Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

12.12.2018–6.1.2019

4XJKL -näyttely kokoaa yhteen neljän Jyväskylässä työskentelevän kuvajournalistin valokuvia. Galleria Ratamon yhteisnäyttelyssä on esillä Tommi Anttosen, Petri Blomqvistin, Hanna-Kaisa Hämäläisen ja Mikko Vähäniityn  tulkintoja Jyväskylästä ja muualta Keski-Suomesta. Jokainen näyttelyn kuvaajista työskentelee vapaana kuvajournalistina lukuisille eri valtakunnallisille ja kansainvälisille medioille. 

Ainutlaatuinen näyttely esittelee kuvia yhteiskunnan eri laidoilta, urheilusta politiikkaan, henkilökuvista reportaaseihin ja uutiskuvista kuvituskuviin.  Kuvat ovat pääasiassa tehty tilaustöinä eri medioille tai ne ovat kuvaajien omista dokumentaarisista projekteista.  

Kuvajournalisti tallentaa historiaamme sekunnin sadasosan tarkkuudella. Visuaalisessa journalismissa kuva voi häiritä, ärsyttää, kiehtoa ja välillä se myös viihdyttää ja lempeästi naurattaa. Kuvajournalismi on joskus kuin kivi kengässä, joka vähän härnää ja muistuttaa, että katso, maailma on tällainenkin.

Kuvaajat julkaisevat näyttelykataloginaan tabloid-kokoisen lehden, jota jaetaan pääasiassa Galleria Ratamossa. 

−−−−−−−−−−−−
Jyväskyläläinen Petri Blomqvist (s.1970) on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista (AMK). Hän on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja saanut tunnustusta muun muassa Kuvajournalismi-kilpailuissa. Vapaana kuvaajana hän aloitti 1997 Helsingissä asiakkainaan eturivin aikakausi- ja sanomalehdet, sekä erilaiset viestintä- ja mainostoimistot. Vuonna 2007 Blomqvist muutti synnyinkaupunkiinsa Jyväskylään missä jatkaa intohimoisesti freelancer-valokuvaajana.

Kuva
Ratamon näyttely Petri Blomqvistin kuva amerikkalaisesta David Abresta

Tommi Anttonen (s.1975) on jyväskyläläinen vapaa valokuvaaja. Kuvajournalismia hän opiskeli Lahden Muotoiluinstituutin (AMK) Kuvajournalismin erikoistumisopinnoissa. Anttonen on työskennellyt vuodesta 1996 alkaen keskeisille sanoma- ja aikakauslehdille sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisäksi Anttonen on kuvittanut lukuisia palkittuja ruokakirjoja.

Kuva
Ratamon näyttely, Tommi Anttonen, Robin faneja Jyväskylässä

Mikko Vähäniitty (s. 1980) on freelance-valokuvaaja Jyväskylästä. Kymmenen vuoden ajan päätoimisesti valokuvaajana toiminut Mikko on erikoistunut kuvajournalismiin, erityisesti kuvareportaaseihin ja miljööpotretteihin. Hänen kuvaamiaan reportaaseja on palkittu alan kilpailuissa, esimerkiksi "Rehobot"-sarja valittiin vuoden 2015 kuvareportaasiksi Suomessa. Mikko työskentelee monipuolisesti kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille, sekä journalismin että kaupallisen kuvauksen parissa.

Kuva
Ratamon näyttely, Mikko Vähäniityn kuva kansainvälisestä koiranäyttelystä

Hanna-Kaisa Hämäläinen (s.1975) on muuramelainen valokuvaaja ja kuvajournalisti. Hämäläinen on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) valokuvataiteen maisteriksi vuonna 2004. Hän on työskennellyt vuodesta 2000 alkaen kuvajournalistina ja kaupallisena valokuvaajana, toteuttanut omia näyttelyitä, tuottanut alan tapahtumia, kuratoinut ja tuomaroinut näyttelyitä sekä toiminut luennoitsijana eri oppilaitoksissa. Hämäläinen on tällä hetkellä Suomen kuvajournalistien puheenjohtaja.

Kuva
Ratamon näyttely, Hanna-Kaisa Hämäläisen kuva Amnesty-lehdelle
Asiasanat:  
luovan valokuvauksen keskus
valokuva
näyttely