Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

20.11.–14.12.2014 

Jyväskyläläinen Tuomas Hallivuo on tullut tunnetuksi sarjakuvamaisista grafiikan vedoksistaan. Kuvien taustalla on paitsi eletty arki myös unet ja omat henkilökohtaiset tuntemukset. Ehkä juuri siksi teoksissa on mukana aina jotain epätodellista tai ahdistavaa. ”Galleria Ratamossa esillä olevat teokseni ovat kaikki uusia tähän näyttelyyn tehtyjä syväpainovedoksia. Teokset ovat päiväkirjamaisia, hieman humoristisia ja myös pohdiskelevia. Uusimpia teoksia tehdessä olen miettinyt paljon omaa suhdettani taiteeseen, kyseenalaistanut monia ”sääntöjä”, etsinyt uusia reittejä, ja pyrkinyt itselleni mahdollisimman luontevaan tapaan piirtää. Mm. yksinäisyys, yhteisö, onnellisuus, erotiikka, etsintä, turva, yksilö on aiheita joita olen käsitellyt kuvissani.”

Neljä huonetta ja heittiö –näyttelyn teokset ovat kuin kohtauksia Hallivuon kirjoittamasta näytelmästä, jonka yksi päähenkilöistä on itseoppinut draamatutkija Arto Koirajoki.

”Heittiöfilosofi ja heittiö Arto Koirajoki määrittelee heittiön henkilöksi, joka karttaa kaikenlaisia yhteiskunnallisia velvollisuuksia, kuitenkin nauttien sen eduista täysipainoisesti. Heittiöllä on tavallista voimakkaampi tunne-elämä, joka johdattaa valinnoissa. Usein Heittiö ei kuitenkaan itse tiedosta olevansa tämän ihmisryhmän edustaja, ja kiistää asian…”

Arto Koirajoki on todennut: ”Minkä hyvänsä kolmen ei samalla suoralla olevan ihmisen muodostama kolmio, määrittää suhteen toiseen vastapuolella olevaan osapuoleen ja näiden väliseen suhteeseen. Keittiössä keittämisen määrä on suoraan verrannollinen pesäpallomailan heilahdusnopeuteen, joka taas määrittää ”Häntäheikin” tajunnantilan, sekä vaimohenkilön järkytyksen määrän.”

www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2920

Asiasanat:  
grafiikka
näyttely