Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jyväskylän Ysiplus-opetukseen haetaan ajalla 25.3.- 5.4.2024

Hakea voivat ysiluokkalaiset nuoret, joilta on jäänyt tai on vaarassa jäädä peruskoulun päättötodistus saamatta.

Elokuussa käynnistyvään Ysiplus-opetukseen haetaan ajalla 25.3.-5.4.2024. Hakea voivat ysiluokkalaiset nuoret, joilta on jäänyt tai on vaarassa jää

Asiasanat:  
perusopetus
haku
Kuva
Kahdet kädet näppäimistöllä. Kuva Jiri Halttunen

Kestävää arkea opitaan osana perusopetuksen opetussuunnitelman sisältöjä

Vaajakosken yhtenäiskoululla on seitsemäsluokkalaisille oma koulu-TET, jossa kestävää arkea harjoitellaan käytännön työtehtävien kautta.

Resurssiviisaus on yksi Jyväskylän kaupunkistrategian neljästä kärjestä.

Asiasanat:  
resurssiviisaus
perusopetus
harjoittelu
opetussuunnitelma
kasvutarina
Kuva
Kaksi tyttöä pyyhkivät ruokapöytää koulun ruokalassa. Kuva Jyväskylän kaupunki

Sivistyslautakunta päättää 21.2.2024 Jälkkärin uusista toimintamaksuista

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 21.2.2024 kello 15.00. Lautakunnan esityslistalla on muun muassa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin uudet toimintamaksut, perusopetuksen tuntijakoon tehtävät korjaukset sekä lukuvuoden 2024-2025 opetushenkilöstön virkasuunnittelun ja opetusresurssin jakamisen perusteet.

Aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin uudet maksut 1.8.2024 alkaen 

Sivistyslautakunta saa päätettäväkseen perusopetuksen aamu- ja iltapäivä

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
jälkkäri
perusopetus
resurssit
Kuva
Pieniä oppilaita piirissä kädet käsissä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sivistyslautakunnassa 22.11.2023 Punapaulan päiväkodin perustaminen, talousarviomuutos ja tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe

Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäisen vaiheen, päiväkoti Punapaulan perustamisen ja vuoden 2023 talousarvion muutokset. Lisäksi lautakunnalle esitellään kasvun ja oppimisen palvelujen neljännesvuosikatsausta.

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnitelman ensimmäinen vaihe linjaa lähikouluperiaatteesta

Kasvun ja oppimisen tuen kehittämissuunnite

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talous
kehittäminen
opetus
perusopetus
päiväkoti
Kuva
Punapaulan päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylässä perusopetusikäisten koulupoissaoloja ehkäistään yhteisillä käytänteillä ja yhteistyössä perheiden kanssa  

Jyväskylän perusopetuksessa oppilaan poissaoloja seurataan ja poissaoloihin, myöhästymisiin tai kesken päivän koulusta poistumiseen puututaan yhteisillä toimenpiteillä. Puuttuminen on ennaltaehkäisevää, oppilaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevaa.

Tavoitteena on tukea oppilaan läsnäoloa koulussa ja vahvistaa kouluun kiinnittymistä, mikä ennaltaehkäisee poissaoloja ja edistää oppimista.

Asiasanat:  
poissaolo
perusopetus
yhteydenotto
käytäntö
Kuva
Tietokone, värikynät ja oppikirjat pöydällä

HarrastusLaturista löytyy Jyväskylän kaupungin tarjoama lasten ja nuorten maksuton harrastustoiminta

Maksuton harrastustoiminta kouluissa starttaa syyskuun puolivälissä. Harrastusryhmät järjestetään koulupäivien yhteydessä joko ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen koulujen tiloissa tai lähellä koulua. Jyväskylän kaupungin järjestämä lapsille ja ja nuorille tarkoitettu maksuton harrastustoiminta on kerätty sähköiseen HarrastusLaturiin. Ilmoittautuminen ryhmiin käynnistyy 4.9. klo 18.

Jyväskylän kaupunki järjestää monipuolisesti erilaista harrastustoimintaa peruskouluikäisille jyväskyläläisille lapsille ja nuorille.

Asiasanat:  
liikunta
nuoriso
nuorisotila
teatteri, harrastus, nuorisoteatteri, ilmaisu
harrastus
liikuntaharrastus
kulttuuri
opetus
perusopetus
Kuva
Alakouluikäinen tyttö heittämässä pallon kohti koria harjoituksissa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Jyväskylän sivistyslautakunta päättää 14.6.2023 opiskeluhuoltosuunnitelmiin tulevista muutoksista 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 14.6.2023 kello 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen Jyväskylän perusopetusta koskevat opiskeluhuoltosuunnitelman. Lisäksi lautakunnalle esitetään vastaus valtuustoaloitteeseen tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksen pilotoinnista Jyväskylässä sekä miten toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma toteutetaan varhaiskasvatuksessa.  

