Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon näyttely Verna Kovanen
Pääsisältö

29.8.-22.9.2024

Broken Holiday Album on valokuvaaja Verna Kovasen teossarja lapsuuden tutuista lomakohteista. Pohjois-Kyproksella ja Turkissa vuosina 2016–2019 kuvatut valokuvat vievät katsojan matkalle Välimeren rannoille. Kovaselle lomakohteet ovat kuin rikkimennyt aikakapseli, jossa nostalgiset muistot näyttäytyvät uudessa valossa auringon haalistamina. 

Syyskuussa 2022 Broken Holiday Album julkaistiin valokuvakirjana saksalaisen taidekirjakustantamo Kerber Verlagin toimesta. Kirja palkittiin Kauneimmat kirjat kilpailussa keväällä 2023. Näyttely on kiertänyt ympäri Suomea ja nyt se nähdään ensimmäisen kerran Jyväskylässä. 

Luovan valokuvauksen keskus ry:n järjestämä näyttely koostuu taiteilijan itsensä vedostamista valokuvavedoksista, serigrafiatöistä ja installaatiosta, jossa Broken Holiday Album kirja muuntuu näyttelyesineeksi muodostaen lähes kuusi metriä pitkän kuvajatkumon silkille painetun valokuvateoksen kanssa. 

Kysymykset liittyen identiteettiin, mielikuvitukseen, muistiin ja unelmiin ovat valokuvataiteilija Verna Kovasen taiteellisen työn keskiössä. ”Tapa, jolla keräämme omaa historiaamme valokuvin perheen kuva-albumeihin ja sosiaalisen median kuvavirtoihin kiehtoo minua. Valokuvasarjani Broken Holiday Album on omaelämänkerrallinen, mutta sitä voi tarkastella myös universaalisti koetusta jaetun muiston näkökulmasta. Kiinnyn paikkoihin, kuten ihmiset yleensä. Tärkeisiin paikkoihin linkittyy muistoja, jotka muovaavat identiteettiäni. Matkakuvien ottamiseen ja katseluun liittyvä tapakulttuuri vahvistaa sidettämme lomakohteisiin, vaikka niissä vietetty aika jäisi lyhyeksi.” Kovaselle nostalgiset kuvauspaikat näyttäytyvät hämmentävinä turismin eskapistisina näyttämöinä, joissa henkilökohtaiset muistot yhdistyvät geneeriseen ja paljon kopioituun massaturismin luomaan lomailun konseptiin. Täyteen rakennetuilla rannoilla vuorottelevat osittain jo rapistuneet jättihotellit keskenjääneiden rakennushankkeiden kanssa. Nämä modernit rauniot ovat tulevaisuuden ja menneisyyden luomassa välitilassa, joita katsoessaan tulee miettineeksi, millainen on suosikkilomakohteiden ja pakettimatkailun tulevaisuus aikana, jolloin ilmastonmuutos kuumentaa lomasäät äärimmilleen? Voiko kroonistuneesta romanttisesta kaukokaipuusta ja matkakuumeesta parantua? 

Verna Kovanen (s.1989) on helsinkiläinen valokuvataiteilija ja taiteen maisteri (Aalto-yliopisto 2020). Kovasen teoksissa lähtökohtina toimivat usein paikkasuhde ja arkistoista löytyneet valokuvat. Taiteilijan jatkuva kiinnostus nostalgian ja mielikuvituksen teemoja kohtaan näkyvät hänen valokuvakirjoissaan. Lomamuistoja ja turismia käsittelevä Broken Holiday Album (Kerber Verlag, 2022) on Kovasen tuorein julkaisu. Aiempi vuonna 2016 julkaistu Näkymättömät käsittelee taas dokumentaarisen valokuvan keinoin lasten mielikuvitusystäviä. 

Kovasen valokuva-, grafiikka- ja videoteoksia on nähty viime vuosina useissa soolonäyttelyissä Suomessa, muun muassa Mikkelin valokuvakeskuksessa 2023, Helsingin Korjaamolla 2019, sekä Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa 2022. Lisäksi Kovasen teokset ovat osallistuneet useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, kuten Pori Biennaleen 2020, Marek Galleriassa Itävallassa 2018 Images Tropes and Narratives –näyttelyyn, sekä samana vuonna Yhdysvalloissa Aqua Art Miami –tapahtumaan. Nyt nähtävän Galleria Ratamon näyttelyn kanssa samaan aikaan Broken Holiday Album sarjan kuvia on esillä Helsingin, Viron ja Liettuan taiteilijaseurojen yhteissatsauksessa Eroded Spacescapes näyttelyssä Vilnassa Galleria Arkassa.

Alasivu
Kuva
Ratamon näyttely Verna Kovanen