Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon näyttely, Nagy
Pääsisältö

Ihminen (työläinen) tuntee (…) itsensä inhimillisissä toiminnoissaan enää vain eläimeksi.
Eläimellisestä tulee inhimillistä ja inhimillisestä eläimellistä.

Karl Marx, Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset, 1844

Projektin idea on saanut alkunsa George Orwellin poliittisesta satiirista Eläinten vallankumous. Kirja kertoo metaforisesti totalitarismin synnyn. Sortohallintoja ja diktatuureja on edelleen, joten Orwellin teksti on ajankohtainen. Orwell saattaa olla jopa enemmän ajankohtainen kuin aikana, jolloin kirjoitti kirjansa, artikkelinsa, esseensä.

Kaksoisjattelu, isoveli, valtion tekemä tarkkailu, itsesensuuri, manipulaatio, historian uudelleen kirjoittaminen, cancel-kulttuuri, populismi, totuudenjälkeinen aika, poliittisten vastustajien eliminointi, valtava määrä tietoa koko ajan ja valetietoa ovat kaikki muistumia orwellilaisesta maailmasta.

Orwellin teksti on terävä kritiikki Venäjän vallankumouksesta vuonna 1917, joka johti vain johtajien vaihtoon. Eläimet kaatavat niitä hyväksikäyttävän ihmisen ja perustavat oman tasa-arvoisen yhteisön. Siat saavat valtaa, mikä johtaa niiden armottomaan diktatuuriin. Lopussa eläimet nousevat uutta johtajaa vastaan ja kaatavat korruptoituneet vallanpitäjät. Ihmiset kirjassa edustavat kapitalisteja ja aristokraatteja ja eläimet ovat kommunisteja ja työläisiä. Jokaista eläintä vastaa todellinen historian henkilö. Sieltä löytyy Karl Marx, Lenin, Stalin, Trotsky, Nikolai II, Rasputin, Molotov, Hitler, Ribbentrop, Churchill jne.

Näyttelyn teokset ovat monotypioita ja kuvaavat todellisia historian poliittisia henkilöitä ja historian tapahtumia, joista kirjassa kerrotaan. Kaikki eläimet muuttuvat ihmisiksi ja suljettu maatila Neuvostoliitoksi.

***

Daniel Nagy (s. 1981, Romania)
Valmistui vuonna 2006 The University of Art and Design, Cluj, Romania. Asuu ja työskentelee Oulussa.

 

Kuva
Ratamon näyttely Nagy

George O., monotypia, 2021 

Asiasanat:  
taidegrafiikka
taidenäyttely