Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

5.–29.11.2015

Mobile käynnistyy kolmatta kertaa Jyväskylässä 5.11.2015. Tällä kertaa suomalaisen mobiilin kuvan katselmus on laajentunut pohjoismaisen mobiilin valokuvan kentälle.

Näyttelyssä ovat mukana allaolevat mobiillilaitteiden käyttäjät:
Mikko Auerniitty, Joonas Ahtikallio, Tiina Ekosaari, Pia Harjula-Lahti, Harri Heinonen, Maija Holma, Nina Huisman, Jonna Jantunen, Kapa, Minna Koponen, Helena Kujala, Ilmo Kurki, Juha Laakso, Jari Laaksonen, Vesa Lahti, Antti Laitinen, Hannele Maahinen, Heli Mannisenmäki, Piippa Mutikainen, Jorma Mylly, Susanna Myllylä, Aino-Kaarina Pajari, Johanna Pahalahti, Jaana Rannikko, Arto Revonkorpi, Virpi Suomalainen, Aarno Sundgren, Jukka Silokunnas, Nena Tirkkonen ja Timo Vuoriainen

2000-luvun alun jälkeen käynnistynyt mobiililaitteiden kameroiden yleistyminen ja kehitys on johtanut siihen, että mobiilikameroita on käytännössä jo jokaisella. Ja suurin osa meistä myös kuvaa mobiilikameroilla. Mobiilikameroiden myötä kuvat ovat siirtyneet myös sosiaalisiin medioihin ja sähköisiin julkaisualustoihin. Kuvat ovat esillä kuvavirroissa hetken ajan ja häviävät sitten taustalle uusien kuvien korvatessa vanhat. Kuvavirroista on muodostunut nykykulttuurin visuaalinen kuva; nopeasti vaihtuva ja uutta vaativa.

Mobile Nordic -näyttely pysäyttää tämän kuvavirran juoksun hetkeksi ja tutkailee, mistä tuo alati muuttuva ja uusiutuva kuvatulva muodostuu. Ohikiitävät massat ovat kuitenkin loppujen lopuksi yksittäisten ihmisten yksittäisiä valokuvia, jotka on otettu tiettyä tarkoitusta varten. Niillä jokaisella on oma tarinansa ja kertojansa. Nyt meillä on mahdollisuus rauhoittua ja tarkastella ajan kanssa, mistä valokuvamaailmamme koostuu vuonna 2015.

Ensimmäinen mobiilin kuvan katsaus järjestettiin Galleria Ratamolla Jyväskylässä vuonna 2013. Mobile -näyttelyiden järjestämisestä vastaa jyväskyläläinen Luovan valokuvauksen keskus.

Asiasanat:  
valokuva
luovan valokuvauksen keskus