkirjat

Kaupunginvaltuuston esityslistat julkaistaan verkossa kokousta edeltävän viikon keskiviikkona.

Pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana maanantaina ja julkaistaan verkossa tiistaina.

kaupunginvaltuusto
päätöksenteko

Vaalit Jyväskylässä

Tietoa kunta-, eduskunta-, europarlamentti- ja presidentinvaaleista Jyväskylässä: 

  • vaalien järjestäminen
  • äänestysajat ja -paikat
  • kuntavaalien tulokset

Lisätietoja oikeusministeriön vaalisivulta

Vaalitoimiston toimistonhoitajat
Paula Vornanen ja Niina Ekstam
p. 040 351 1402, vaalit[at]jyvaskyla.fi
Postiosoite: PL 193, 40101 Jyväskylä

päätöksenteko
osallistuminen
vaalit
Kuva
Nainen maskissa äänestyskopissa. Kuva Jiri Halttunen

Kaupunginhallitus 2023-2025

Jyväskylän kaupunginvaltuusto nimesi kokouksessaan 12.6.2023 kaupunginhallituksen, jonka toimikausi jatkuu 31.5.2025 saakka.

Jyväskylän kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon valittiin puheenjohtajaksi Caius Forsberg (Kok.), 1. varapuheenjohtajaksi Meri Lumela (Vihr.) ja 2. varapuheenjohtajaksi Jari Colliander (Kesk.).

Kaupunginhallituksen tehtävät

luottamuselin
päätöksenteko

Kaupunginvaltuusto 2021-2025

Kuntavaaleissa 2021 valittiin Jyväskylän kaupunginvaltuustoon 67 jäsentä, jotka jakautuvat seuraavasti:

SDP 13, KOK 13, VIHR 12, KESK 9, PS 9, VAS 7 ja KD 4.

luottamuselin
päätöksenteko
kaupunginvaltuusto