Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jaana Rannikko: Kapteeni & Komppania

6.4.–30.4.2017

”Ai ai, kapteeni!”, lausui amiraali, kun mustavalkean ja oranssin kirjomassa asussaan ruorin tyyrpuurin puoleiselle kapulalle lehahti. Siiven asento määräsi matkan suunnan. Ihmisyyden repaleinen näytäntö ajan mitan.

Sukupolvet taittuivat etelän punaisessa auringossa, pohjolan akvarelliöissä. Saman kuun kiertoa seurasimme kaikki. Sinä katsoit ja hän näki.

valokuva
näyttely
luovan valokuvauksen keskus
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Aura Kotkavirta & Jussi Juurinen

5.5.-28.5.2017

Jussi Juurinen

Yhteisnäyttelyssämme esillä olevan teoskokonaisuuden lähtökohtana on vuosien varrella työhuoneelleni kerääntynyt painolaattojen kokoelma. Ensimmäisistä puupiirroksistani lähtien olen säilyttänyt kaikki työskentelyssä syntyneet painolaatat. Syynä laattojen säilyttämiseen on keräilijäluonteeni, mutta myös painolaattojen kiinnostavuus. Usein laattoihin tallentuu työskentelyn myötä jotain pakottamatonta ja kaunista, jonka myötä ne ovat monesti kiinnostavampia kuin niistä otetut vedokset.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

TURUN TAIDEGRAAFIKOT RY Painettu Turussa – Tryckt i Åbo

29.6.–23.7.2017

Vuonna 1933 perustettu Turun Taidegraafikot ry on Suomen vanhin taidegrafiikan paikallisyhdistys. Sen tarkoituksena on edistää taidegrafiikan harjoittamista sekä lisätä mielenkiintoa taidegrafiikkaa kohtaan. Yhdistys ylläpitää Aurajoen rannalla Galleria Joellaa ja taidegrafiikan myyntikokoelmaa sekä grafiikan yhteistyöhuonetta Barkerin Ateljeet -tiloissa.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Esa Ylijaasko: November Is a Beginning

27.7.-20.8.2017

Valokuvaaja Esa Ylijaasko dokumentoi Syyrian kurdipakolaisten arkea ja selviytymistä Süleymanien moskeijan alueella Istanbulissa, Turkissa vuosina 2013–17

NOVEMBER IS A BEGINNING / MARRASKUU ON ALKU

valokuva
näyttely
luovan valokuvauksen keskus
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Kaisa Koljonen & Marko Ikävalko: Undercurrent

24.8.–17.9.2017

Näyttely koostuu taiteilijapariskunta Kaisa Koljosen ja Marko Ikävalkon taidegrafiikasta ja piirroksista. Koljosella on esillä eri tekniikoin (ImageOn, etsaus ja akvatinta) toteutettuja teoksia, ja Marko Ikävalkolla kivilitografioita ja piirustuksia. Tekijät ovat valmistuneet Saimaan Amk:sta kuvataiteilijoiksi 2015, ja muuttaneet työskentelemään Jyväskylään syksyllä 2016.

näyttely
grafiikka
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Annika Kivi: Pinnalla

21.9.-15.10.2017

Annika Kivi käsittelee teoksissaan omakohtaisia ja yhteiskunnallisia aiheita ja pohtii miten digitaalisen viihteen ja informaation tulva vaikuttaa meihin, kun olemme yhteydessä loputtomiin ärsykkeisiin kuvaruutujen kautta. Hän valmistuu kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta jouluna 2017.

PINNALLA

Ne, jotka menevät pinnan alle, menevät sinne omalla vastuullaan.
– Oscar Wilde, Dorian Grayn muotokuva.

näyttely
luovan valokuvauksen keskus
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Petri Juntunen: At the Heart of It All

21.9.-15.10.2017

Petri Juntusen valokuvakokonaisuus At the Heart of It All jäsentää inhimillistä olemassaolon kokemusta ja maailmankaikkeuden luonnetta. Kun ihminen tulee tietoiseksi kaiken lopullisuudesta, se aiheuttaa ahdistusta, joka ajaa yksilön etsimään mieltä ja merkitystä siinä kuitenkin alati epäonnistuen. Albert Camus’ta mukaillen maailma itsessään ei tarjoa vastausta tähän järjen kaipuuseen, sillä maailman muoto sotii ihmisen luonnetta vastaan. Kohtaamme maailman kautta ainoastaan lopun vääjäämättömyyden, elämän päätepisteen.

näyttely
luovan valokuvauksen keskus
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Ville Malja: Oodi elämälle

16.11.–10.12.2017

En tiedä tarkalleen, mitä olen ja mitä edustan. Suurin haaveeni on kuitenkin olla olemassa niin, että kunnioitan elämää mahdollisimman paljon. Epäonnistun usein. Tästä lähtökohdasta syntyi tämä näyttelytrilogia.

Olen koulutukseltani valokuvaaja, mutta pelkkä kuvien kautta kertominen tuntui riittämättömältä. Tarvittiin lihaan ja verta. Plastisia muotoja, konkretiaa. Niitä asioita mistä maailma on ihan oikeasti tehty. Teostenmateriaaleina on käytetty mm. puuta, marmoria, rautaa ja eläimen karvaa. Kaikki on totta.

näyttely
luovan valokuvauksen keskus
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Ratamon graafikot

14.12.2017.-7.1.2018

Grafiikanpajatoiminnan 40-vuotisjuhlavuoden aloittaa Ratamon graafikot -näyttely. Grafiikan paja aloitti toimintansa Jyväskylässä vuonna 1978, aluksi Nikolainkulmassa Vapaudenkadulla, sitten Hannikaisenkadulla Halosen talossa. Vuona 2012 toiminta siirtyi Veturitalleille, jossa on tehty grafiikkaa jo 5 vuotta. Grafiikan pajan toimintaan on alusta lähtien kuulunut kurssien järjestäminen, nykyisin tiloissa järjestetään myös kansalaisopiston grafiikan kurssit.

grafiikka
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Keskisuomalaisen valokuvataiteen 13. aluenäyttely

11.1.–4.2.2018

Luovan valokuvakeskuksen järjestämään 13. keskisuomalaisen valokuvataiteen aluenäyttelyyn tuli teosehdotuksia 34 henkilöltä, joista osa tarjosi näyttelyyn useampaa teoskokonaisuutta. Lähes 50 teoskokonaisuudesta näyttelyn jurytti Suomen valokuvataiteen museon entinen johtaja Asko Mäkelä.

luovan valokuvauksen keskus
valokuva
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

TOÛA TOÛA: A Year without Water

8.3.-1.4.2018

-Prosessoin tällä hetkellä ihmisluontoa, ihmistä ja luontoa, fyysistä kuolemaa, egokuolemaa, ekologista kuolemaa, elämää, kaiken yhteen liittävää ja erottavaa tyhjyyttä sekä tasapainoa ja tasapainottomuutta. 

Näyttelykokonaisuuden välineinä toimii vesi, pysähtyneisyys ja aika, joiden läpi suodattuu luonnon ja ihmisen vertauskuva, symbioosin välttämättömyyden kuva ja lopulta: elämän ja kuoleman kuva.

valokuva
luovan valokuvauksen keskus
näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Miina Laine: Meri

5.4.–29.4.2018

Vedossarjan nimi on Meri. Työskennellessäni en ole käyttänyt apuna luonnoksia tai suoraa havaintoa, enkä näin ollen pyrikään esittävyyteen, vaan ennemminkin välittämään kokemuksen tai tunteen. Monotypian parissa työskennellessäni teen usein töitä projektipohjaisesti; minulla on aika ja paikka, jotka määrittelevät työskentelyäni. Paikan kokemus on lähtökohtana, ja pajalla nämä kokemukset, muistot koetusta, siirtyvät laatalle.

näyttely
grafiikka
Kuva
Ratamon näyttely, Miina Laine

Anna Kuokkanen: Odotustila - turvapaikanhakijoiden arki Suomessa

4.-27.5.2018

Näyttely valottaa turvapaikanhakijoiden arkea neljän henkilön tarinoiden kautta. Nigerialainen Itohan joutui 16-vuotiaana ihmiskaupan uhriksi ja työskenteli vuosia prostituoituna Italiassa. Hasnaa ja Omer pakenivat Irakista poliittista ja uskonnollista vainoa. Pakistanilainen Sanawar matkusti salakuljettajan kontissa viikon miltei ilman ruokaa ja vettä.

