Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon näyttely Pirjetta Brander
Pääsisältö

31.3.-24.4.2022

KIHISEVÄ TYHJÄ

Nähdä Maailma Hiekanjyvässä,
Ja taivas Villikukassa,
Pitää Äärettömyyttä Kämmenellä,
Ja Elää Iankaikkisuus tunnissa

William Blake, suom. Risto Ahti

 

Teosteni lähtökohta on tyhjyys. Työskennellessäni olen noudattanut muinaisten luomiskertomusten kaavaa. Alussa on pimeys, sitten valo ja heijastus. Toisin sanoen: alussa on tyhjä, sitten piste ja viiva josta vähitellen kehittyy kuva.

Olen katsonut aiheitani ja piirtänyt ne mahdollisimman tarkasti. Tällä metodilla olen pyrkinyt asioiden ytimeen.

Teosten aiheita ovat kasvit sekä aluskasvillisuuden rakenteet. Teosten tekniikka on perinteinen grafiikan menetelmä, kuivaneula, jossa kuvat kaiverretaan terävällä piirtimellä suoraan kuparilevyyn. Jälki on yllätyksellistä, sävykästä ja tarkkaa. 

Piste ja viiva kerrallaan maailma on rakentunut uudelleen. On syntynyt uusi maailman kuva. Tekemällä teokset olen todistanut että tyhjyys kihisee elämää.

Näyttelyssä on mukana yhteistyössä graafikko Janne Laineen kanssa toteutettuja teoksia. 

Ne koostuvat kahden taiteilijan erikseen tekemistä grafiikan laatoista.  Uniikit teokset on sommiteltu klassisten luonnontieteellisten kuvitusten tapaan kokonaisuuksiksi, joissa kasvien juuret, varret, lehdet, kukinnot, hedelmät ja siemenet esiintyvät kuvassa samanaikaisesti. 

Eri lajisten kasvien osat on vedostusvaiheessa ympätty hybrideiksi.

Näyttely on omistettu Marra Lampille.

Kiitos Taiteen edistämiskeskus ja Studio Janne Laine

pirjettabrander.com/

 

Ratamon näyttely Pirjetta Brander
ratamon nayttely brander.jpg

 

Asiasanat:  
taidenäyttely
taidegrafiikka