Muutoksia Jyväskylän esi- ja perusopetusta koskeviin opiskeluhuoltosuunnitelmiin 

Hyvinvointialueiden käynnistyminen toi muutoksia opiske

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
kokous
perusopetus
varhaiskasvatus
Kuva
sivistyslautakunta yhteiskuvassa kaupungintalon edessä

Jyväskylän kasvun ja oppimisen palvelujen kehittämisohjelma sivistyslautakunnassa 23.11.2022

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 23.11.2022 klo 15.00. Lautakunta saa tuolloin päätettäväkseen muun muassa kasvun ja oppimisen palvelujen kehittämisohjelman.

Lautakunnalle esitellään myös vastaus opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntöön perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista t

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
kokous
perusopetus
varhaiskasvatus
nuoriso

Hakeminen 7.-9. -musiikkiluokille

Vuosiluokkien 7.-9. -musiikkiluokkaopetus järjestetään Kilpisen yhtenäiskoulussa. Kuudes-, seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisilla on mahdollisuus hakea Kilpisen yhtenäiskoulun musiikkiluokille täydennyshaussa ajalla 24.10.-7.11.2023.

Nykyisillä seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisilla on mahdollisuus siirtyä musiikkiluokkaopetukseen joustavasti kesken kuluvaa lukuvuotta. Kuudesluokkalaiset hakevat elokuussa 2024 käynnistävälle lukuvuodelle.  Sähköinen hakulomake löytyy Wilma-järjestelmästä

musiikki
perusopetus
Kuva
Viisi mikrofonia rivissä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hakeminen 4.-6. -musiikkiluokille

Vuosiluokkien 4-6 musiikkiluokat sijaitsevat Kypärämäen koulussa. Kypärämäen koulun musiikkiluokalle haetaan ajalla 9.-29.1.2024 Wilma-järjestelmässä. Kolmasluokkalaisten huoltajat saavat viikolla 2 Wilma-viestin, jossa ohjeistetaan tarkemmin musiikkiluokalle hakemisen käytänteistä ja aikatauluista. Soveltuvuuskokeet järjestetään tammikuussa Kypärämäen koululla. Oppilaat saavat tiedon henkilökohtaisesta soveltuvuuskoeajasta.

Tieto musiikkiluokalle valituista oppilaista ilmoitetaan Wilma-viestillä tai kirjeellä kotiin helmikuun aikana. 

perusopetus
oppilas
haku
musiikki
Kuva
musiikkiluokkien kuoro. Kuva Anne Federley

Jyväskylä ja DigiOne-hanke mukana Suomi Areenan paneelikeskustelussa 15.7.2022 

Myös Jyväskylässä kolmella koululla elokuussa käyttöön otettavasta DigiOne -järjestelmästä keskustellaan Suomi Areenassa Porissa 15.7. Jyväskylästä mukana on sivistyspalvelujen kehittämispäällikkö Tuija Rasinen, joka osallistuu 15.7. klo 13.00 keskusteluun, jossa pohditaan, millaisia digitaalisia palveluja luotaisiin, jos koulu keksittäisiin tänään. 

Jyväskylä on DigiOne-edelläkävijäkuntana mukana koulujen uudenlaisten sähkö

Asiasanat:  
koulutus
opetus
perusopetus
digitalisaatio
digitaaliset palvelut
ICT
DigiOne
Kuva
Tabletin käyttöä opetuksessa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän sivistyslautakunnan päätöksiä 15.6.2022

Jyväskylän sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 15.6.2022 asiat esityslistan mukaisesti. 
Poikkeuksena asiat: 59, 60 ja 63.

Asia 59 Jyväskylän esiopetussuunnitelman ja kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman päivitys, johon toimialajohtaja teki kokouksessa seu

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päätös
varhaiskasvatus
perusopetus
nuoriso
Kuva
sivistyslautakunta yhteiskuvassa kaupungintalon edessä

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmien muutokset sivistyslautakunnassa 15.6.2022 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 15.6.2022 klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen varhaiskasvatussuunnitelmaan, esiopetuksen opetussuunnitelmaan ja kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluperusteiden sekä perusopetuksen, valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan ja perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen tulorajoihin 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset.

Lisäksi lautakunnalle esitellään kaupunginhallituksen uudelleen valmisteluun palauttama varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
opetussuunnitelma
esiopetussuunnitelma
perusopetus
turvallisuus
muutos
Kuva
Pienet lapset tutkivat opettajan kanssa tablettia. Kuva Dolly Aittanen

Jyväskylä on DigiOne-edelläkävijäkuntana mukana koulujen uudenlaisten sähköisten palvelujen ja toimintakulttuurin kehitystyössä 

Jyväskylä on mukana vuonna 2019 käynnistyneessä laajassa oppimisen ja hallinnon sähköisten palvelujen kehittämisen DigiOne-hankkeessa Vantaan, Espoon, Oulun, Tampereen, Turun, Lahden ja Kuntien Tieran kanssa.