näyttely
luovan valokuvauksen keskus

Jari Haanperä: Kuvajaisia

4.5.27.5.2018

Kuvajainen
Heijastuma, peilikuva
Uni-, haave-, harhakuva, näky

näyttely
valokuva
luovan valokuvauksen keskus
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Simo Peteri: Paikalliset

31.5.-21.6.2018

Jyväskyläläisen valokuvaaja Simo Peterin tutkimusmatka näyttää tavallisten ihmisten kasvot ja kotiseudun valokuvaajan silmin.

näyttely
valokuva
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Markus Lampinen: KUVIA

31.5.-21.6.2018

Joku on joskus sanonut minulle, että tyhjästä on hyvä aloittaa, että tyhjä on kantava perusta uudelle ja hyvälle. Pitää havainnoida ympäristöä ja katsoa josko jotakin voisi jäädä elämään ja siirtyä paperille. Se toinen alku on motiivi, ajatus, jonka perusteella valikoidaan ympäristöstä kuvattavat asiat. On kuitenkin vaikea ratkaista ongelmia, jos kumpikaan edellä mainituista tavoista ei tuota tulosta. Ehkä tyhjä ei olekaan se mistä lähdetään liikkeelle, vaan se on määränpää. Tai se vaan on.

näyttely
grafiikka
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Juha Myllymäki: Lucid Dreams - Hortoilua Afrikassa

28.6.–22.7.2018

Juha Myllymäki on 48-vuotias entinen freelancer lehtikuvaaja, joka on kuvannut omakustanteisesti Afrikassa vuosien 2005-2016 välisenä aikana useaan otteeseen, yhteensä 15 maassa. Työmetodina on useimmiten ollut yksin tapahtuva päämäärätön harhailu, ilman ennakkosuunnittelua tai paikallisia kontaktihenkilöitä.

www.juhamyllymaki.net

näyttely
valokuva
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Pierre Oscar Brunet: Muistin väri

25.7.-19.8.2018

Pierre Oscar Brunet`lla (s.1989, Ruotsi) on suomalaiset sukujuuret, jotka vetävät häntä Suomeen säännöllisin väliajoin. Jyväskylän grafiikanpajalla hän on käynyt työskentelemässä useaan otteeseen, ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lähtökohta nyt esillä olevalle projektille olivat sattumanvaraiset retket lähimaastossa ja eksymiset tuntemattomissa metsissä. Näyttelyinstallaatiossa on esillä serigrafioita, valokuvia ja filmejä.

www.pierreoscarbrunet.com/

näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Tuula Lehtinen: Latest Harvest ja Jalo Porkkala: Köyhä dagerrotyyppi

13.12.2012–6.1.2013
Tuula Lehtinen: Latest harvest

Tuula Lehtinen liikkuu taiteessaan vapaasti eri ilmaisumuotojen ja tekniikoiden välillä. Viime vuosina grafiikan ja maalausten rinnalle ovat nousseet mosaiikkiteokset sekä grafiikan ja posliinin yhdistäminen. Tässä näyttelyssä on esillä grafiikkaa, mm. Viipurissa Salmelan taiteilijaresidenssissä vietetyn ajan pohjalta syntyneitä teoksia sekä uusia, pigmenttivedosta ja kuivaneulatekniikkaa yhdistäviä suurikokoisia vedoksia.

näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä

Ulla Ruppa (Virta): Ennennäkemättömiä

4.10.–28.10.

Ulla Ruppa (entinen Virta) on jyväskyläläisen grafiikan uranuurtaja, joka on työskennellyt Jyväskylän Grafiikkakeskuksen grafiikan pajalla sen perustamisesta lähtien 1980-luvun alussa. Pajan muutto uusiin tiloihin vanhoille Veturitalleille merkitsi taiteilijalle jonkinlaista inventaariota menneeseen. Käytyään läpi vedoslaatikoitaan, sieltä paljastui teoksia vuosien takaa, jotka olivat olleet osittain jo unohduksissa ja joista monet eivät ole koskaan olleet esillä missään tai ainakaan kotikaupungissa Jyväskylässä.

näyttely
Kuva
Ratamon tiiliseinä