Hankkeen tavoitteena on helpottaa ja parantaa oppijoiden ja oppilaitosten henkilöstön arkea sekä edistää oppimista, yhteiskehittämistä, yhdenvertai

Asiasanat:  
perusopetus
oppiminen
kehittäminen
digitaaliset palvelut
koulu
oppilas
opettaja
hallinto
pedagogiikka
viestintä
DigiOne
Kuva
Kolme oppilasta tutkiin tablettia vatsallaan maaten. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Oppilaan poissaoloihin puuttuminen

Jyväskylän perusopetuksen kouluilla otettiin käyttöön 1.8.2021 uusi ja yhtenäinen poissaoloihin puuttumisen toimintamalli. Oppilaan selvittämättömiin ja toistuviin poissaoloihin, myöhästymisiin ja kesken päivän koulusta poistumisiin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteisillä tukitoimilla. Puuttuminen on ennaltaehkäisevää, oppilaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevaa, positiivista ja oppilaan yksilöllistä kohtaamista.

perusopetus
käytäntö
poissaolo
puuttuminen
oppilas
ennaltaehkäisy
Kuva
Kolme oppilasta istumassa pulpettien ääressä ja tabletteja tutkimassa / Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

ELO-luokat (ent. EMO)

ELO-luokat ovat vaativan erityisen tuen pienryhmiä 2.-9.luokan oppilaille, jotka tarvitsevat pitkäkestoista tukea tunne-elämään tai käytökseen liittyvien tuen tarpeiden takia. ELO-luokkien ryhmäkoko on kuusi-seitsemän oppilasta. Ryhmässä työskentelee työparina erityisopettaja ja erityisluokanopettaja, kasvatusohjaaja ja koulunkäynnin ohjaajia.

perusopetus
tuki
oppiminen
Kuva
Lasten kädet ja jalat yhdessä piirissä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

DigiOne-hanke 2021-2023

DigiOne-hankkeessa tavoitteena on kehittää kansallinen koulutuksen digitaalinen palvelualusta, jossa on koottuna opettajan, oppijan, rehtorin, huoltajien ja hallinnon käyttämät tiedot, järjestelmät ja palvelut. Hankkeen myötä tavoitellaan merkittäviä säästöjä ja hyötyjä järjestelmissä ja työprosesseissa sekä kehittämisessä.

Hankkeen aikana tuotetaan palvelut perusopetukseen ja lukioon. Alustan suunnittelussa huomioidaan kuitenkin myös varhaiskasvatus ja ammatillinen koulutus. 

perusopetus
varhaiskasvatus
digitalisaatio
hanke
kehittäminen
yhteistyö
Kuva
Tietokoneen käyttöä. Kuva Outi Kaakkuri

JOPO on yleisopetusta toiminnallisessa pienryhmässä

JOPO on yleisopetusta toiminnallisessa pienryhmässä ja monimuotoisessa oppimisympäristössä - lähiopetusta koulussa sekä ohjattua opiskelua työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä.

-JOPO-ryhmä on tarkoitettu ensisijaisesti oppilaille, joilla opinnot tuntuvat takkuilevan.

Asiasanat:  
JOPO
perusopetus
Kuva
Nainen tietokoneella. Kuva Tero Takalo-Eskola

Liikuntapääkaupunki perusopetuksessa

Jyväskylässä lasten ja nuorten liikkumista edistetään koulupäivän aikana ja vapaa-ajalla. Liikuntasuositusten mukaisesti perusopetusikäisen tulisi liikkua 1-2 tuntia päivässä. Liikunnalliset välitunnit, toiminnalliset oppitunnit ja koulujen kerhotoiminta tarjoavat mahdollisuuksia ja kannustavat kokeilemaan erilaisia liikkumisen muotoja varsinaisten liikuntatuntien lisäksi. Koulumatkojen kulkemiseen jalan tai polkupyörällä kannustetaan.

koululainen
perusopetus
liikunta
harrastus
Liikkuva koulu
toiminnallisuus
oppiminen
liikuntapääkaupunki
Kuva
tyttöjä liikuntatunnilla juoksemaan lähtemässä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Oppilasmäärät kouluittain

Oppilasmäärät päivitetään 20.9. ja 20.1. olevien virallisten tilastointipäivien jälkeen.  

POR=perusopetusryhmä

 

lapsi
koululainen
oppilas
lukumäärä
perusopetus
Kuva
oppilaita lattialla istumassa kirjoja lukemassa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen